Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
07.08.2020
Urheilumuseo

Arvo Aaltonen ja kumppanit Antwerpenin olympia-altaassa

Kaksi olympiapronssia uinnista yksistä kisoista. Ei huono saavutus – suorastaan lyömätön suoritus porilaiselta Arvo Aaltoselta. Nykypäivänä se olisi suorastaan sensaatio, mutta vuonna 1920 näin ei ollut.

Antwerpenissa 1920 Suomi sai kisoista 34 mitalia, joista peräti 15 oli kultaista. Suurimman huomion saivat Suomen vahvat lajit, yleisurheilu ja paini, sekä niiden urheilijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen, Elmer Niklander, Kalle Anttila ja Emil Väre. Suomi oli 1920-luvulla pieni ja tuntematon maa, mutta urheilun saralla suurvalta ja Aaltosen uintipronssit jäivät suurimpien saavutusten jalkoihin. Seuraavaa olympiamitalia uinnista saimme odottaa 72 vuotta. Sen ui Antti Kasvio Barcelonassa 1992 tullessaan kolmanneksi 200 metrin vapaauinnissa.

Rintauimarit Arvo Aaltonen ja Viljo Viklund. Kuva: Urheilumuseo

Arvo Aaltonen (1892–1949) hallitsi Suomen rintauintia lähes kahden vuosikymmenen ajan. Hän valmistui uimamaisteriksi vuonna 1908. Kehitys oli nopeaa, ja jo seuraavana vuonna hän ui Suomen mestaruuden 200 metrin rintauinnissa. Tukholman olympialaisiin 1912 Aaltonen lähetettiin suurin odotuksin. Hän harjoitteli Tukholmassa kolme viikkoa uintiliitolta saadun pienen avustuksen turvin pari kuukautta ennen kisojen alkua. Harjoittelu ei tuottanut toivottua tulosta, ja Tukholman kisat päättyivät hänen kohdaltaan välieriin sekä 200 että 400 metrin rintauinnissa.  Syitä vaatimattomaan menestykseen haettiin muun muassa olympia-altaasta. Radat olivat 100 metriä pitkiä eikä niissä ollut eri ratoja erottavia köysiä. Suomessa Aaltonen oli tottunut uimaan 25 metriä pitkällä radalla.  

Tukholman olympiakisoihin osallistuneet suomalaiset uimarit ja uimahyppääjät yhteiskuvassa Ursinin uimalaitoksella. Vasemmalta Oscar Wetzell, Albert Nyman, Toivo Aro, Kalle Kainuvaara, Vilhelm Lindgrén, Tauno Ilmoniemi, Leo Suni, Arvo Aaltonen ja Lennart Lindroos. Kuva: Urheilumuseo

Huono menestys ei Aaltosta lannistanut. Pian Tukholman kisojen jälkeen hän ui Helsingissä Ursinin uimalaitoksella pidetyissä Helsingfors Simsällskapin (HSS) 25-vuotisjuhlakisoissa ennätysajan, tasan kolme minuuttia, 200 metrin rintauinnissa. Hetken se oli jopa uusi maailmanennätys, kunnes tarkistusmittauksessa rata todettiin kaksi senttiä liian lyhyeksi.

Arvo Aaltosen elämä ei ollut pelkkää uimista, vaan hänen täytyi jo varhain koulupoikana osallistua perheen elättämiseen isän kuoltua. Jokapäiväinen leipä oli ansaittava ja yritteliäs Aaltonen perusti vesijohtoliikkeen Poriin 1918. Samana vuonna Suomessa puhkesi sisällissota, ja punaisessa Porissa vesijohtoliikkeen omistaja laskettiin valkoisten kannattajaksi. Aikansa piileskeltyään Aaltonen joutui punaisten vangiksi, mutta hänen onnistui paeta ja säilyttää henkensä.

Antwerpenin kisoihin Aaltonen lähti yhtenä ennakkosuosikeista. Suomen pieneen uintijoukkueeseen kuuluivat hänen lisäkseen kolme uimahyppääjää: Yrjö Valkama, Lauri Kyöstilä ja Kalle Kainuvaara.  Mukana oli lisäksi suomalaisten edustajana ja palkintotuomarina Uno Westerholm, joka tunnettiin kerroshyppyjen Suomen mestarina vuodelta 1906 sekä monen lajin urheiluvaikuttajana.

Uintikilpailut pidettiin Antwerpenin uintistadionilla. Se oli rakennettu vanhaa kaupunginmuuria reunustaneeseen vallihautaan. Paikka oli tuulinen ja toi oman haasteensa kilpailijoille, jotka myös moittivat vettä likaiseksi ja kylmäksi.  Uimastadion oli tehty hyvin samantyyppisesti kuin Tukholmassa. Kilparata oli 100 metriä pitkä ja 14 metriä leveä, ja siinä mahtui uimaan seitsemän kilpailijaa yhtä aikaa. Aivan valmiiksi kilpailupaikka ei valmistunut, sillä osa rakennuksesta oli jäänyt maalaamatta ja katsomosta puuttui penkkejä. Moitteita tuli myös harjoittelun organisoinnista. Uimahyppääjät ja uimarit saattoivat harjoitella yhtä aikaa ja vaaratilanteita syntyi, kun uimahyppääjät hyppäsivät samaan altaaseen uimareiden sekaan.

Antwerpenin uintistadion, Stade Nautique d’Antwerp, rakennettiin vanhaa kaupunginmuuria reunustaneeseen vallihautaan. Tänä päivänä uintistadionista on jäljellä vain muistot, sillä alue on jäänyt Antwerpenia kiertävän kehätie alle. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)
Uintistadionilla kilpailtiin uinnin ja uimahyppyjen lisäksi myös vesipallossa. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Kisoissa kilpaili 116 uimaria, 92 miestä ja 24 naista, 19 eri maasta. Uintilajeja olivat vapaauinti, rintauinti sekä selkäuinti. Uutena lajina oli mukana naisten 300 metrin vapaauinti. Aaltosen urakka alkoi 22. elokuuta 400 metrin rintauinnin alkuerillä, joita uitiin neljä. Toisessa alkuerässä mukana ollut Aaltonen sijoittui toiseksi Ruotsin Håkan Malmrothin jälkeen. Välieriä oli kaksi ja Aaltonen ui jälkimmäisessä sijoittuen ensimmäiseksi Ruotsin Thor Henningin kanssa samalla ajalla. Loppukilpailusta tuli tiukka ja ennakkosuosikkeja oli Aaltosen ja ruotsalaisten lisäksi myös Yhdysvaltojen Jack Howell. Malmroth johti alusta lähtien ja voitti ajalla 6.31. Henning oli toinen (6.45) ja pronssille ui Aaltonen (6.48). Howell jätettiin neljänneksi. 200 metrin rintauinnissa samat nimet komeilivat loppukilpailun tulostaululla ja vieläpä samassa järjestyksessä.

Arvo Aaltosen kova kilpakumppani, Ruotsin Håkan Malmrot, voitti olympiakultaa sekä 200 että 400 metrin rintauinnissa. Hänet valittiin vuonna 1980 International Swimming Hall of Famen jäseneksi. Kuva: Wikimedia Commons
Radalla kaksi valmistautuu Ruotsin Jane Gylling, joka ui sekä 100 että 300 metrin vapaauinnin loppukilpailuissa. Molemmissa hän sijoittui kuudenneksi. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Suomalaiset uimahyppääjät eivät sijoittuneet mitaleille. Parhaimman tuloksen sai Yrjö Valkama, joka sijoittui viidenneksi suorissa kerroshypyissä. Kalle Kainuvaara, Karhu-Kalle, muistetaan parhaiten karhun salakuljettajana. Hän toi maahan kesyn karhun, jonka hän aikoi myydä hyvään hintaan. Lauri Kyöstilä puolestaan teki uran viihdetaiteilijana uimahyppyuran jälkeen. Hänellä oli rooli 35 eri elokuvassa ja hän esiintyi talvi- ja jatkosodan aikana lukuisissa eri viihdetilaisuuksissa.

Antwerpenin kisojen suurimpia uintisankareita oli Yhdysvaltoja edustava, havaijilainen Duke Paoa Kahanamoku. Jo Tukholmassa hän oli herättänyt huomiota erinomaisen uintitaidon lisäksi myös eksoottisella ulkonäöllä. Antwerpenissa Kahanamoku nappasi kultaa sekä 100 metrin vapaauinnista että viestistä. Hän oli mukana myös Yhdysvaltojen vesipallojoukkueessa.

Duke Paoa Kahanamoku, lempinimeltään The Big Kahuna, italialaisten uimareiden ympäröimänä. Häntä on kutsuttu myös nykyaikaisen lainelautailun ”isäksi”. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Kisojen jälkipyykkiin osallistui myös pitkän linjan urheiluvaikuttaja ja erityisesti uintiurheilun puolesta puhuja Toivo Aro, joka kirjassa Olympialaiskisat I moittii erityisesti saksalaisten poissulkemista Antwerpenista. ”Kuinka suuremmoisiksi olisivat Antwerpenin uintikilpailut muodostuneetkaan, jos vielä saksalaisetkin olivat olleet lisäämässä niiden loistoa. ” Hän jatkaa kuitenkin, että ”näinkin nämä kilpailut muodostuivat loistavaksi todistukseksi siitä, että uintiurheilu on edistynyt ja vallannut yhä huomattavamman sijan kansainvälisen fyysillisen kulttuurin harrastuspiireissä.” Oraakkelimaisesti Aro toteaa artikkelin lopuksi, että Suomen menestys kaksissa viime kisoissa on perustunut yleisurheiluun ja painiin. Hänen mukaansa tulevissa kisoissa Suomi joutuu jakamaan pisteet näissä lajeissa muiden maiden kanssa ja voi jopa koittaa aika, jolloin Suomen ylivoima kestävyysjuoksussa on vain kaunis muisto. Jos Suomi haluaa säilyttää paikkansa tuloslistojen kärkipäässä, niin uinti on se laji, johon kannattaa panostaa. Helsinkiin on rakennettava uimahalli! Kahdeksan vuotta sai uintikansa odottaa ensimmäistä uimahallia, joka valmistui 1928 Yrjönkadulle Helsinkiin.

Arvo Aaltonen osallistui vielä Pariisin olympialaisiin 1924, mutta siellä hän karsiutui jo alkuerissä. Vaikka uintiura oli jo hiipumaan päin, olihan hän jo yli 30-vuotias, niin 1925 Aaltonen ui uransa parhaan ajan ja Suomen ennätyksen 200 metrin rintauinnissa (2.58,9).

Vuonna 1929 Aaltonen teki monen muun suomalaisen tavoin radikaalin ratkaisun ja muutti perheineen Kanadaan paremman elämän toivossa. Kovaa yrittämistä oli elämä myös Kanadassa, jossa vakituisen työn saaminen oli kiven takana. Melkein kymmenen vuotta Aaltoset jaksoivat yrittää, kunnes 1938 he päättivät muuttaa takaisin Poriin, jonne perustettiin uusi putkiliike, Porin Putkityö Oy. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin Arvo Aaltonen menehtyi sydänsairauteen vain 56-vuotiaana. Porin Uimaseura on järjestänyt parinkymmenen vuoden ajan hänen kunniakseen nimikkokilpailut, Arvo-kisat. Yhtenä lajina on 400 metrin rintauinti, jonka voittaja ripustaa kaulaansa kopion Aaltosen pronssimitalista.

Riitta Forsman