KAUSI 2008

Veikkausliigan 2008 ykkössuosikki oli Tampere United, joka tavoitteli kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan. Edelliskauden avainmiehistä puuttuivat uransa lopettanut Jarkko Wiss ja Norjaan siirtynyt Juska Savolainen, mutta Ari Hjelmilla oli silti käytössään tasavallan levein pelaajamateriaali. Antti Muurisen jälleen valmentamaa HJK:ta vahvisti joukko nimekkäitä paluumuuttajia, joukossa entiset maalikuninkaat Juho Mäkelä ja Paulus Roiha. Mestaruushaastajaksi oli ehdolla myös TPS, jossa Skotlantiin palanneen Mika-Matti Paatelaisen korvasi toinen korkean profiilin valmentaja, Martti Kuusela. Putoamiskandidaatteja olivat liiganousijat KuPS ja RoPS sekä parhaat voimansa menettänyt KooTeePee.

Kaudesta tuli Veikkausliigan historian yllätyksellisin. Yksikään kolmesta suurimmasta suosikista ei yltänyt kolmen parhaan joukkoon, eikä yksikään kolmesta mitalijoukkueesta ollut aiemmin tehnyt sitä.

Turkulaiseen FC Interiin ei vielä kiinnitetty suurta huomiota, kun seura voitti keväisen liigacupin. Päät kääntyivät, kun paikallisvastustaja TPS kaatui toisella liigakierroksella 4–0. Sinimustat pelasivat kauden alusta lukien HJK:n liigaennätystä sivuten 17 ottelua ilman tappioita. Putken katkaisi juuri HJK, joka samalla kavensi Interin johdon kahteen pisteeseen. Seuraavat neljä otteluaan Inter kuitenkin voitti yhteismaalein 13–0 karistaen kannoiltaan kaikki muut joukkueet paitsi FC Hongan. Hollantilaisen Job Dragtsman valmentaman Interin suurimmat tähdet löytyivät puolustuspäästä: maalin sulki sierraleonelainen Patrick Bantamoi, takalinjaa johti valmentajan maanmies Jos Hooiveld ja keskikentän pohjaa hallitsi nigerialainen Dominic Chatto. Miehistön suomalaisia avainpelaajia olivat keskikenttämiehet Severi Paajanen ja Mika Ojala, joka myös viimeisteli joukkueelle eniten maaleja.

Kun Interin hermot alkoivat loppukierroksilla horjua, Honka kuroi eron kiinni. Mika Lehkosuon valmentamien espoolaisten kauden löytöjä olivat maalitykki Aleksandr Kokko ja laituri Jussi Vasara, eikä vauhtia haitannut edes maalivahti Tomi Maanojan ja toppari Hannu Patrosen myynti Ruotsiin kesken kauden. Honka nousi Interin rinnalle, kun sinimustat hävisivät Tampereella. Kun keskinäinen kamppailu Turussa päättyi maalittomaan pistejakoon, lähtivät Inter ja Honka tasatilanteessa kahdelle viimeiselle kierrokselle. Inter haki Myllykoskelta yhden pisteen, mutta Honka kaatui kotonaan väistyvälle mestarille TamUlle 3–4 dramaattisen ottelun viime hetken maalilla. Päätöskierroksella Inter piti pintansa lyömällä Veritas Stadionilla Jaron 2–0.

Historiansa ensimmäisen mitalin saavutti myös FC Lahti, joka ohitti viimeisellä kierroksella HJK:n. Lahden onnistunutta loppukautta ryyditti itse Jari Litmanen, joka teki vielä kerran paluun kotimaan Veikkausliigaan. Kauden pahimmat pettymykset olivat Tampere United ja TPS, jotka molemmat putosivat vauhdista jo kauden alussa. Loukkaantumistenkin vaivaama TPS erotti syyskuussa valmentajansa Martti Kuuselan. Puolustava mestari TamU tarpoi alkukauden karsintaviivan tuntumassa ja virkistyi vasta kun topparista kärkimieheksi muutettu Henri Myntti alkoi latoa maaleja. Myntin ja Hongan Kokon kilpajuoksu maalikuninkaan tittelistä päättyi lopulta tasapeliin. Liigamestaruuden hävinnyt Honka kärsi kauden lopuksi tappion myös Suomen cupin finaalissa HJK:lle.

RoPS, IFK Mariehamn ja VPS ottivat lokakuussa loppukirin, joka jätti KuPSin karsijan paikalle. KooTeePee kävi kauden aikana omaa taisteluaan vastustajanaan vuoden 1991 Reipas. Maalieron turvin kotkalaiset lopulta välttyivät Veikkausliigan historian heikoimman joukkueen kyseenalaiselta titteliltä. Historiaa sen sijaan teki Ykkösen voittanut Jyväskylän Jalkapalloklubi, josta tulee vuonna 2009 ensimmäinen keskisuomalainen seura maan korkeimmalla jalkapallotasolla. Ensi kerran sitten vuoden 1999 nousijoita oli vain yksi, sillä KuPS säilytti liigapaikkansa lyömällä karsinnassa Viikingit.



copyright (c) 2009-13 Veikkausliiga, Suomen Urheilumuseosäätiö ja Juha Tamminen Anna palautetta



1 Inter 26 15 9 2 46-12 54
2 Honka 26 15 5 6 46-23 50
3 FC Lahti 26 15 3 8 44-24 48
4 HJK 26 14 5 7 47-29 47
5 MyPa 26 11 9 6 33-21 42
6 TPS 26 12 6 8 45-36 42
7 TamU 26 9 9 8 41-34 36
8 Haka 26 10 5 11 31-37 35
9 Jaro 26 10 5 11 36-47 35
10 RoPS 26 8 6 12 31-37 30
11 VPS 26 6 11 9 18-29 29
12 IFK Mariehamn 26 7 5 14 24-40 26
13 KuPS 26 4 7 15 26-56 19
14 KooTeePee 26 1 5 20 14-57 8

LIIGAKARSINTA
Viikingit–KuPS 1–2, KuPS–Viikingit 0–0

Liigaan nousi JJK

MAALIPÖRSSI:
13Aleksandr Kokko, Honka
13Henri Myntti, TamU
11Mikko Hyyrynen, Jaro
11Toni Lehtinen, Haka
11Mikko Paatelainen, TPS
11Rafael, FC Lahti

Vuoden liigapelaaja: Dominic Chatto, Inter
Vuoden liigatulokas: Aleksandr Kokko, Honka
Vuoden liigamaalivahti: Patrick Bantamoi, Inter
Vuoden liigapuolustaja: Jos Hooiveld, Inter
Vuoden liigakeskikenttäpelaaja:
Mika Ojala, Inter
Vuoden liigahyökkääjä: Aleksandr Kokko, Honka
Vuoden liigavalmentaja: Job Dragtsma, Inter