KIM SUOMINEN
Turun terrieri

Sähäkkä ikiliikkuja Kim Suominen herätti persoonallisella pelityylillään ja ulkonäöllään huomiota monilla jalkapallopaikkakunnilla kotimaassa ja ulkomailla 1980-luvun lopulta 2000-luvun puolelle. Urallaan kunnioitettavan maaottelumäärän kerännyt keskikenttäpelaaja pelasi jalkapalloa monissa eri kaupungeissa, mutta Aurajoen rannat olivat aina miehelle kaikista lähinnä sydäntä. Suominen edusti synnyinkaupungissaan enimmäkseen kasvattajaseuraansa TPS:ää, mutta käväisi yhden kauden ajan myös paikalliskilpailija Interin paidassa. Pienikokoisen mutta ärhäkkäästi taistelevan ja äärimmäisen yritteliään Suomisen pelipaikka kentällä löytyi useimmiten keskikentän laidalta.

Suominen oli 1980-luvun lopulla turkulaisen jalkapallon suurimpia tulevaisuuden toivoja. Lahjakas hyökkäävä keskikenttäpelaaja oli poika- ja nuorten maajoukkueiden vakiopelaajia ja nousi TPS:n edustusjoukkueeseen jo kaudella 1987 – 17-vuotiaana. Suominen ei debyyttikaudellaan aristellut lainkaan kokeneempien pelikavereidensa seurassa, vaan säväytti ennakkoluulottomuudellaan peräti 20 pääsarjaottelussa tehden kolme maaliakin. Jos tämä ei vielä ollut nostanut häntä suomalaisen jalkapalloväen tietoisuuteen, viimeistään tapahtumat kahden vuoden päästä sen tekivät: seitsemän maalia kaudella 1989 ja valinta nuorten maajoukkueen parhaaksi pelaajaksi lupailivat hänelle valoisaa tulevaisuutta vähintäänkin liigakenttien yhtenä tähtipelaajana.

1990-luvun alussa Suominen edusti TPS:ä vielä kaksi kautta, joiden aikana hän kuului joukkueen tärkeimpiin pelaajiin. Suomen cupin voittaminen kauden 1991 päätteeksi oli Suomisen uran huipentuma mustavalkoisissa, minkä jälkeen hän näki parhaimmaksi jatkaa uraansa muualla. Seuraavien kausien aikana keskikentän energiapakkaus nähtiin ensin FF Jarossa ja tämän jälkeen yhden kauden ajan TPV:ssä 1994, jossa hän pääsi nostamaan mestaruuspokaalia ensimmäisen – ja viimeisen – kerran urallaan. Näiden vuosien aikana mies myös vakiinnutti paikkaansa A-maajoukkueessa, vaikka ei siellä ikinä aivan suurimpien tähtien joukkoon noussutkaan.

TPV:n mestaruushuuman päätyttyä Suominen siirtyi ammattilaiseksi Itävallan pääsarjaan, jossa edusti kahden kauden ajan Admira Wackeria. Itävallassa mies ei kuitenkaan saanut peliminuutteja aivan niin paljon kuin olisi toivonut, ja vuonna 1996 hän siirtyi peliajan ja vastuun perässä Ruotsiin Norrköpingiin. Ruotsissa tarmokkaan Suomisen pelityyliä arvostettiin enemmän kuin Itävallassa, ja hänelle annettiin joukkueessa iso rooli kahden vuoden ajan. Vuonna 1998 28-vuotias Suominen päätti palata Suomeen ja Turkuun, mutta suomalaisten jalkapallopiirien suureksi yllätykseksi kohteena ei ollut TPS vaan paikallisvastustaja Inter, joka kaiken lisäksi pelasi ykkösdivisioonassa. Interiin Suomisen vetivät tuttu ympäristö – jota ei TPS:ssä uuden valmentajan Siegfried Melzigin alaisuudessa olisi löytynyt – ja vanhat pelikaverit, jotka painoivat Suomisen vaakakupissa enemmän kuin liigapelit ja niiden mukana tulevat isommat palkkakuitit.
Interin kausi päättyi sarjanousuun, mutta Suominen ei jäänyt sinimustiin enää seuraavaa kautta varten, vaan lähti uusien haasteiden perässä Poriin, Jazzin paitaan. Yhden Jazz-vuoden jälkeen vuonna 2000 mies ei kuitenkaan voinut enää vastustaa kasvattajaseuransa vetovoimaa, vaan teki lähes 10 vuoden tauon jälkeen paluun TPS:ään. Suominen ei ollut ainoa paluumuuttaja joukkueessa, vaan hänelle tekivät seuraa myös muun muassa Jasse Jalonen ja Marko Rajamäki. Tutussa ympäristössä Suominen pystyi helposti ottamaan suuren roolin joukkueessa sekä kentällä että sen ulkopuolella. Suomisen ja muiden yrityksestä huolimatta TPS:n kausi oli kuitenkin suuri pettymys, ja perinteinen turkulaisseura putosi pois pääsarjasta. Kausi jäi Suomisen pelaajauran viimeiseksi, ja kokeneella – vaikkakin vasta 31-vuotiaalla – keskikentän väriläiskällä olivat edessä uudet, jalkapallon ulkopuoliset haasteet.