AARNO TURPEINEN
Jokaisen valmentajan luottopelaaja

Vuosien 1995–2004 aikana moni asia HJK:ssa muuttui, mutta yksi asia tuntui pysyvän ikuisesti samana – Aarno Turpeisen paikka oikeana laitapuolustajana. Luotettavan, rauhallisen ja hyökkäykseen välillä yllättävänkin hanakasti nousseen laitapakin asemaa joukkueessa ei yksikään Klubin lukuisista valmentajista kyseenalaistanut, ja ”Apa” oli varma valinta avauskokoonpanoon aina kunnossa ollessaan. Turpeisen palkintokaappi lienee yksi Suomen suurimmista, sillä kymmeneen liigakauteen HJK:ssa mahtui runsain mitoin menestystä, mainetta ja kunniaa. Turpeinen pääsi myös urallaan pukemaan Suomen maajoukkuepaidan ylleen, mutta kutsut A-maajoukkueeseen koskivat pääasiassa talvimaaotteluita.

Vaikka Turpeinen muistetaan ennen kaikkea HJK:sta, oli hän jo Helsinkiin muuttaessaan 1990-luvun puolivälissä ehtinyt pelata yli sata liigapeliä kolmessa eri seurassa, OTP:ssa, FC Oulussa ja RoPS:ssa. Oulussa syntyneen Turpeisen kipinä jalkapalloon leimahti liekeiksi, kun hän 1980-luvun lopussa kävi samaa urheilulukiota kolmen muun pohjoisen pojan – Antti Niemen, Ville Nylundin ja Mika Nurmelan – kanssa. Turpeinen debytoi OTP:ssa jo 18-vuotiaana vuonna 1989, ja oli jo kahdella seuraavalla kaudella joukkueensa runkopelaaja. Samoihin aikoihin laitapuolustajan palveluksia kaivattiin myös olympiajoukkueessa, jossa hän Ari Tiittasen valmennuksessa pelasi vajaat 10 peliä. OTP:sta miehen tie vei FC Oulun kautta RoPS:iin kahdeksi kaudeksi, jossa hän pääsi ensimmäistä kertaa vanhan OTP-aikaisen tuttunsa Keith Armstrongin valmennukseen. Toisiaan arvostava kaksikko kohtasi myöhemmin HJK:ssa, jonne Turpeinen kuitenkin siirtyi ”Kekeä” huomattavasti aikaisemmin, kaudella 1995.

HJK:ssa Turpeinen saavutti sellaista menestystä, josta useimmat liigapelaajat voivat vain haaveilla. Kolmen mestaruuden ja neljän cupvoiton lisäksi mies pääsi aistimaan myös Mestareiden liigan tunnelmaa vuonna 1998. Eurocup-peleistä miehelle tosin jäi myös ikäviä muistoja: kuuluisassa Metz-vierasottelussa yleensä herrasmiesmäisesti kentällä esiintynyt Turpeinen ajettiin ulos, omasta mielestään syyttä, ja sai neljän ottelun pelikiellon kansainvälisiin otteluihin. Valmentaja Antti Muurinen kuitenkin peluutti miestä välittömästi pelikiellon päätyttyä kahdessa viimeisessä Mestarien liigan pelissä.

Jos Turpeinen olisi jatkanut peliuraansa yhtä pitkään kuin esimerkiksi Rami Nieminen ja Ilkka Mäkelä, olisi hän luultavasti ohittanut kummatkin pääsarjaotteluiden määrässä. Turpeinen joutui kuitenkin päättämään pitkän uransa 33-vuotiaana kauteen 2004, jonka aikana hän joutui taistelemaan jatkuvasti erilaisia kipuja vastaan ja sai tililleen ainoastaan 10 peliä. Kauden päätteeksi miehen lonkkaa jouduttiin korjailemaan paljon, ja kesti oman aikansa ennen kuin hän pystyi edes kävelemään kunnolla. Pitkää uraa kivulias viimeinen kausi ei kuitenkaan paljoa varjostanut. Uransa päätyttyä Turpeinen on työskennellyt optikkona, joksi hän valmistui jo vuonna 1998.











copyright (c) 2009-14 Veikkausliiga, Suomen Urheilumuseosäätiö ja Juha Tamminen Anna palautetta


AARNO TURPEINEN
- s. 21.3.1971 Oulu
- pelipaikka: laitapuolustaja
- liigaottelut/maalit: 358/7
yhteensä pääsarjassa 364/7
- seurat liigassa: OTP, FC Oulu, RoPS ja HJK
- A-maaottelut/maalit: 16/-

kausi

seura
ottelut/
maalit

mitalit
1989 OTP 6/-
1990 OTP 19/-
1991 OTP 33/-
1992 FC Oulu 30/-
1993 RoPS 26/2
1994 RoPS 25/1
1995 HJK 11/- III
1996 HJK 24/-
1997 HJK 24/- I
1998 HJK 25/-
1999 HJK 22/- II
2000 HJK 30/2
2001 HJK 26/1 II
2002 HJK 28/- I
2003 HJK 25/- I
2004 HJK 10/1
Pää-
sarjassa
364/7
Liigassa 358/7

- liigadebyytti 4.6.1989 Ilves-OTP 4-0
- ensimmäinen liigamaali:
20.5.1993 RoPS-MP 3-0
- neljä Suomen cupin voittoa (1996, 1998, 2000
ja 2003)