Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
07.10.2019
Urheilumuseo

Maajoukkueiden koti – Suomen jalkapallomaajoukkueet Eerikkilässä 1949–2019

”Saa sitten nähdä, mitä Eerikkilä tulevaisuudessa tuo mukanaan. Ainakin uskoisin, että jos tällaiseen laitokseen keskelle kaunista sydän-Hämeen luontoa saadaan muutamiksi päiviksi ennen maaotteluita edustusporukkaamme yhteen, se hitsautuu homogeeniseksi enemmän kuin millään muulla tavalla.”

Syyskuussa 1949 Suomen jalkapallohistoriassa alkoi uusi luku, kun Eerikkilän urheiluopisto avattiin Kanta-Hämeessä Ruostejärven pohjoisrannalla. Eerikkilän ovet olivat alusta lähtien avoimia muillekin urheilumuodoille kuin jalkapallolle, mutta kuten edellä oleva lainaus toimittaja Harri Eljangon jutusta kertoo, päätarkoitus oli selvä: tarjota koti jalkapalloilijoille ja vakioleiripaikka maajoukkueille, joita vuonna 1949 oli tosin vain kaksi, miesten A- ja B-maajoukkueet. Nuorten maajoukkuetoiminta käynnistyi Suomessa 1950-luvulla, naisten vasta 1973.

Millainen maajoukkuekoti Eerikkilä on 70 vuotensa aikana ollut? Alla käyn valokuvien avulla läpi Suomen maajoukkueiden historiaa pääleiripaikassaan. Teksti perustuu 27.9. julkaistuun Eerikkilän 70-vuotishistoriateokseen Unelma, josta tuli totta.

Ensimmäinen maajoukkueleiri Eerikkilässä järjestettiin kesäkuussa 1952. Kuten ajankohdasta voi päätellä, kyseessä oli viimeistelyleiri Helsingin olympialaisiin. Viikon kestäneelle leirille osallistui 17 pelaajasta koostunut lopullinen olympiajoukkue ja muutama taustahenkilö. Leirin puitteet havainnollistavat Eerikkilän kasvutarinan lähtökohtia: yksi 32 vuodepaikalla varustettu opistorakennus, yksi jalkapallokenttä, kaksi saunaa, kaksi työntekijää (talonmies ja hänen vaimonsa). Päävastuun järjestelyistä kantoivat käytännössä päävalmentaja Aatos Lehtonen ja joukkueenjohtaja Eero Kettunen.

Aulis Rytkönen viilettää Eerikkilän kentällä olympialeirillä 1952. Kuva: Urheilumuseo
Maajoukkue metsälenkillä olympialeirillä 1952. Kuva: Urheilumuseo

Eerikkilän käyttö lisääntyi merkittävästi Olavi Laaksosen pitkällä päävalmentajakaudella (1962-1974). Laaksonen teki Eerikkilästä A-maajoukkueen ja nuorten maajoukkueiden pääleiripaikan, jossa käytiin niin kesällä kuin talvella. Talvileireillä keskityttiin kuntopohjan luomiseen kuntosalissa ja hiihtoladuille, kesäleireillä valmistauduttiin kotimaaotteluihin. Maajoukkue oli Eerikkilässä muun muassa ennen Suomen 2-0 -kotivoittoon päättynyttä MM-karsintaottelua Espanjaa vastaan 1969. Leiriohjelma sisälsi ”yhdistelmiä ja taktisia sommitelmia” kentällä ja taktiikkaluentoja luentosalissa. Pelipaikalla valmistautumiseen ei juuri ollut varattu aikaa. Bussi starttasi opiston pihasta kohti reilun 100 kilometrin päässä sijaitsevaa Olympiastadionia 2 tuntia ja 45 minuuttia ennen ottelun alkuvihellystä.

Olavi Laaksonen ja Kai Pahlman Eerikkilässä 1960-luvulla. Kuva: Urheilumuseo
Maajoukkueleiri Eerikkilässä maaliskuussa 1966. Kuva: Urheilumuseo

Eerikkilä sai 1970-luvun alussa uuden tärkeän kävijäryhmän: jalkapalloilevat naiset. Organisoidun naisten jalkapallon alkusysäyksenä voidaan pitää Ilta-Sanomien kesällä 1971 järjestämää kutsuturnausta, johon osallistuivat HJK:n, HIFK:n, TPS:n, MP:n, Ilves-Kissojen ja Reippaan kokoamat naisten joukkueet. Seuraavana vuonna pelattiin jo virallisesti Suomen mestaruudesta, ja 1973 naisten maajoukkue pelasi avausottelunsa. Naiset valmistautuivat ensimmäiseen A-maaotteluunsa – vastustajana Ruotsi, pelipaikkana Maarianhamina – luonnollisesti Eerikkilässä.

Naisten A-maajoukkueesta tuli Eerikkilässä 1970-1980-luvuilla vakiovieras, samalla kun miehet ja nuoret leireilivät yhä useammin jossain muualla. Eerikkilän jalkapallo-olosuhteiden kehitys oli näinä vuosikymmeninä hidasta. Talviharjoittelua varten Eerikkilän pientä maapohjahallia laajennettiin 1980-luvun alussa ja kentän pintaan asennettiin astroturf-tekonurmi. Pieni ja kova tekonurmi tuli tunnetuksi ”vihreänä betonina”, joka jätti käyttäjilleen muistoksi kipeitä palovammoja. 1980-luvulla Eerikkilän pääkentän nurmen pitkäaikaiset kunto-ongelmat ratkaistiin muuttamalla kentän pinta kivituhkaksi. Tällä kentällä naisten A-maajoukkuepelaajat treenasivat hiekkahousuissaan vielä 1990-luvulla.

Naisten ensimmäinen jalkapallomaajoukkue joukkuekuvassa elokuussa 1973, vasemmalla valmentaja Juhani Nirkkonen. Kuva: Urheilumuseo
Miesten maajoukkue joukkuekuvassa Eerikkilässä 1970-luvulla. Kuvassa keskellä maalivahti Göran Enckelman, Eerikkilän rehtori 1999-2013. Kuva: Urheilumuseo

1990-luvun lopulla Eerikkilän profiilia kohotti A-maajoukkueen tanskalainen päävalmentaja Richard Møller Nielsen, joka palautti hetkellisesti kotiotteluita edeltävät maajoukkueen valmistautumisleirit Eerikkilään. Eerikkilässä leireiltiin myös ennen surullisenkuuluisaa Unkari-ottelua lokakuussa 1997. Jos epäonnea oli ottelussa, niin sitä riitti myös leirillä. Viikon kestäneen lähes tauottoman sateen takia kentät lainehtivat vettä, mikä esti muun muassa pelipäivän viimeistelyharjoituksen. Lisäksi Jari Litmanen sairastui leirillä flunssaan, Litmanen 10-kirjassa kertomansa mukaan siksi, että erehtyi uimaan jääkylmässä Ruostejärvessä.

Richard Møller Nielsen. Kuva: Urheilumuseo/Juha Tamminen

Møller Nielsenin luottopelaaja Mixu Paatelainen suosi Eerikkilää omalla kaudellaan Huuhkajien valmentajana, mutta muutoin miesten A-maajoukkue on ollut harvinainen vieras Eerikkilässä 2000-luvulla. Kotiotteluita edeltävien leirien majapaikkana on yleensä ollut Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva hotelli Kalastajatorppa. Jari Litmasen, Sami Hyypiän ja Mixu Paatelaisen haastatteluiden perusteella voi todeta, että leiripaikalla on vaikutusta yllättävän moneen asiaan. Pelaajien mielipiteet leiripaikasta saattavat myös erota valmentajan näkemyksestä. Monet 2000-luvun maajoukkuepelaajat ovat pitäneet majoittumista Kalastajatorpalla parempana ratkaisuna kuin Eerikkilässä, koska Helsingissä pelaajilla on mahdollisuus tavata Suomessa asuvia sukulaisiin ja tuttaviaan helpommin ja useammin kuin Eerikkilässä. Toisaalta Eerikkilässä joukkue viettää väistämättä enemmän aikaa yhdessä, ja leiriohjelma voidaan suunnitella joustavammaksi, kun siirtymisiä harjoituskentän ja hotellin välillä ei tarvitse aikatauluttaa.

Mixu Paatelainen MM-karsintaottelussa Suomi-Ranska 7.9.2012. Kuva: Urheilumuseo/Juha Tamminen

Huuhkajien harvoista visiiteistä huolimatta Eerikkilästä on 2000-luvulla tullut mitä suurimmassa määrin Suomen maajoukkueiden koti. Edellytykset tähän syntyivät vuosituhannen vaihteessa, kun Eerikkilään valmistui ensin täysimittainen jalkapallohalli (1998) ja sitten ”Tammela-taloksi” nimetty majoitusrakennus (2002). Sen jälkeen, kun ensimmäiset nuorten maaottelut pelattiin Eerikkilän hallissa helmikuussa 2000, maaottelukertymä on kasvanut häkellyttävää tahtia. Vuosina 2000-2018 Eerikkilässä pelattiin kaikki Suomen maajoukkueikäluokat mukaan lukien 138 virallista jalkapallomaaottelua, joukossa myös kuusi naisten A-maaottelua. Erik von Frenckellin unelmasta on siis tullut totta.

Eerikkilän vakiokävijät, jalkapallolegendat Laura Österberg-Kalmari ja Anne Mäkinen, sekä Tanskan Louise Hansen Ratinan stadionilla 2006. Kuva: Urheilumuseo/Juha Tamminen

Jouni Lavikainen

Eerikkilän urheiluopiston historiateos Unelma, josta tuli totta – Eerikkilän urheiluopisto 1949–2019 julkistettiin perjantaina 27.9. Eerikkilän 70-vuotisgaalassa. Eerikkilän nettisivuilla lisätietoja kirjasta sekä allekirjoittaneen kuvaus kirjantekoprosessista.