Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
30.01.2020
Urheilumuseo

Hampaat hukassa ja havuja ladulla – Tarinoita suomalaisen hiihtohistorian varrelta

Urheilussa sattuu ja tapahtuu, ja jälkipolvien muisteltavaksi jää monenlaisia tarinoita. Elämään jäävät usein erikoisimmat sattumukset, suurimmat voitot ja karvaimmat pettymykset. Tässä niistä muutama!

Tekohampaat taskussa olympiavoittoon

Garmisch-Partenkirchenin vuoden 1936 talviolympialaisten 4 x 10 kilometrin viestihiihtoon liittyy yksi suomalaisen olympiahistorian uskomattomimmista tarinoista. Suomen joukkueessa hiihtivät Sulo Nurmela, Klaes Karppinen, Matti Lähde ja Kalle Jalkanen. 

Kalle Jalkanen Garmisch-Partenkirchenin olympiakisoissa 1936. Kuva: Urheilumuseo

Ankkurina hiihtänyt Kalle Jalkanen lähti viimeiselle osuudelle toisena. Kilpailua johtaneella Norjan Bjarne Iversenilla oli 82 sekunnin etumatka. Jalkasen tiedettiin olevan hyvässä kunnossa ja Suomen menestykseen uskottiin. Eikä aikaakaan, kun Jalkanen tavoitti Iversenin ja tempaisi tästä ohi. Jalkanen tunsi olonsa ohituksen jälkeen uupuneeksi. Hän veti seuraavaa alamäkeä lasketellessaan henkeä ja sylkäisi ladun varteen – myös tekohampaansa. Köyhän työmiehen ei kuitenkaan auttanut jättää arvokkaita hampaita hankeen ja niinpä Jalkanen jarrutti ja palasi etsimään niitä. Samalla hetkellä Iversen hiihti suomalaisen ohitse uudelleen kilpailun johtoon.

Hampaat löytyivät, mutta eivät lumisina tuntuneet istuvan suuhun. Jalkanen työnsi ne taskuunsa, lähti uudelleen takaa-ajoon ja onnistui kuin onnistuikin ohittamaan norjalaisen vielä toistamiseen. Jalkanen saapui ensimmäisenä maaliin ja Suomi voitti viestihiihdon olympiakultaa.  Voittojoukkueen ankkuri otti maalissa vastaan onnitteluita hampaat vielä taskussaan.

Falunin suksikatastrofi

Kesällä 1973 Ramsaussa leireillyt Suomen hiihtomaajoukkue sai vieraita suksitehdas Kneisslilta. Tuomisinaan itävaltalaisilla oli suksia, joiden he väittivät olevan hiihdon tulevaisuus. Suomalaiset eivät ottaneet paksuja ja kömpelönnäköisiä ”muovipöliköitä” vakavasti, ja Kneisslin miehet naurettiin leiriltä ulos. Hiihtoliiton ja suomalaisen suksiteollisuuden väliset sopimukset olisivat tosin joka tapauksessa estäneet mahdolliset kokeilut.

Kaikki eivät nauraneet. Kun elämänsä kunnossa ollut Juha Mieto valmistautui seuraavana talvena Falunin MM-hiihtojen 30 kilometrille, hän näki kilpakumppaninsa Thomas Magnussonin käsissä kaksi suksiparia, joista toiset erottuivat sekä väritykseltään että materiaaliltaan. Kyse oli Kneisslin uusista lasikuitusuksista, parannetusta mallista edellisen kesän prototyypistä. Näillä suksilla ruotsalainen myös lähti kisaan.

Juha Mieto hiihdon MM-kisoissa Falunissa 1974. Kuva: Urheilumuseo

Kilpailu käytiin raskaassa vesikelissä, jossa Kurikan jätin arvioitiin olevan omaa luokkaansa. Maalissa Magnusson oli kuitenkin lähes minuutin hartiavoimin töitä paiskonutta suomalaista nopeampi. Sukset ratkaisivat: Miedon hopea jäi kehnosti menestyneen Suomen joukkueen parhaaksi saavutukseksi Falunissa.

Havuja… Perkele!

Marjo Matikaisen ensimmäinen MM-kulta muistetaan yllättäen sanoista: ”Havuja… Perkele!”

Naisten 5 km perinteinen matka hiihdettiin Oberstdorfissa 16.2.1987 huonossa kelissä. Taivas oli pilvessä ja lumi märkää. Juuri ennen kisaa tavoitettu Marjo Matikainen ilmoitti lähtevänsä taistelemaan, mutta olemus oli kireä. Keli arvelutti.

Matikainen starttasi lähtönumerolla 43. Vahvoin työnnöin hän lähti matkaan. Odotusten mukaisesti märkä lumi paakkuuntui suksen pohjiin. Väliaikapiste läheni. Matikainen ei kuullut väliaikatietoja, vaan huusi: ”Havuja… !”  Suomen taustajoukot heittivät niitä ladulle. Matikainen hiihti varovasti havukasan yli puhdistaen suksensa, jatkoi matkaa laskuosuudelle, ja sitten: ”Perkele!”  Napakasti, ärsyyntyneenä ja selvästi. Tätä ei Matikaisen, aina korrektin ja hyväntuulisen naishiihtäjättären suusta osattu odottaa.

Marjo Matikainen Kuva: Urheilumuseo

Aika maalissa oli 14.45,7. Voittajaa onniteltiin, mutta Matikainen oli epäileväinen. Turhaan. Kultatili oli avattu; havujen, perkeleen tai ehkä sittenkin naisen voimalla. Miksi hän sitten kiroili? Selitys kenties vilahtaa tv-kuvan reunassa: toinen kasa havuja tempaistiin Matikaisen eteen, juuri kun tärkeä lasku oli alkamassa…

Tarinat on julkaistu aiemmin Urheilumuseon Sata tarinaa -blogissa. Kirjoittajat ovat Urheilumuseon henkilökuntaa.