Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
18.08.2021
Urheilumuseo

Arkistoja, urheilutapahtumia ja kasvomaskeja

Museoharjoittelu Urheilumuseossa poikkeuksellisena kesänä 2021

Kevät 2021 oli erityinen ja haastava. Koronan jylläämässä Suomessa ei kulttuurialalla juuri naurettu. Tällaisen kuvan ainakin minä sain. Kulttuurialan yliopisto-opiskelijana pohdin kauhuissani, miltä tulevaisuus näyttää, kun opintoihini kuuluva museoharjoittelu oli edessä. Minun oli päästävä harjoitteluun korona-aikana museoiden ollessa kiinni ja niiden taloudellisten resurssien ollessa todennäköisesti riittämättömiä. Kaikesta huolimatta yritin parhaani ja aloitin harjoittelupaikan etsimisen ajoissa.

Asioilla on tapana järjestyä, kuten äitini tykkää sanoa. Jos alkuvuodesta 2021 olin ahdingossa, niin kesällä olin intoa täynnä. Työskentelin lopulta kolme kuukautta Urheilumuseossa ikimuistoisena toisena koronakesänä, jona kilpailtiin sekä miesten EM-futiksessa että kesäolympialaisissa. Keväällä tuskin edes osasin haaveilla tällaisesta harjoittelujaksosta. Olen kiitollinen itselleni, että uskalsin ajoissa avoimella mielellä (ja hakemuksella) hakea museoharjoitteluun Urheilumuseoon. Sitäkin kiitollisempi olen Urheilumuseon porukalle, joka otti kokemattoman, mutta innokkaan, opiskelijan harjoitteluun kolmeksi kuukaudeksi vaikeana koronavuotena.

Ensimmäisenä työpäivänä minut ohjattiin suoraan aamukahvipöytään museon väen seuraksi. Mikä vastaanotto! Olen kova jännittämään, joten kahvipöytään istahtaminen rauhoitti heti mieltäni. Myöhemmin samana päivänä minua vietiin vielä ympäri museon tiloja ja esiteltiin henkilökunnalle. Tämä oli mielestäni tärkeää, sillä Urheilumuseossa toimii monta eri asiantuntijaa, joilla on eri tehtävänimikkeitä ja sitäkin enemmän erilaisia työtehtäviä. Oli hyvä heti alkuun saada katsaus siitä, kuinka laaja-alaista säätiön osaaminen ja kulttuuriperintötyö oikeasti on.

Harjoittelun monipuolinen sisältö

Päätehtäväni liittyivät arkistotyöhön, mutta kesän aikana minulle osoitettiin myös paljon muita avustavia tehtäviä. Tällaisia olivat muun muassa tilaushistorian oikolukeminen ja henkilöluettelon laatiminen sekä someviestintä. Arkiston puolella keskityin vastaanotettujen arkistojen järjestämiseen, seulomiseen ja siirtämiseen kokoelmahallintajärjestelmään. Tein myös muita avustavia tehtäviä, kuten pieniä tiedonhakuja, sekä hoidin tutkijoiden asiakirjatilauksia.

Arkistojen järjestäminen, seulominen ja luettelointi oli kuitenkin suurin tehtäväni. Mielestäni erityisen kiinnostavia ovat satavuotiaat asiakirjat, joista niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti haistaa historian. Tehtävänä ei kuitenkaan ole jäädä ihastelemaan vanhoja asiakirjoja – vaikka tätäkin ehkä tapahtui – vaan saada ne järjestykseen ja osaksi arkistokokonaisuutta tiettyä arkistokaavaa soveltamalla. Tämä ei aina ollut helppoa, sillä osa vastaanotetuista arkistoista oli kokonaan järjestämättömiä eli niiden alkuperäinen järjestämislogiikka on mitätön ja täten mahdoton säästää.

Työhuoneessani olleita menneisyyden jälkiä.

Toisinaan arkistot olivat jo valmiiksi lähes täydellisessä järjestyksessä, jolloin järjestelyvaiheessa tarvitsi vain seuloa kuulumaton aineisto pois sekä siirtää lopullinen arkisto Urheiluarkiston käyttämiin suojalehtiin ja koteloihin. Arkistointi ei jää kuitenkaan pelkkään koteloimiseen, sillä tämän jälkeen tiedot luetteloidaan kokoelmahallintaan ja koteloille annetaan käytetyn arkistokaavan mukainen kirjain- tai numerosarja. Tämän jälkeen arkisto siirretään lopulliselle paikalleen makasiiniin, mikäli sellainen on jo päätettynä.

Järjestämääni LIKESin aineistoa.

Oikealla asenteella arkiston järjestäminen on erittäin kiinnostavaa. Ja kehtaan myös sanoa, että minulla oli pitkälti oikea asenne! Mielestäni järjestämistyö on omalla tavallaan pientä salapoliisityötä. Välillä pöytäkirjojen kohdalla on lähes mahdotonta selvittää, mikä lukuisista kappaleista on aito ja mitkä kopioita tai vanhalla käsialalla kirjoitetusta kirjeestä saada selville koukeroin kirjattu vuosiluku. Kun työstä löytää näitä pieniä jännittäviä yksityiskohtia, se on erittäin antoisaa. Toisaalta työ vaatii myös pysähtymistä. Monen tunnin järjestelyn jälkeen saattoi mieli turtua, eikä käsissä olevasta valkoisesta paperista saanut enää mitään tolkkua. Arkiston järjestäminen edellyttää keskittymistä: seulomista täytyy tehdä mutta asiakirjoja ei suotta saa heittää menemään. Tämän takia oli onnekasta, että sain tarvittaessa vastuuta myös muissa tehtävissä.

Esinekokoelmapuolella kiehtovinta oli päästä suojakäsineet käsissä tunnustelemaan esinettä ja kuvailla sitä kokoelmatietokantaan. Välillä piti toistaa mielessä, että käsissäni oli oikeasti olympiakultamitali vuodelta 1928 tai jokin muu kuriositeetti. Kun esine on kuvailtu kokoelmahallintaan, seuraava askel oli kirjata esinenumero esineeseen. Merkintätapa riippuu esineestä. Kankaisiin se ommellaan, paperiin merkitään lyijykynällä, kun taas koviin pintoihin se tehdään materiaaliin sopivalla tussilla. Opin harjoittelujaksoni aikana muun muassa merkitsemään esinenumeron ohuen mitalin syrjään. Jo se, että käsi ei tärissyt rustatessa numeroa, oli mielestäni saavutus.

Lopuksi esineet valokuvataan, jotta kokoelmahallintajärjestelmään voidaan liittää niistä kuvat. Kuvatessa monet kerrat säädin kohdevaloja oikeisiin pisteisiin, jotta saisin mahdollisimman hyvän valokuvan esineestä. Ei varjoja, ei ylivalottuneisuutta, ei väärentäviä kuvakulmia. Pienenä perfektionistina tämäkin oli kivaa – paitsi tietenkin silloin, kun kuva mielestäni epäonnistui. Esinetietoja julkaistaan myös yleisölle Finna.fi-palvelussa eli täytyyhän kuvien toki olla onnistuneita ja selkeitä.

Kesän edetessä moni vakiotyöntekijä jäi kesälomalle, jolloin minut perehdytettiin myös aulatyöhön eli näyttelyn asiakaspalvelutehtäviin. Hienointa oli nähdä, kuinka yleisö löysi tiensä taas museoon. Kuten museoala yleisesti, myös Urheilumuseo joutui kärsimään pandemian tuomista rajoituksista. Viiden vuoden tauon jälkeen avattu uudistunut näyttely jouduttiin sulkemaan parin aukiolokuukauden jälkeen loppuvuodesta 2020. Museo avattiin uudestaan toukokuussa 2021, kun minä olin ollut talossa viikon. Museokäyntejä seuratessa koronakankeuden saattoi hetkeksi unohtaa, vaikka käsidesiä pumpattiin ahkerasti ja kasvomaskeja käytettiin.

Pääsin myös auttamaan pienessä näyttelyoperaatiossa. Kuvassa Lizzie Armannon esineet vielä vailla omia paikkojaan.

Uskomattoman kokemuksen päättää kaihoisa hyvästely

Työtehtävieni kautta tulleen karttuneen kokemuksen lisäksi koin tärkeäksi, että sain olla mukana henkilökunnan viikkopalavereissa. Tällä tavoin pysyin kartalla museon muusta toiminnasta ja ymmärrykseni muiden intohimoisesta työotteesta ja tehtäväkirjosta kasvoi. Koko harjoitteluni ajan minulla on ollut tunne, että minua ei nähdä pelkkänä vähäpätöisenä harjoittelijana, joka unohdetaan alakerran arkistoon kuukauden päiviksi. Minuun on luotettu ja minua on pidetty oikeasti hyödyllisenä, mitä arvostan valtavasti. 

Kaiken kaikkiaan harjoitteluni on ollut erittäin antoisa, opettavainen ja mieleenpainuva. Tosin yhden asian mielelläni unohtaisin. Sen, että jäin työyhteisön EM-kisaveikkauksen viimeiseksi! Toisaalta tästäkin opin, että joskus olisi parempi vain mennä intuitio edellä eikä yliajatella asioita turhaan. Tai sitten laitan tämänkin harjoittelijastatukseni piikkiin: tekeehän harjoitus mestarin.

Suuri kiitos koko museon väelle! Ette arvaakaan, kuinka iso merkitys hyvällä työyhteisöllä on ollut minulle näinä kolmena kuukautena. Arvostan teidän loistavaa perehdytystä ja hienoja vastauksia monenmoisiin kysymyksiini sekä ihanan rentoja kahvitaukokeskusteluja ja hyvää ilmapiiriä. Myös kauniin Olympiastadionin miljööstä sain nauttia päivittäin, mikä oli vain hieno lisä tähän upeaan harjoittelupaikkaan.

Tähän näkymään en kyllästy.

Onnistunutta harjoittelua tuulettaen ja kiittäen,

Aino Ritolammi