Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
23.02.2022
Urheilumuseo

Kaikkien aikojen hiihtoreissu

Kymmenkunnan miehen valiojoukko nousi sata vuotta sitten suuren väkijoukon saattelemana Helsingin asemalla junaan määränpäänään Turun satama. Juoksijat, heittäjät ja painijat olivat nostaneet Suomen urheilumaailman huipulle vuosien 1912 ja 1920 olympiakisoissa, ja nyt oli tullut hiihtäjien vuoro. Tehtävänä oli valloittaa ensin Ruotsi ja sitten Norja. Aivan ensiksi oli kuitenkin päästävä perille.

Tasamaan taitajat ja murtomaan mestarit

Suomen ensimmäinen uutisoitu hiihtokilpailu oli järjestetty jo 1879, mutta vielä varhemmin asialla olivat norjalaiset. Suomessa kilpailtiin merenjäällä ja muutoin tasamaalla, Norjassa vuorten rinteillä ja murtomaastossa. Hiihtokulttuurit kohtasivat vain harvoin. Puolueettoman maaperän tarjosi Ruotsi, jonka kilpaladut suosivat enimmäkseen suomalaisia. Juho Ritola johti Suomen miehet kolmoisvoittoon Tukholman ensimmäisissä kansainvälisissä hiihtokilpailuissa 1892. Jatkoa menestykselle seurasi Ruotsin isännöimissä monilajisissa Pohjoismaisissa kisoissa 1901, 1905 ja 1913.            

Norjalaiset eivät moista surreet vaan keskittyivät omiin Holmenkollenin kisoihinsa, jotka pysyivät ulkomaalaisille valloittamattomana linnakkeena. Ensimmäisenä suomalaishiihtäjänä Kollenin valtausta yritti Anders Brännkärr, joka sivakoi 50 kilometrillä kolmanneksi 1914 ja 1915 häviten voittajalle molemmilla kerroilla yli 20 minuuttia. Ensimmäisen virallisen maajoukkuehyökkäyksen Suomi teki vuonna 1920, mutta parhaaksi tulokseksi jäi Santeri Tasan 23. sija. Kovin paljon paremmin ei käynyt seuraavanakaan talvena: Tapani Niku eteni hyvässä vauhdissa mutta katkaisi suksensa ja päätyi katsojan lainaamilla välineillä kuudenneksi. Voiton vei neljännen kerran peräkkäin Thorleif Haug, joka tunnettiin lempinimellä ”Skikongen”.

Murtomaahiihto alkoi vähitellen voittaa alaa Suomessakin, vaikka tasamaan apostolit pitivät yhä valtaa maan hiihtojohdossa. Tapani Niku oli voittanut Suomen ensimmäisen vaativassa maastossa järjestetyn hiihtokilpailun Puijolla 1916. Haapaveteläinen niitti seuraavina vuosina kansainvälistä mainetta voittamalla useita kilpailuja Ruotsissa. Tappiot Holmenkollenilla 1920 ja 1921 antoivat sysäyksen suomalaisen välineteollisuuden kehitykselle: pitkien tasamaasuksien sijasta suomalaiset kilpahiihtäjät oli varustettava norjalaismaastoon sopivilla lyhyillä ja kestävillä suksilla. Niku sai työpaikan Emil Lampisen suksitehtaan tuotekehittelijänä. Työn tuloksena syntyi suomalainen murtomaasuksimalli ja Nikun nimeä kantava uudenlainen side.

Tapani Niku kuvattuna Haminan SM-hiihdoissa 1923. Kuva: Urheilumuseo

Talvi 1922 tarjosi hiihtäjille kaksi suurkilpailua. Pari viikkoa ennen Holmenkollenia pidettiin Tukholmassa Pohjoismaiset kisat, joihin Suomi oli kutsuttu ensi kertaa itsenäisenä valtiona. Suomalaisten edellisestä osallistumiskerrasta oli kulunut yhdeksän vuotta; matkan vuoden 1917 kisoihin olivat venäläisviranomaiset estäneet. Innostus kasvoi, kun kuultiin, että myös Norja aikoo lähettää paikalle parhaat miehensä. ”Haug vai Niku, kumpi on Pohjoismaiden hiihtokuningas?” kysyi Helsingin Sanomat 12.1.1922. Vastaus saataisiin ruotsalaisessa välimaastossa.

Viivalle viime hetkillä

Helmikuun alku oli epätavallisen kylmä: Itämeri jäätyi Juutinraumaa myöten. Hiihtäjiä kuljettanut S/S Nordstjernan juuttui jäihin ensimmäisen kerran jo pari tuntia Turusta lähdön jälkeen. Matkaa päästiin jatkamaan kohti Ahvenanmaata, mutta seuraavana yönä Degerön saaren kohdalla tuli uusi pysähdys. Miehistö ja hiihtäjät saivat yhteisvoimin kammettua laivan irti jäistä, mutta vain kilometrin jälkeen matka päättyi jälleen eikä enää edennyt kahteen vuorokauteen. Matkalaiset kuluttivat aikaa hiihtelemällä jäällä ja lähisaarilla sillä aikaa, kun odoteltiin Ruotsista tulevaa laivaa avaamaan väylää. Kun joukkue pääsi viimein Maarianhaminaan, aikaa kilpailun alkuun Tukholmassa oli vajaa vuorokausi.

Kuva Risto Nikun kirjasta Kovaa peliä Alpeilla.
S/S Nordstjernan kesäterässään. Kuva: Wikimedia Commons

Hermostuneimmat suunnittelivat jo loppumatkan taittamista suksin, mutta illalla klo 18 paikalle saapui jäänmurtaja Tarmo, joka saattoi Nordstjernanin Tukholmaan. Laiva saapui satamaan tiistaina 7. helmikuuta klo 7, tuntia ennen hiihtokilpailujen käynnistymistä Djursholmissa, pitkällä kaupungin ulkopuolella. Vielä oli läpikäytävä tullimuodollisuudet ja maahantulijoiden pakollinen lääkärintarkastus ennen kuin suomalaishiihtäjät päästettiin maihin. Kolmella vuokra-autolla kiidettiin läpi kaupungin, ja joukkue pääsi kilpailupaikalle kello 8.45. Pohjoismaisten kisojen hiihtomatkat 60 km ja 30 km suoritettiin samalla kertaa. Ilmoittautuneita oli peräti 270, joten jälkipään lähtijöiksi arvotut suomalaiset ehtivät mukaan kilpailuun. Muut, näiden joukossa Niku, saivat startata kilpailun ulkopuolella. Suomalaisten lähtökohdat tietäen päivän tulokset herättivät ihmetystä koko Pohjolassa: Tapani Niku hiihti 60 kilometrillä ylivoimaisesti parhaan ajan 4.44.22 lyöden joukkuetoveri Anton Collinin kahdeksalla minuutilla ja kilpailun virallisen voittajan, Ruotsin Per-Erik Hedlundin 11 minuutilla. Thorleif Haug hävisi Nikulle 17 minuuttia. 30 kilometrin kilvan voitti virallisestikin Manne Vuorinen neljän minuutin erolla Norjan Johan Grøttumsbraateniin.

Kollenia kohti

Voitonjuhlien päälle saatiin hyviä uutisia kotimaasta: valtioneuvosto oli päättänyt myöntää 100 000 markkaa ”suomalaisten urheilijain matkaa varten Pohjoismaisiin kisoihin Tukholmassa, Holmenkollen-hiihtoihin Kristianiassa, maailmanmestaruuspainikilpailuihin Tukholmassa ja Englannin vapaaurheilumestaruuskilpailuihin Lontoossa”. Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL oli jättänyt apurahahakemuksen viikkoa ennen hiihtojoukkueen matkaanlähtöä, ja voittouutinen Tukholmasta oli tietysti edesauttanut myönteistä päätöstä. Raha tulikin tarpeeseen, sillä keräyksellä koottu matkakassa oli jäänyt huteraksi. Uusien varojen turvin matkaa kohti Holmenkollenia jatkoivat hiihtäjät Tapani Niku, Anton Collin ja Taavi Kujala sekä yhdistetyn mies Verner Eklöf.  

Pohjoismaiset kisat jatkuivat Tukholmassa vielä viisi päivää. Ohjelmassa oli hiihdon lisäksi luistelua sekä curlingia, kelkkailua, kivääriammuntaa sotilaille ja ratsastuskilpailuja herrasväelle. Taitoluistelussa kilpailtiin miesten ja naisten MM-mitaleista. Pikaluistelussa paras oli Suomen Julius Skutnabb. Suurin yleisövetonaula oli Ruotsin ja Suomen välinen jääpallomaaottelu, joka päättyi vierasvoittoon 4–6.

Hiihtourheilua pidettiin yhä Pohjoismaiden yksinoikeutena: ruotsalaiset varjelivat mustasukkaisesti Pohjoismaisia kisojaan ja norjalaiset Holmenkollenin hiihtoja. Uhan muodosti kansainvälinen olympialiike, joka oli levittämässä valtaansa talviurheiluun. Ruotsalaiset olivat torjuneet KOK:n yrityksen julistaa vuoden 1913 Pohjoismaisten kisojen hiihtokilpailut osaksi Tukholman olympiakisoja. Antwerpenin olympiakisoissa 1920 oli kilpailtu taitoluistelussa ja jääkiekossa. Vuoden 1924 kisat oli myönnetty Pariisille, ja ranskalaiset suunnittelivat olympiakisojen talvilajien järjestämistä Chamonix’ssa. Tämän olivat Norja ja Ruotsi saaneet estettyä; Chamonix’ssa tultaisiin pitämään vain KOK:n suojelema ”talviurheiluviikko”. Tukholman Pohjoismaisten kisojen yhteydessä järjestettiin kansainvälinen hiihtokongressi, jossa Pohjolan isännät edelleen torjuivat etelän herrojen pyrkimykset. Suomalaisilla ei ollut omaa lehmää ojassa, mutta Suomen edustaja K.E. Levälahti äänesti solidaarisuusmielessä Ruotsin ja Norjan rintamassa.

Suomen lehdissä kerrottiin muitakin tärkeitä uutisia helmikuussa 1922. Vienan Karjalassa koko talven jatkunut kapina neuvostovaltaa vastaan oli luhistunut, ja tuhansia pakolaisia virtasi rajan yli Suomeen. Tarton rauhasta kiinni pitänyt Suomen hallitus oli pidättäytynyt tukemasta kapinaa aseellisesti ja määräsi kapinallisten puolella taistelleet suomalaiset vapaaehtoiset ”heimosoturit” riisuttavaksi aseista. Sallan erämaassa punaisten suomalaisten johtama aseellinen joukko tunkeutui Suomen puolelle nostattamaan vallankumousta tukkityöläisten joukossa. ”Läskikapinana” tunnettu episodi päättyi nopeasti, mutta ehti herättää paniikkia etelän lehdistössä. Erityisen vihan kohteeksi nostettiin liberaali sisäministeri Heikki Ritavuori, jota jyrkimmissä oikeistolehdissä syytettiin jopa kommunistiksi. Helmikuun 14. päivänä Ritavuori ammuttiin kotiovelleen Helsingin Töölössä. Tapaus on yhä Suomen tasavallan historian ainoa ministeritason poliittinen murha.      

Linnoitus kaatuu

Suomalaishiihtäjät saapuivat Kristianiaan – Norjan pääkaupunki vaihtoi nimensä Osloksi vasta 1925 – pari viikkoa ennen Holmenkollenin 50 kilometrin kilpailupäivää ja asettuivat kisalatujen lähellä sijaitsevaan majapaikkaan. Välipäivät käytettiin tehokkaasti kunnon, voiteiden ja latujen testaamiseen. Ehkäpä jäi silti aikaa käydä katsomassa pikaluistelun MM-kisoja, joissa Suomen uusi tähti Clas Thunberg sijoittui kolmanneksi. Hiihtomaisemat olivat Nikulle tuttuja kahdelta edellisvuodelta, ja Anton Collinkin oli ollut mukana vuoden 1920 reissulla. Norjalaislehdet uskoivat vahvasti Thorleif Haugin viidenteen peräkkäiseen voittoon, Nikulle ennustettiin yleensä neljättä sijaa.

Holmenkollenin 50 kilometrin lähtöpaikka sijaitsi rakenteilla olevan hiihtomuseon edustalla. Lähtövuorossa vuoden 1922 kilpaan norjalainen Harald Økern. Kuva: Wikimedia Commons

Kilpailupäivän, torstain 23. helmikuuta, aamu valkeni lauhana ja sumuisena, mikä ei ollut suomalaisille hyvä uutinen: voitelukelillä isännillä oli entistä vahvempi etulyöntiasema. Haugin lähtönumero oli 32, Collinin 76 ja Nikun 105. Väliaikatiedot ensimmäiseltä ruoka-asemalta 20 kilometrin kohdalta järkyttivät norjalaisia: Anton Collin johti kilpailua kolmen minuutin erolla Hagbart Haakonseniin, josta kolmantena oleva Niku oli minuutin päässä. Thorleif Haug oli pahasti lipsuvin suksin jäänyt Collinista jo 11 minuuttia. Seuraavat 10 kilometriä olivat reitin rankimmat, ja Haakonsen ottikin puolestaan kolmen minuutin johdon Colliniin. Osat vaihtuivat jälleen laskuvoittoisella viiden kilometrin osuudella. 40 kilometrin kohdalla Collin oli ottanut Haugin jo kiinni, ja miehet hiihtivät yhdessä maaliin saakka. Parhaan norjalaishiihtäjän Haakonsenin Collin löi kuudella minuutilla. Niku hiihti loppukilometrit vauhdikkaimmin nousten toiseksi. Collinin loppuaika oli 4.42.28, Nikun 4.44.46 ja Haakonsenin 4.48.58. Haugin loppusijoitus oli yhdeksäs.

Anton Collin ajalle ominaisessa ateljeekuvassa. Kuva: Urheilumuseo

Jälkimaininkeja

Uutiset Norjasta herättivät valtaisaa riemua Suomessa. ”Oli tapahtunut enemmän kuin oli odotettu, oli täyttynyt vuosien toive ja pyrkimys, oli kerrankin voitettu norjalaiset suurhiihtäjät heidän omalla pyhällä maaperällään”, kirjoitti Helsingin Sanomat ja jatkoi: ”Collin’in ja Nikun voitot ovat suurimmat mitä meillä hiihdon alalla on ollut, mutta samalla myös koko urheiluelämämme mainehikkaimpia, merkillisimpiä ja kansanomaisimpia voittoja.” Yllätys suomalaisillekin oli voittajan nimi: keuruulainen Anton Collin oli 60 kilometrin Suomen mestari edellistalvelta mutta saanut hiihtää suurimman osan urastaan Tapani Nikun varjossa.  

Norjalaisille tappio oli katkera: Thorleif Haugin kotikaupungissa Drammenissa vedettiin Norjan liput puolitankoon. Totuuden nimessä on todettava, että 50 kilometriä oli isännille vain puolet kisaurakasta: Haug ei ollut ansainnut hiihtokuninkaan titteliään vain hiihtämällä. Viikonloppuna oli edessä Holmenkollenin varsinainen päätapahtuma: 17 kilometrin hiihdosta ja mäkihypystä koostuva yhdistetty kilpailu. Haug puolusti mestaruutta tässäkin mutta jäi neljänneksi.

Collinin ja Nikun sankariteko vauhditti murtomaahiihdon lopullista voittoa Suomessakin. SVUL määräsi 1922, että SM-hiihtojen reitit on vedettävä pääosin murtomaastoon. Toisenkin pysyvän perinnön Holmenkollenin valloitus jätti. ”Tahko” Pihkala ehdotti maaliskuussa 1922, että Suomi, Ruotsi ja Norja ryhtyisivät järjestämään vuorovuosin hiihtomaaotteluita. Suomesta puuttui Holmenkollenin veroinen kisanäyttämö, mutta Tahko oli sellaisen jo löytänyt Salpausselän rinteiltä Lahdesta. Maaotteluista ei tullut mitään, mutta 1923 ensi kerran järjestetyistä Salpausselän kisoista tuli pysyvä instituutio.

Suomalaiset eivät matkustaneet Holmenkollenille 1923 vastavetona sille, että Norjasta ei lähetty hiihtäjiä Salpausselälle. Seuraava kohtaaminen tapahtui näin vasta Chamonix’n talvikisoissa 1924 Alppien korkeimman vuoren juurella. Norjalaiset ottivat Thorleif Haugin johdolla revanssin Suomen joutuessa tyytymään Nikun pronssiin pikamatkalla. Jälkikäteen, Pohjoismaiden vastarinnan lauhduttua, Chamonix’n kisoille myönnettiin ensimmäisten talviolympiakisojen arvo. Tapani Niku hallitsi kotimaan hiihtolatuja vuoteen 1926 saakka. Anton Collin nähtiin vielä Chamonix’ssa hiihtäjänä ja saman vuoden Pariisin kesäolympiakisoissa pyöräilijänä. Seuraava suomalainen – ja ulkomaalainen – voittaja Holmenkollenin viidelläkympillä oli Martti Lappalainen vuonna 1928. Ensimmäisen hiihdon olympiavoiton Suomelle toi vasta Veli Saarinen Lake Placidin 50 kilometrillä 1932.

Norjan suurhiihtäjät Thorleif Haug (vas.) ja Johan Grøttumsbraaten Holmenkollenilla vuonna 1923. Kuva: Wikimedia Commons
Tapani Niku uransa viimeisessä suurkilpailussa Lahden MM-kisojen 50 km:llä 1926. Ankara pakkanen vaati erikoisia suojautumiskeinoja.

Vesa Tikander