Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
02.07.2019
Urheilumuseo

Punaiset leijonat Tukholmassa – Suomen jalkapallomaajoukkue Tukholman olympialaisissa 1912

107 vuotta sitten Suomen suuriruhtinaskunta osallistui Tukholman olympialaisiin 164 urheilijan joukkueella. 15 heistä muodosti jalkapalloturnaukseen osallistuneen joukkueen. Kaksiosaisessa kirjoituksessa pureudutaan joukkueen esityksiin helteisessä Tukholman kesässä 1912.

Suomen jalkapallomaajoukkueen osallistuminen Tukholman olympialaisiin 1912 oli epävarmaa vielä viikkoja ennen kisoja. Suomen olympiakomitean ja keskusjärjestö SVUL:n johtoportaissa jalkapalloa väheksyttiin, ja joukkueen lähettämistä kisoihin vastustettiin. Kisamatkan varmisti lopulta se, että joukkue pystyi rahoittamaan matkansa itse. Olympialaisia edeltäneenä keväänä maajoukkue oli matkustanut ottelukiertueelle Venäjälle, ja kiertueelta oli runsaiden pääsylipputuottojen ansiosta jäänyt riittävästi varoja olympiamatkaa varten. Oma vaikutuksensa oli myös sitkeästi olympiamatkan puolesta lehdistössä ja kabineteissa propagoineella Kaarlo ”Keppari” Soiniolla.

Suomi lähti Tukholmaan kisojen pienimmällä jalkapallojoukkueella. Pelaajia ilmoitettiin mukaan 15, joista kaksi (Lauri Tanner ja Kaarlo Soinio) oli nimetty myös Suomen voimistelujoukkueeseen. Punaiset pelipaidat saatiin lainaksi HIFK:lta. Rintaa koristi paitoihin neulottu punakeltainen leijonavaakuna. Joukkueen nestori oli 24-vuotias Kaarlo Soinio, joka vaikutti kisoissa myös Suomen joukkueen johtajana sekä Suomen Urheilulehden ja Helsingin Sanomien olympiakirjeenvaihtajana. Ikähaitarin toisessa päässä oli 17-vuotias Eino Soinio. Olympiaturnauksen aikana järjestetyssä FIFA:n kongressissa Suomea edustivat Palloliiton entinen puheenjohtaja Uno Westerholm ja istuva puheenjohtaja Carolus Lindberg. Jalkapallotoimijat olivat näihin aikoihin nuoria miehiä taustavaikuttajia myöten. Vastikään puheenjohtajaksi valittu Lindberg – joka tunnetaan paremmin myöhemmästä urastaan arkkitehtina ja rakennustaiteen professorina – oli kisojen aikaan vasta 22-vuotias.

Suomen olympiajoukkue 1912. Vas. varamies Lars Schybergson, Bror Wiberg, Knut Lund, Eino Soinio, Artturi Nyyssönen, maalivahti August Syrjäläinen, Algoth Niska, Jarl Öhman, Jalmari Holopainen, Ragnar Wickström, Gösta Löfgren ja Kaarlo Soinio. Kuvasta puuttuvat Lauri Tanner, Viljo Lietola ja varamaalivahti Gustav Holmström. Viipurin Reippaan maalia vartioinutta Syrjäläistä lukuun ottamatta pelaajat edustivat helsinkiläisiä seuroja (HJK, HIFK, KIF).
Suomalaisurheilijat käyttivät Tukholmassa kansallisuutta osoittavana tunnuksena paitojen rintamukseen tai hihoihin neulottua leijonavaakunaa.

Olympialainen jalkapalloturnaus järjestettiin yksinkertaisella cup-formaatilla. Mukana oli 11 maata, joista ensimmäisellä kierroksella kohtasi kuusi. Kolme voittajaa eteni jatkoon toiselle kierrokselle, josta loput viisi maata aloittivat kisansa. Otteluparit ratkaistiin arpomalla. Kahdella ensimmäisellä kierroksella ottelunsa hävinneet kuusi maata jatkoivat kisoja lohdutussarjassa.

Suomen ja Italian kohtaaminen lauantaina 29. kesäkuuta 1912 oli Tukholman olympiajalkapallon avausottelu ja Suomen jalkapallohistorian kolmas virallinen maaottelu. Italialaisilla kokemusta oli hieman enemmän; kyseessä oli Italian kahdeksas maaottelu. Råsundan sijaan pelipaikkana oli Tranebergin urheilukenttä kaupungin laitamilla. Sää oli jopa italialaiseen makuun armoton – 35 asteen paahteessa kentän laidoille sijoitetut vesiämpärit tulivat tarpeeseen. Katsomossa hikoili kuutisen sataa maksanutta katsojaa.

Tranebergin kenttä sijaitsi kaupungin keskustan länsipuolella.
Kentän pääkäyttäjä oli 1891 perustettu Djurgårdens IF (D.I.F.).

Italiaa vastaan Suomi ryhmittyi kentälle aikakaudelle tyypilliseen kahden puolustajan, kolmen tukimiehen ja viiden hyökkääjän muotoon:

A. Niska J. Öhman A. Nyyssönen B. Wiberg R. Wickström

K. Lund E. Soinio K. Soinio

G. Löfgren J. Holopainen

A. Syrjäläinen

Suomi-Italia oli Tukholman olympialaisten virallisen raportin mukaan säästä huolimatta vauhdikas ottelu. Kyse oli selvästi kahden erilaisen jalkapallokulttuurin törmäyksestä. ”Their better knowledge of the fine points of the game was more than counterbalanced by the fearless play and great speed of the Finlanders”, kuvaillaan kisaraportin englanninkielisessä käännöksessä. Suomi sai peliin salama-alun Jarl Öhmanin tai Bror Wibergin tehdessä avausmaalin jo kolmen minuutin jälkeen. Kisaraportissa maalintekijäksi mainitaan Wiberg, suomalaisissa sanomalehdissä johdonmukaisesti Öhman. Suomalaislähteisiin lienee tässä luottaminen. Maalintekijöiden merkitsemistä vaikeutti yleisesti se, ettei joukkueiden pelipaidoissa ollut vielä pelinumeroita. Miksipä olisikaan ollut, kun pelaajia ei tarvinnut tunnistaa esimerkiksi varoitusten, ulosajojen tai vaihtojen takia. Italialaiset joka tapauksessa kuittasivat pian ja menivät johtoonkin, mutta Eino Soinion maali tasasi tilanteen ennen taukoa. Soinio on edelleen nuorin A-maajoukkueessa maalin tehnyt pelaaja (17 v 230 pv).

Suomalaisten sitkeys palkittiin jatkoajan vapauttavalla 3-2 -maalilla – maaliseppona Wiberg. Viimeisen maalin tekijäksi on joissain yhteyksissä esitetty Algoth Niskaa. Vaikka näin asia ei todennäköisesti ollut, Niska on aikalaislähteiden ottelukuvauksissa varsin hyvin esillä. Esimerkiksi Uusi Aura kertoo Niskan antaneen Wibergin voittomaaliin laidaltaan ”hyvän passauksen”. Myös kisaraportti nostaa Niskan Eino Soinion ohella ottelun parhaimmistoon. Kuriositeettina mainittakoon, että ottelussa arvokisanäyttämöllä debytoivat kaksi jalkapallohistoriaan myöhemmin keskeisesti vaikuttanutta henkilöä – Italian valmentaja Vittorio Pozzo ja ottelun erotuomari Hugo Meisl, joka tunnetaan paremmin 1930-luvun Itävallan maajoukkueen, legendaarisen Wunderteamin, valmentajana.

Tilannekuva Suomi-Italia -ottelusta. Palloa kuljettava suomalaispelaaja on ulkonäön perusteella todennäköisesti Algoth Niska.

Italian jälkeen Suomen toisen kierroksen vastustajaksi arvottiin turnauksen heikoimpiin joukkueisiin laskettu Venäjä. Venäjä oli otollinen vastustaja myös siksi, että osa pelaajista oli suomalaisille tuttuja jo entuudestaan edellisen kevään Venäjän kiertueelta. Toisaalta suomalaiset joutuivat pelaamaan vain vuorokautta raskaan Italia-ottelun jälkeen, kun venäläiset pääsivät peliin tuoreilla jaloilla. Pelipaikkana oli jälleen Traneberg. Katsojia paikalle vaivautui 200, syynä osaltaan ajankohta – peli potkaistiin vauhtiin sunnuntai-aamuna kello 10. Suomen kokoonpano muuttui yhden pelaajan verran, kun loukkaantuneen Kaarlo Soinion paikan oikeana tukimiehenä otti Viljo Lietola.

Suomen punanutut hallitsivat ottelua alusta loppuun, ja vain suomalaisten epätarkat laukaukset pitivät lukemat tasaisina. Kisaraportin mukaan ottelun avausmaalin teki Artturi Nyyssönen, kun taas suomalaiset lähteet antavat kunnian Wibergille. Venäjä runnoi kulman jälkitilanteesta pelin tasoihin, mutta loppupuolella Suomen parempi kuntopohja ratkaisi, ja Jarl Öhman iski 2-1 -voittomaalin harhauteltuaan tiensä venäläispuolustuksen läpi. Poliittiselta merkitykseltään voitto oli luonnollisesti suuri. Tukholman keskustassa sijainneelle tulostaululle aseteltiin pahvilappu, johon kirjattiin teksti Finland vunnit. Italia-pelin jälkeen tulostaululla voittajan kohdalla oli ollut vain Venäjän lippu.

Ensi viikolla julkaistavassa toisessa osassa siirrymme olympiamatkan päätöspeleihin ja tarkastelemme kisojen kokonaisantia suomalaiselle jalkapallolle.

Jouni Lavikainen

Lähteet:

Suomen Urheilulehti 20.8.1912
Uusi Aura 2.7.1912
The Olympic Games of Stockholm 1912 Official Report.
Honkanen, Pekka: Jalkapalloilussa historian paras menestys – onnenkantamoinenko? Teoksessa Tehtävä Tukholmassa. Suomi olympiakisoissa 1912. Suomen Urheilumuseosäätiö, 2012.
Urheilumuseon valokuvakokoelma