Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
22.04.2020
Urheilumuseo

SINIRISTI SAAPUU OLYMPIAKISOIHIN – talvilajit Antwerpenin olympiakisoissa 1920

Taitoluistelija Sakari Ilmanen liukui Antwerpenin jääpalatsin (Palais de Glace d’Anvers) tekojäälle sunnuntaina 25. huhtikuuta 1920. Samalla hänestä tuli ensimmäinen Suomen lipun alla kilpaillut urheilija koko olympiahistoriassa. Kaksi päivää myöhemmin taitoluistelupari Ludowika ja Walter Jakobsson voitti itsenäisen Suomen ensimmäisen olympiamitalin, joka oli saman tien kultainen.

Aiemmin rullaluisteluratana toiminut Palais de Glace d’Anvers valmistui jäähalliksi vuonna 1919.

Antwerpenin olympiakisoissa kilpailtiin taitoluistelussa ja jääkiekossa jo huhtikuussa, vaikka kisojen avajaiset pidettiin vasta elokuussa, jolloin kamppailtiin kesälajien mitaleista. Vielä helmikuun lopulla 1920 Suomen Urheilulehti uutisoi Antwerpenin olympiakisojen järjestelyistä ikään kuin talvilajit eivät olisi varsinaisia olympialajeja. Lehden mukaan ”Kansainvälisen Olympialaisen Komitean lausunnossa” kerrottiin, että kisojen virallisen ohjelman ulkopuolella järjestetään kilpailuja muun muassa jäähockeyssa, luistelussa ja hiihdossa.

Taitoluistelussa oli toki jo kilpailtu Lontoon olympiakisoissa 1908 (mutta ei Tukholmassa 1912). Hiihto puolestaan lienee jäänyt ohjelmatietoihin Berliinin vuonna 1916 järjestämättä jääneistä olympiakisoista. Silloin oli todella tarkoitus järjestää pohjoismaisen hiihdon ensiesiintyminen olympialaisissa. Latuja kaavailtiin Schwarzwaldin metsään.

Belgialaisista hiihtokilpailuista ei Suomen Urheilulehdessäkään mainittu enää maaliskuun alun numerossa, jossa julkaistiin Antwerpenin olympiakisojen ohjelma. Keski-Euroopan talviurheilukeskuksissa muotipeliksi jo ennen maailmansotaa noussut jääkiekko oli Suomessa edelleen niin tuntematon tapaus, että hockey oli käännetty jääpalloksi.

Suomella oli ollut ”olympiaitsenäisyys” jo ennen kansallista itsenäisyyttä. Lontoossa 1908 ja Tukholmassa 1912 suomalaiset urheilijat edustivat Suomea, eivät Venäjää. Omaan olympiakomiteaan perustunut itsenäinen asema urheiluyhteisössä oli kuitenkin viety Suomelta juuri ennen maailmansotaa vuonna 1914. Itsenäistyminen muutti taas tilanteen, ja Antwerpenin olympiakisoissa suomalaiset edustivat ylpeinä omaa maata – ensimmäisinä taitoluisteluun osallistunut kolmikko.

Taitoluistelijoiden reitti olympiakisoihin kulki Ruotsin ja Englannin kautta, koska Saksassa oli keväällä 1920 pahoja levottomuuksia. Saksalta ja muilta maailmansodan hävinneiltä mailta (Itävalta, Bulgaria ja Unkari) oli evätty osanotto olympiakisoihin. Itävalta oli miesten taitoluistelun mahtimaa Ruotsin rinnalla. Saksaa taas oli pidetty jääkiekossa Böömin jälkeen Euroopan toiseksi parhaana maana ennen maailmansotaa.

Ruotsi ennen Hannu Hanhea

Antwerpenin olympiakisat käynnistyivät sata vuotta sitten jääkiekolla. Lajin olympiahistorian otteluista ensimmäinen on Belgian ja Ruotsin kohtaaminen Antwerpenin jääpalatsissa 23.4.1920. Iltayhdeksältä alkanut peli päättyi Ruotsin 8–0-voittoon.

Ruotsin jääkiekkojoukkue Antwerpenissa

Turnauksen lopputulokset eivät lopulta olleet yllättäviä. Kiekkoilun kotimaa Kanada voitti, Yhdysvallat sai hopeaa ja pronssimitalit vei Tšekkoslovakia, jonka pelaajat olivat Böömin lipun alla hallinneet eurooppalaista jääkiekkoa ennen maailmansotaa.

Seitsemän joukkueen olympiaturnauksessa käytetty ns. Bergvallin järjestelmä toi kuitenkin oman jännitteensä. Aluksi pelattiin kolme puolivälieräottelua, joita dominoivat ruotsalaisjääpalloilijoiden lisäksi pohjoisamerikkalaiset (USA–Sveitsi 29–0 ja Kanada–Tšekkoslovakia 15–0).

Suoraan välieriin päässyt Ranska hävisi Ruotsille 0–4, ja toisessa välierässä Kanada kukisti Yhdysvallat 2–0. Näin Ruotsi oli edennyt peräti finaaliin, jossa Kanada tosin löylytti sinikeltaiset maalein 12–1.  Eikä finaalitappio suinkaan merkinnyt lohduttavaa hopeaa, kuten myöhemmissä pudotuspelisysteemeissä.

Ruotsalaisen Erik Bergvallin kehittämä turnausjärjestelmä toimi siten, että kultamitalisti Kanadalle hävinneet maat pelasivat keskenään kakkossijasta. Olympiaturnauksen toiseksi paras maa Yhdysvallat sai lopulta ansaitusti hopeaa välierätappiosta huolimatta. Ruotsin välierävoitto ei riittänyt edes mitaliin, kun Tšekkoslovakia voitti maiden välisen ottelun pronssista – tosin vain niukasti 1–0. Ruotsalaista Hannu Hanhi -ilmiötä ei vielä tunnettu (etenkin kun Carl Barks piirsi hahmon ensimmäisen kerran vasta vuonna 1948).

Ruotsin joukkueen pelaajista Antwerpenissa on puhuttu jääpalloilijoina, jotka hädin tuskin olivat ehtineet kokeilla jääkiekkoa ennen olympiakisoja. Todellisuudessa heidän ykkösmiehensä Nils Molander oli pelannut lähes koko 1910-luvun Saksassa Berliner SC:n riveissä. Hän oli ehtinyt voittaa jo useita Saksan mestaruuksia ja päässyt pelaamaan korkeimmalla eurooppalaisella tasolla.

Jääkiekon olympiapronssin Tšekkoslovakian riveissä saavuttanut Karel Pešek pelasi myöhemmin samana vuonna Antwerpenissa jalkapallon olympiafinaalissa. Hänellä oli erinomainen mahdollisuus nousta olympiahistorian ensimmäiseksi kesä- ja talvilajien olympiamitalistiksi, mutta tšekkien jalkapallojoukkue diskattiin sen marssittua kentältä kesken kiihkeän loppuottelun.

Islantilaisen jääkiekon saaga

Kanadaa edusti Antwerpenin olympiakisojen jääkiekkoturnauksessa seurajoukkue Winnipeg Falcons, joka koostui toisen polven islantilaissiirtolaisista. Kultajoukkueen maalinteosta vastasivat erityisesti Sigurður Franklin ”Frank” Fredrickson (12 maalia) ja Haldor Halderson (9 maalia). Myös nimistä Kristmundur Numi Fridfinnson ja Konrad Johannesson on pääteltävissä sukujuurien suunta. Itse asiassa Kanadan kultajoukkueessa pelanneista vain Alan Woodman ei ollut islantilaissukua. Kanadan valmentajana toiminut Guðmundur ”Gordon” Sigurjónsson oli syntynytkin Islannissa.

Vastaavasti Yhdysvaltain joukkueen parhaat pelaajat (Herbert Drury, Frank Synott, ja McCormickin veljekset) olivat kotoisin Kanadasta. USA:n riveissä voitti olympiahopeaa myös Gerry Geran, joka oli pelannut ensimmäisenä jenkkinä NHL:ssä jo liigan ensimmäisellä pelikaudella 1917/18. Vaikka ammattilaisuuteen suhtauduttiin äärimmäisen tiukasti, Geranin amatöörioikeudet olivat järjestyneet.

Mahtoiko hyvillä henkilösuhteilla olla osuutensa asiaan: olympiaturnauksessa pelasivat Kansainvälisen jääkiekkoliiton (LIHG, myöhemmin IIHF) silloinen sekä tuleva puheenjohtaja. Sveitsiä edustanut Max Sillig toimi tehtävässä vuoteen 1922. Seuraaja, Belgian paidassa olympiakisoissa kiekkoillut Paul Loicq johti järjestöä aina vuoteen 1947 saakka. Pelaajat toimivat luontevasti myös toistensa tuomareina. Olympiakultaa voittanut kanadalaiskiekkoilija Fredrickson vihelsi pronssiottelun.

Jääkiekon liittyminen olympiaohjelmaan oli pieni mutta merkittävä sysäys sille, että Suomessakin laji tultiin sittemmin ottamaan vakavasti. Suora linkki Antwerpenista Suomi-kiekon syntyvaiheisiin oli puolestaan Ruotsin joukkueen maalivahtina yhden ottelun pelannut Albin ”Abbe” Jansson. Hän toimi erotuomarina jääkiekon ensimmäisessä Suomi–Ruotsi-maaottelussa (29.1.1928 1–8), ja opasti sen jälkeen Palloliiton kutsumana helsinkiläisiä kiekkoilun saloihin viikon verran – kelpo korvausta vastaan.

Kokeneiden kisat

Urheilu ja sen käytännöt olivat nuoria – mutta urheilijat eivät aina. Antwerpenissa pelasivat Sveitsin joukkueessa Louis Dufour (s. 1873) ja hänen samanniminen poikansa. Poika pelasi ottelussa USA:ta vastaan, isä Ruotsia vastaan. Ei ihme, että useimmissa olympiatilastoissa heidät on tulkittu samaksi henkilöksi. Hotellialalla toiminut isä-Dufour oli ollut järjestämässä jo jääkiekon ensimmäistä arvoturnausta, EM-kisoja Sveitsin Montreux’ssä vuonna 1910. Lähes viisikymppisenä hän pääsi siis vielä mukaan olympiakisoihin.

Hyvin kokeneita olivat myös monet Antwerpenin taitoluistelukilpailujen osallistujista. Nuoremmat urheilijat eivät olleet maailmansodan vuosina voineet opetella lajia ja toisaalta vanhempia innosti mahdollisuus kilpailla olympialaisissa. Suomea miesten kisassa edustanut varatuomari Sakari Ilmanen debytoi olympiakisoissa 39 vuoden iässä. Pariluistelussa jo viisi MM-mitalia (kaksi kultaa, kolme hopeaa 1910–1914) voittaneet Jakobssonit edustivat hekin kokenutta kaartia: Walter oli 38-vuotias, Ludowika 35-vuotias.

Miesten taitoluistelussa pronssille sijoittuneella Norjan Martin Stixrudilla oli ikää 44 vuotta, ja neljänneksi jätetty lajilegenda Ulrich Salchow oli 42-vuotias. Hän oli voittanut taitoluistelun jo Lontoon olympiakisoissa 1908, samoin 10 maailmanmestaruutta ja 9 EM-kultaa vuosina 1898–1913.

Naisten taitoluistelun voittanut Ruotsin Magda Julin kuului 25-vuotiaana nuorten urheilijoiden joukkoon. Olympiakisojen aikaan hän oli neljännellä kuulla raskaana. Julinin valtti kilpailussa oli tasaisuus: kukaan viidestä tuomarista ei sijoittanut häntä voittajaksi mutta kun ykkössijat jakaantuivat (kaikkien!) muiden luistelijoiden kesken, Julin voitti olympiakultaa 12 sijoituspisteellä.

Yleensä ottaen tuomarit vetivät rohkeasti kotiinpäin. Norjalaistuomari jakoi naisten kilpailussa ykkössijat tyynesti maannaisilleen, vaikka muiden tuomareiden arvion perusteella nämä taitoluistelijattaret jäivät kahdelle viimeiselle sijalle.

Sakari Ilmasen luistelusuorituksia arvioi yhtenä seitsemästä tuomarista Walter Jakobsson. Vastaavasti Ilmanen kuului pariluistelun tuomaristoon. Jakobsson sijoitti Ilmasen neljänneksi yhdessä kahden muun tuomarin kanssa. Englantilaistuomari sijoitti suomalaisen jopa kolmanneksi, mutta enemmistön pistein Ilmasen sijoitus oli viides.

Jakobssonien luistelun arvioinnissa Ilmasella puolestaan oli helppo tehtävä nostaa oman maan pari ykköseksi, sillä niin tekivät kaikki muutkin palkintotuomarit. Pisteiden suhteen Ilmanen ei kursaillut: täydet 6,0 sekä teknisestä että taiteellisesta osuudesta. Kirjoittaessaan myöhemmin Antwerpenin kisoista Ilmanen muistutti, että erityisesti pariluistelussa tuomariston täydellinen yksimielisyys oli harvinaisuus. Miesten taitoluistelun voitti niin ikään tuomarien yksimielisellä päätöksellä Ruotsin Gillis Grafström. Kultamitalista alkoi komea karriääri. Elegantti ruotsalainen voitti perättäin kolme olympiakultaa 1920–1928 eikä neljäskään jäänyt kauaksi Lake Placidissa 1932.

Kansainväliset piirit, kansalliset mausteet

Antwerpenin olympiakisojen isäntämaa Belgia oli kokenut kovia maailmansodassa. Kaikkeen saksalaiseen suhtauduttiin avoimen vihamielisesti. Naisten taitoluistelun voittanut Madga Julin joutui vaihtamaan viime hetkellä kilpailumusiikkinsa, kun Johann Strauss nuoremman klassikko An der schönen blauen Donau (Tonava kaunoinen) oli liian saksalainen kappale. Julin, alkuperäiseltä nimeltään Mauroy, oli muuttanut lapsena Ruotsiin.

Suomen ensimmäinen naispuolinen olympiavoittaja Ludowika Jakobsson (os. Eilers) puolestaan oli syntynyt Potsdamissa ja edustanut Saksaa vuoteen 1911 saakka. Avioiduttuaan luisteluparinsa Walter Jakobssonin kanssa hän siirtyi edustamaan Suomea vuoden 1912 MM-kisoista lähtien. Ehkä Antwerpenin olympiakatsomossa ei ainakaan laajalti tiedetty rouva Jakobssonin saksalaistaustaa. Ainakaan se ei näkynyt parin saamissa suosionosoituksissa.

Suomalaisittain Antwerpenin olympialaisten talvilajit päättyivät upeasti. Pariluistelua tungeksi katsomaan enemmän yleisöä mitä Jääpalatsiin mahtui. Sakari Ilmanen on kertonut vielä yhdestä uraa uurtaneesta tehtävästä ennen palkintoseremonioita: Jakobssonin pariskunnan voiton kunniaksi soitetun Maamme-laulun sävel piti opettaa soittokunnalle.

Sakari Ilmanen, Ludowika Jakobsson, Walter Jakobsson. Kuva: Sakari Ilmasen (olympiaurheilijan pojanpojan) kotialbumi

Matti Hintikka