Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
18.05.2020
Urheilumuseo

Eväät Antwerpeniin

”Antwerpenin olympiakisat tulevat sen kautta, että keskusvaltiot niistä on pois potkittu, olemaan irvikuva Hellaan olympialaisista, joista esim. Ateenan ei koskaan pälkähtänyt päähän vaatia Spartaa eroitettavaksi helleenisestä heimopiiristä. Tekeeköhän meidän näin ollen oikeastaan mielemme englantilais-ranskalais-hondurasilais-senegalilais-arabialais-ovambolais-serbialaisiin olympialaisiin”, kysyttiin Urheilulehden kirjoituksessa helmikuussa 1920.

Lauri Pihkala Suomen itsenäistymisen alkuvaiheissa yksi merkittävimpiä urheiluvaikuttajia, joka hyödynsi kirjoitustaitoaan täysimääräisesti. Kuva Urheilumuseo.

Sanan säilällä olympialaisia sivaltaneen Lauri Pihkalan mielestä pelkkä Antwerpenin nimi veresti sotavuosien kauhuja. Myös Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton puheenjohtaja, kelloseppä Aksel Ek piti kisoja lohdutusolympialaisina, koska maailmansodan hävinneitä maita syrjittiin. ”Valkoisen” Suomen urheilujohtajien henki oli sodassa Suomea tukeneelle Saksalle syvän myötämielinen.

Suomessa sisällissodassa punaisten puolella taistelleet seurat ja henkilöt erotettiin SVUL:stä. Erotettu väki perusti jo pidempään haikaillun Työväen Urheiluliiton. Suomessa syyllistyttiin samankaltaiseen olympiapolitikointiin, kun Työväen Urheiluliiton jäseniltä suljettiin käytännössä tie kisoihin. Minkäänlainen yhteistyö urheilualalla ei tullut kyseeseen uuden jakolinjan välillä. Vuosisadan vaihteen romanttiset haavekuvat itsenäisen kansakunnan yhtenäisyydestä jäivät unelmiksi.

Ludovika ja Walter Jakobsson ihastuttivat jo talvikisoissa 1919. Kuva Urheilumuseo.

Huomattavan korkea 37,5 prosentin huvivero täytti vain vähän valtion kassaa, mutta hillitsi seurojen intoa tapahtumien järjestämiseen sitäkin enemmän. Nihkeistä ajoista huolimatta urheiluelämä valui vääjäämättä uusiin uomiinsa. Urheilu antoi kevyempää ajateltavaa raskaiden vuosien jälkeen, ja erityisesti hyvin onnistuneet Suomen Talvikisat 1919 muistuttivat suurten urheilukisojen hurmasta.

Kinastelu osallistumisesta vaimeni kisojen lähestyessä. Suomen Olympiakomitea kutsui virallisesti TUL:n mukaan karsintakilpailuihin, mutta vastaus oli odotetusti kielteinen. Kansainvälisellä työväenliikkeellä, Sosialistisella Työläisurheiluinternationaalilla, oli viritteillä omat ”olympiakisansa”, joihin myös TUL päätti osallistua.

Olympiakisojen boikottiajatukset jäivät taka-alalle, kun selvisi että Suomi ei saisi boikottiin kumppaneita muista maista. Pelkän Suomen poisjääntiä tuskin surtaisiin kansainvälisesti, ja kotimaiselle hiljalleen toipuvalle kilpaurheiluelämälle boikotti olisi musertava isku. Saksan kanssa sovittiin solidaarisuuden osoituksena epävirallinen maaottelu Suomen joukkueen paluumatkalle olympiakisoista, ja itse kisoissa päätettiin näyttää suomalaisen sisun voimaa.

Valmennus etusijalle

”Kaikilla niillä mailla, jotka ovat kansainvälisissä voimainmittelyissä tavalla tai toisella kunnostautuneet, on ollut käytettävänään treenareita, palkattuja asiantuntijoita, joiden määräysten mukaan urheilijat ovat harjoitelleet ja joiden saavuttama kokemus siten on saatettu välittömästi urheilijain hyväksi näiden tarvitsematta pitkän ja vaivaloisen kokeilun jälkeen valita itselleen parhaita harjoittelutapoja”, kiteytettiin Suomen Urheilulehdessä heinäkuussa 1919.

Suomalainen urheiluvalmennus siirtyi kohti ammattilaisten aikaa maailmansotaa edeltäneiden kokeilujen rohkaisemana. SVUL perusti painiin ja yleisurheiluun valmennuskomiteat huolehtimaan olympiakisoihin valmistautumisesta syksyllä 1919. Komiteat valitsivat lajiensa potentiaaliset edustajat ja valvoivat heidän harjoitteluaan. Käytännössä työn suoritti kaksi miestä, Suomen ensimmäiset varsinaiset ammattivalmentajat.

Elmer Niklander, valmentaja Jaakko Mikkola, Juho (Jussi) Laiho, Johan Pettersson istuvat penkillä Eläintarhan kentällä. Kuva on todennäköisesti HKV:n kilpailuista 17.-18.7.1915. Kuva Urheilumuseo.

Yleisurheiluvalmentajaksi palkattiin Lauri Pihkalan apuna 1910-luvulla leirivalmentajana toiminut Jaakko Mikkola. Muina vaihtoehtoina Pihkala oli nostanut esiin Viljam Kolehmaisen ja Verner Björckin. HKV-taustainen seiväshyppyosaaja sai jopa määritellä palkkansa itse. Epävarmaa yhteiskunnallista tilannetta osoitti Mikkolan työsopimukseen kirjattu ehto, että sodan syttyessä hänet voidaan irtisanoa välittömästi. Mikkolakin oli kokenut sodan julmuuden heti sisällissodan alussa selvittyään hengissä Suinulan verilöylystä. Valmentajana hän oli näyttänyt kyntensä erityisesti HKV:ssä ja Armas Taipaleen henkilökohtaisena valmentajana.

Kaksi olympiakultaa Tukholman olympiakisoissa 1912 voittanut Armas ”Iso-Armas” Taipale oli 1910-luvulla Suomen tunnetuimpia urheilijoita. Yli 190 senttistä kiekonheittäjää tultiin katsomaan sankoin joukoin myös Kaisaniemen kentälle. Kuva Urheilumuseo.

”Ennen kaikkea on Jaakko suora mies, joka ei häikäile tarvittaessa sanoa äkäisiäkin sanoja. Ja sellaista miestä meikäläiset urheilijat tarvitsevatkin. Harvassa maassa urheilijat harjoittelevat niin veltosti ja niin ’viran vuoksi’ kuin täällä Suomessa”, kuvaili Mr. Äx. Suomen Urheilulehdessä 6.11.1919.

Yrjö Halme, Jaakko Mikkola, tunnistamaton henkilö ja Erkki Kättö odottelevat junaa. Kuva 1920-luvun alkupuolelta. Kuva Urheilumuseo.

Olympiavalmentaja kiersi marras-joulukuussa kolmeviikkoisen esitelmämatkan ympäri Suomea, näytti filmejä olympiakisoista sekä kartoitti ja ohjeisti potentiaalisia olympiaehdokkaita. Vaikutteita aiempaa järjestelmällisempään valmennussysteemiin tuli erityisesti Ruotsista, Yhdysvalloista ja Saksasta.

Käytännössä valmennusohjeiden ohella jaettiin urheilijoille varusteita ja välineitä, mahdollisuuksia ilmaiseen hierontaan ja muita taloudellisia etuja, joiden osalta liikuttiin amatööriyssääntöjen suhteen vaarallisilla vesillä. Eri paikkakunnilla järjesteltiin myös sisätiloja talven harjoituksiin.

Kaikkein makeimmalta maistui urheilijoille jaetut ylimääräiset sokeriannokset. Sokeri oli kortilla vielä niukkoina sodan jälkeisinä aikoina. Rutkasti energiaa tarvinneet kestävyysjuoksijat ja ottelijat saivat eniten sokeria, kun heittolajien urheilijat joutuivat tyytymään vähempään.

Karsintakilpailut järjestettiin Suomen mestaruuskilpailuina Helsingin Eläintarhan kentällä heinäkuun alussa. Innokkaita osallistujia kyllä riitti, sillä urheilu oli harvoja keinoja päästä matkustelemaan ulkomaille muulla kuin omalla kustannuksella. Huippu-urheilusta tuli keino sosiaaliseen nousuun, sillä urheilumenestys kytkeytyi esimerkiksi parempien työpaikkojen saavuttamiseen.

Eläintarhan kentälle ei valtaisia yleisömassoja mahtunut. Kuva Urheilumuseo.
Tutuksi tullut näky Eläintarhan kentällä, Paavo Nurmi juoksee voittoon. Kuva olympiakatsastuksista 1924. Kuva Urheilumuseo.

Kuumassa säässä käydyt karsintakisat onnistuivat yli odotusten. Tuhatpäinen katsojajoukko sai todistaa esimerkiksi Paavo Nurmen Suomen ennätystä 5 000 metrillä ja Eero Lehtosen seitsemän metrin ylitystä pituushypyssä. Samalla valiteltiin kentän pienuutta: Suomikin tarvitsi kunnollisen stadionin, jolla voisi järjestää olympiakisat.

Karsintoja seurasi olympiajoukkueen useamman viikon kestänyt valmennusleiri Lohjalla. Urheilijoille leiri oli ammattilaisaikaa. He saivat täydet päivärahat ja urheilijoille sopivat ateriat, päivittäistä hierontaa, uusia vaatteita ja varusteita, mutta joutuivat myös elämään Mikkolan tiukassa kurissa ja nuhteessa ilman tupakkaa ja viinaa, joista jälkimmäinen oli virallisesti muutenkin pannassa kieltolain myötä.

Tunnelmia Lohjan leiriltä. Kuvat Urheilumuseo.

Kaikkia leirin järjestelyt eivät miellyttäneet. Paavo Nurmi lähti Mikkolan luvalla Turkuun ja jäi sille tielleen. Valmentaja yritti saada Nurmea takaisin siinä onnistumatta. Nurmi halusi valmistautua omalla tavallaan eikä pitänyt erityisesti Lohjan huonokuntoisesta juoksuradasta tai Mikkolan näkemyksistä kestävyysjuoksun suhteen.

Armas Laitinen pääsi painijana julisteisiin asti. Painivalmentajana hän on olympiahistorian menestynein, oltuaan Suomen valmentajana kolmia kisoja varten 1920, 1924 ja 1928. Juliste Urheilumuseon kokoelmista.

Painijoiden treenariksi rekrytoitiin raskaan sarjan parhaimmistoon kuulunut etsivä Armas Laitinen. Tärkeä osa painijoiden valmistautumista oli neljä mestaruutta tuonut matka Pohjoismaiden painimestaruuskilpailuihin. Muuten metodit olivat samat kuin yleisurheilussa. Laitinen kierteli tutustumassa painijoihin, välitti näille varusteita ja hierontamahdollisuuksia sekä antoi tarvittaessa ohjeita välillä esimerkkinä punnertaen. Painijat arvostivat, että valmentaja ei ollut vain teoreetikko.

Suurin osa olympiaehdokkaiksi nousseista painijoista vietti kesällä aikaansa Helsingissä vääntäen toisiaan vastaan Ursinin uimalaitoksella ja kylmemmillä keleillä harjoituksiin varatussa huoneistossa. Painijoukkue valittiin vasta muutamaa viikkoa ennen kisojen alkua, ja valinnat herättivät polemiikkia varsinkin kevyempien sarjojen osalta. Lisäksi suomalaisia harmitti, että yhteen luokkaan ei saanut asettaa kahta painijaa enempää. Ei voitu tavoitella kolmoisvoittoja.

Ursinin uimalaitoksella oli muutakin tekemistä kuin painiharjoittelu. Alkuperäinen kuva Helsingin kaupunginmuseo (helsinkikuvia.fi).

Rahat

Käytännön valmistautumiseen ja kisamatkaan tarvittiin runsaasti rahaa. Maailmansota aiheutti tuntuvan laman, ja Suomen valuutan arvo oli vähentynyt. Kansanedustajat Artur Eklund ja Heikki Ritavuori esittivät eduskunnalle määrärahaa urheilun ja ruumiillisen kasvatuksen edistämiseksi paljon puhuvin sanankääntein huhtikuussa 1919:

”Myöskin maan asema itsenäisenä valtiona vaatii entistä suurempaa huolenpitoa urheilusta sen merkityksen vuoksi, joka urheilulla on sekä kansainvälisenä kulttuuri-ilmiönä että kansallisen puolustuskuntoisuuden tekijänä. Ensi olympialaiset kisat tulevat todennäköisesti pidettäviksi jo ensi vuonna Antwerpenissa.”

SVUL saikin valtionapua, mutta se ei ollut vielä tarkoitettu olympiakisoihin eikä varsinaisesti niihin valmistautumiseenkaan. Olympiakomitea yritti keväällä 1920 saada valtionapua niin, että valtio maksaisi puolet kisamatkan kustannuksista, mutta valtioneuvosto hylkäsi anomuksen vetoamalla varojen puutteeseen. Valtionjohdossa ei arvioitu olympiakisoja vielä kovin merkittäväksi ulkopolitiikan välineeksi, ja toisaalta poliitikkojakin arvelutti esimerkiksi Saksan poissulku.

Ratkaisevaa valmistautumiselle oli nimettömien liikemiesten tekemät suurlahjoitukset. Asialla olivat sahatavara- ja valtamerikaupalla rikastunut johtaja Juho Kuosmanen, joka lahjoitti liikemiestovereidensa kanssa 100 000 markkaa yleisurheilijoiden Antwerpeniin valmistautumiseen, ja vastaavasti kauppaneuvos Nestori Toivonen lahjoitti huomattavan rahasumman painivalmennukseen. Mesenaatti Toivonen kilpaili itse myös Antwerpenin kisoissa menestyksekkäästi hirviammunnassa.

Mesenaatti menestyi aiemminkin; Tukholman olympiakisojen 1912 hirviammunnan 100 metrin mitalistit: Åke Lundeberg, Nestori Toivonen ja Alfred Gomer Swahn. Kuva Urheilumuseo.

Pienempiä lahjoituksia kertyi lukuisia. Niillä sai myös näkyvyyttä, sillä lahjoituksista tiedotettiin sanomalehtien sivuilla. Yritykset kustansivat esimerkiksi omilta paikkakunniltaan lähteneiden urheilijoiden kisamatkoja. Myös jotkut urheiluseurat maksoivat omien urheilijoidensa matkoja. Keräys, johon saatiin lupa vasta toukokuussa 1920, tuotti lopulta 220 000 markkaa. Emalisten siniristilippuisten rintaneulojen myynnistä voittoa kertyi lisäksi 140 000 markkaa. Myös valtion kirstu avautui lopulta. Juuri ennen kisoja tehty valtionapuanomus tuotti 100 000 markan tuen.

Kaikkein merkittävimmäksi muodostui kuitenkin Atlantin takaa tullut tuki. Amerikansuomalaiset toteuttivat keräyksen, joka tuotti peräti 400 000 markkaa, kun yhden henkilön kisamatkakuluiksi arvioitiin 7 000 – 8 000 markkaa. Urheilijoita karsittiin joukkueeseen lopulta reilut 60 ja tämän päälle joukkueeseen kuului johtajia, valmentajia ja hierojia.

Kaikkialle rahaa ei silti riittänyt. Jalkapallojoukkue jäi lähettämättä varojen puutteessa, vaikka Niilo Tammisalo yritti kaikin keinoin puhua joukkueen lähettämisen puolesta. Samoin kävi voimistelujoukkueelle, mikä ratkaisi samalla suomen- ja ruotsinkielisten välillä kyteneen riidan joukkueen komentokielestä.

Kisoihin

Amerikasta saatiin rahan ohella myös huippu-urheilijoita. Juoksijat Hannes Kolehmainen ja Juho Tuomikoski sekä painija Eino Leino kelluivat intoa puhkuen Atlantin ylitse siirtolaiskumppaniensa tuki takanaan. He saapuivat perille ennen muuta joukkuetta. Samalle laivalle oli hankittu lippu myös Ville Ritolalle, jopa lupaavimmalle suomalaisjuoksijalle. Ritola ei kuitenkaan laivalle saapunut, sillä hän oli hiljattain rakastunut palavasti Selma Alloseen, jota ei tohtinut jättää kisojen ajaksi. Viralliseksi syyksi hän mainitsi rahakkaan työmaan ja uskon puutteen omiin kykyihinsä, vaikka oli juossut voitosta voittoon useassa katukilpailussa viimeisen vuoden aikana parhaita yhdysvaltalaisia vastaan.

Videon alusta voi tarkastella millaista oli moderni urheiluharjoittelu Atlantin ylittäneellä USA:n joukkueen laivalla.

Maamme-laulu, Suomen laulu ja Porilaisten marssi kajahtelivat soittokunta Louhen esittämänä Helsingin Eteläsatamassa, kun pääosa Suomen joukkueesta nousi höyrylaiva Oihonnan kannelle 5. elokuuta 1920 matkalle olympiakisojen pääkilpailuihin. Olympiajoukkueen lähtö oli uutinen, mutta kuun alussa enemmän palstatilaa saivat maailmanpoliittiset tapahtumat ja käynnissä olleet Suomen ja Neuvosto-Venäjän välirauhanneuvottelut Tartossa, missä lähestyttiin vihdoin ratkaisua.

Matkalla kisoihin. Oikealla ylhäällä Oihonna-laiva (kuva Helsingin kaupunginmuseo, helsinkikuvia.fi). Alakuvassa pöydässä oikealla reunalla istuu Paavo Nurmi, joka oli noussut yhdeksi mitalisuosikiksi kesän aikana. Kuvat Urheilumuseo.

Antwerpenissa Yhdysvalloista saapuneet asuivat erillään muusta joukkueesta, joka eli sotilaallisen kurin alla. Tästä piti huolta joukkueen ylijohtaja, Suojeluskuntajärjestön yleisesikunnan voimistelu- ja urheiluosaston päällikkö Kustaa Emil Levälahti. Eivätkä Mikkola ja Laitinenkaan kaihtaneet terävää käskytystä. Iltalevolta koulun luokkahuoneen kulahtaneilta patjoilta myöhästyneet menettivät päivärahansa, joita Olympiakomitea urheilijoille maksoi.

Avajaisissa suomalaisten joukkoa johti lipunkantajana Saksan joukoissakin sotinut jääkäri Emil Hagelberg. Tätä tuskin belgialaiset kisajärjestäjät tiesivät. Kotimaassa Käkisalmen läänin rykmentin II pataljoonan komentajana toimineen nykyaikaisen 5-ottelijan asettaminen joukon kärkeen oli mielenosoituksellinen teko, mutta ei toki ainoa laatuaan. Esimerkiksi Viron lipunkantaja Harald Tammer oli osallistunut vapaaehtoisena maan itsenäisyystaisteluihin Suojeluliiton (Kaitseliit) joukoissa. Iso-Britannian lippua taas kantoi tunnustettu aseeton palvelija Philip Noel-Baker.

Kohdassa 0:10 katsomon eturivissä heilahtaa pieni Suomen kannatuslippu
Antwerpenin kisojen avajaiset. Kuva olympic.org.

Ei kisoja ilman lippuselkkausta. Suomen lippuna kohotettiin avajaisissa ensin punakeltainen lippu, joka pian vaihdettiin oikeaan sinivalkoiseen. Ensimmäistä kertaa olympiarauhan merkkinä vapautettujen kyyhkyjen kadottua taivaanrantaan alkoi vasta itsenäistyneen valtion urheilunäytös. Järjestäjille ja yleisölle kävi erittäin selväksi, millainen Suomen nuori lippu oli.

Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi, heittäjät ja painijat urakoivat saavutuksia, joiden kunniaksi järjestettiin juhlia, pystytettiin patsaita ja kirjoitettiin kirjoja. Ja blogisarja.

Kalle Rantala

Artikkelin kuvien väritykseen on käytetty colourise.sg-sivua.

Aiemmat osat: