Skip to content

Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007

01.07,00
27.03.2013
Urheilumuseo

Mitä tapahtuu kun ”mertarantalainen” yrittää ihastua Tiilikaiseen?

Lyhyesti sanottuna; aikamoista vääntöä ja huokailua, mutta jos tämä ”henkinen matka” kiinnostaa, kannattaa lukea eteenpäin!

Aluksi ajatus Pekka Tiilikaisen (1911–1975) ja Antero Mertarannan (1956-) vertailusta tuntui oikein hyvältä idealta ja helppoakin se olisi. Hehän ovat ihan erilaisia! Syvällisempi pohtiminen osoitti, että alkuperäinen olettamus oli kuitenkin ihan väärä. Tässä yksinkertainen selitys vertailun vaikeudelle:

Tiilikainen selosti radioon. Mertaranta selostaa televisioon. Tiilikaisella ei ollut tv:n kuvaa apunaan. Mertarannalla on.

Kas näin! Tämä tekee vertailun haastavaksi. Lähtökohdat ovat erilaiset.

Lähdemateriaalin osasia

Ylen Elävää arkistoa on tullut viime viikkoina kuunneltua melko ahkerasti tulevan näyttelyn käsikirjoitusta suunnitellessa. Fiilisteleminen on ollut ajoittain nostalgista, välillä huokauksien saattelemaa. Oikeastaan kun on kuunnellut 1920-luvulta lähtien suomalaisia legendaarisia selostajia, kuten Martti Jukolaa, Sulo Kolkkaa jne., on joutunut myöntämään, että lähtökohdat olivat erilaiset. Vaatimustaso oli erilainen. Pioneerivaiheen selostajat loivat sen pohjan, jolla tämän päivän selostajat seisovat. Ja kehityskaari on ollut valtava. Tänä päivänä selostus on viihdettä – rentoa ilottelua.

Myönnän, olen ns. Mertarannan kasvatteja. Astuin intohimoisten penkkiurheilijoiden laajaan joukkoon 1980-luvun lopussa. Muistan -95 jääkiekon maailmanmestaruuden ja Mertarannan selostukset, puhumattakaan tuoreemmista. Mertarantalaisena on ehkä mahdotontakin asettua Tiilikaisen, tai sitäkin vanhempien selostajien kuuntelijoiden kenkiin. Lähes kaikki radioon, ennen tv:n aikaa, selostaneet miehet puhuivat hyvin (enkä voi turhaan painottaa sanaa hyvin) asiallisesti. Toki ääni kiihtyi loppusuoran lähestyessä yhdellä jos toisella, mutta peruspiirre oli tyyni, asiallinen – joskus jopa poeettinen. Sitä huomasi kuuntelevansa selostuksia vähän kuin unessa. Visuaalisuuteen tottunut katsoja, tai tässä tapauksessa kuuntelija, jäi kaipaamaan sitä kuvaa.

Rääkkäsin Ylen Elävää arkistoa. Kuuntelin Pekka Tiilikaisen selostuksia ja haastatteluja. Kyllähän ”sinivalkoisen äänen” merkityksen ymmärtää vähemmälläkin yrityksellä – Tiilikainen oli selostamassa lähes kaikkia suomalaisille merkittäviä urheilutapahtumia. Ja koska urheilu oli suomalaisille erittäin tärkeä asia ja kanavia oli vain yksi, radio, on lopputulos selvä! Selostukset olivat intohimoisia! Moni Tiilikaisen aikalainen on sanonut, että urheilulähetykset olivat sama kuin Pekka Tiilikainen. Hänen suoraviivainen selostustyylinsä vakuuttaa perinpohjaisesta taustatyöstä, sitoutuneisuudesta ja tiedosta. Tiilikaisen koko elämä oli haastattelujen perusteella vähintään yhtä urheilukeskeistä kuin vain voi olla. Urheiluun liittyen löytyi aina mielipiteitä. Hieman ehkä haastatteluissa avautuneet Tiilikaisen mielipiteet kalskahtivat tämän päivän liberaalimmassa maailmassa korvaan, mutta pistetään ne Tiilikaisen ajan piikkiin.

Koska en 1980-luvulla syntyneenä ollut ikinä päässyt nauttimaan Tiilikaisen selostussuorituksista ”in action”, päätin ottaa selvää, millaisesta miehestä oikein oli kyse. Tiilikainen oli niin ikään selostusmaailman ihmelapsi. Uimari, vieläpä menestynyt sellainen, aloitti selostusura ihan puskista hieman yli 20-vuotiaana. Ylen Alexis af Enehjelm löysi Tiilikaisen ja pisti hänet palkkalistoille. Ensimmäinen selostusurakka Tiilikaiselle aukesi 1935 Oslon uinnin PM-kisoissa, joissa hän selostamisen ohessa kävi edustamassa Suomen joukkuetta altaassakin. Kiirettä siis piti.

Tarvitsin vähän konkreettisempaa näyttöä Tiilikaisesta. Urheilumuseon perusnäyttelyssä roikkuu Tiilikaisen sininen anorakki, joka on täynnä erilaisia kangasmerkkejä. Samaan sarjaan kuuluu lippalakkimallinen hattu, jossa on kymmenittäin merkkejä. Intohimoisesta maailmaa nähneestä urheilumiehestä oli siis kyse.

Tiilikaiselle päällä usein nähdyt  takki ja lakki

Mikä sitten on selkeä ero selostustyylien välillä? Sanomattakin on selvää, että itse media on muuttunut aivan radikaalisti Tiilikaisen ajasta Mertarannan aikaan. Tiilikaisen selostustyyli tuli tarpeeseen, kun kuvaa ei ollut saatavilla. Kauniisti esitetty selostus tapahtumista tuo helposti verkkokalvoille selostetun tilanteen, aivan kuin olisi paikalla. Mertarannan ei ole tarvinnut lähteä samalle tasolle Tiilikaisen kanssa, koska hänellä on ollut kuva apunaan. Tämä kaikki on tuonut mahdollisuuden viihteellisempään, rennompaan ja huumorintajuisempaan selostustyyliin.

Täytyy myöntää, että tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät voi sietää Mertarannan selostuksia – itse asiassa yhden koirankin, joka poistuu paikalta kun Mertaranta alkaa selostaa. Eli ristiriitainen persoona hänkin on. Kas, tästä pääsemmekin siihen, että selostajat ovat mielipidekysymys. Muistan 1980-luvulta, kun vielä Raimo Häyrinen selosti jääkiekkoa, vaihdettiin erässä tilaisuudessa tv:n selostus radion puolelle. Aika paljon siis on selostajalla tekemistä eläytymisemme kannalta. Jotkut vain ärsyttävät, jotkut ihastuttavat – pysyvästi! Antakaamme siis rauha Pekka Tiilikaisen legendaarisuudelle – nauttikaamme Mertarannan (tai jonkun muun) selostuksista tässä päivässä!

Riikka Aminoff