Skip to content

Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007 Maailmanennätys / Pekka Koskela / 1000 m pikaluistelu / 1.07,00 / Salt Lake City 2007

01.07,00
15.02.2013
Urheilumuseo

Totta vai tarua – tapaus Matti-elokuva

Mikä on urheilumediaa? Mediallahan voidaan tarkoittaa koko viestinnän laajaa kenttää
yleisesti, tiettyä viestintämenetelmää (televisio, radio, sanoma- ja
aikakauslehdet, internet) tai tiettyä viestimuotoa (teksti, kuva, ääni).  Kaikkia näitä sisältyy myös urheilumediaan. Aloitin
Sähkeestä someen -tutkimusmatkani
urheilumedian marginaalista, suomalaisesta urheiluelokuvasta. Sieltä löytyi
totta ja tarua, mutta mediaa silti kaikki tyyni.

Urheiluaiheista on tehty sekä fiktio- eli näytelmäelokuvia että tositapahtumiin perustuvia
dokumenttielokuvia. Tunnettuja suomalaisia urheiluaiheisia dokumenttielokuvia
ovat esimerkiksi Hannu Lemisen Helsingin olympiakisoja 1952 kuvanneet Maailmat kohtaavat sekä Kultaa ja kunniaa sekä vuonna 2012 ensi-iltansa saaneet Arto Halosen Sinivalkoinen valhe
ja Arto Koskisen Kuningas Litmanen. Dokumenttielokuvia
pidetään yleisesti puhtaana faktana, ja sellaisina niillä on paikkansa myös urheilutiedonvälityksessä.
Näytelmäelokuvat puolestaan kertovat yleensä tarinan, jonka katsoja vaivatta
mieltää fiktioksi. Esimerkkejä niistä ovat sekä ensimmäinen suomalainen
urheiluelokuva, Urho Karhumäen romaaniin pohjautuva Avoveteen (1939) että Joona Tenan naisista, miehistä ja
jalkapallosta kertova FC Venus
(2005).
Joskus fiktion ja faktan raja kuitenkin hämärtyy. Kun näytelmäelokuva kertoo todellisista
henkilöistä ja sisältää otteita todellisista tapahtumista, joutuu mediakriittisinkin
katsoja ymmälleen. Onko kyseessä dokumenttielokuva, näytelmäelokuva vai jotain
siltä väliltä? Hyvä esimerkki tästä on Aleksi Mäkelän elokuva Matti (2006), joka kertaa mäkihyppääjä
Matti Nykäsen vaiheita faktaan pohjautuen, mutta runsaalla fiktiolla
höystettynä. Useimmat elokuvan tapahtumista ja hahmoista ovat katsojille
tuttuja urheilu-uutisista tai iltapäivälehtien lööpeistä. Elokuvan
Urheilumuseo-kohtauskin kuvattiin aidossa ympäristössä, mutta oliko
kohtauksessa mitään muuta totta?
Elokuvan Matti (Jasper Pääkkönen) yrittää rahapulassa myydä mitalikokoelmaansa
managerinsa (Peter Franzen) avustuksella. Aluksi hintapyyntö on 100 000
markkaa, mutta kaksikko pudottaa sitä pikkuhiljaa. Lopulta ”Matti” päätyy
lahjoittamaan mitalit Urheilumuseolle. Lahjoitustilaisuuden jälkeen Jasper
Pääkkönen kävelee ulos ja Urheilumuseon johtajaa esittävä Pekka Autiovuori
juoksee tämän perään huutaen: Matti, hei, odotas vähän! Kuule! Kerättiin
tossa poikien kanssa pieni kolehti. Tosi hieno homma, Matti!”
Autiovuori
ojentaa setelin Pääkköselle, joka toteaa: ”Siinä
se oli, mun näpeissä. Meikäläisen koko hyppyuran arvo. Sata markkaa.

Kohtaus löytyy myös YouTubesta: http://www.youtube.com/watch?v=Ky822U5_b5M

Fiktio muuttui monen katsojan silmissä faktaksi. Museokävijät saattavat edelleen kysyä
närkästyneenä, miten on mahdollista, että Matti Nykänen sai vain alle 20
nykyistä euroa korvaukseksi mitaleistaan?
Mitalit tulivat Urheilumuseoon toisenlaisen tarinakulun kautta, eikä tuo tarina sisällä niin
vahvoja draamallisia aineksia kuin Matti-elokuvan käsikirjoittajan kehittämä
versio. Matti Nykänen joutui urheilu-uransa päätyttyä taloudellisiin vaikeuksiin ja
mitalikokoelma päätyi velkojen pantiksi. Urheilumuseo käynnisti mitalien
pelastamiseksi kansalaiskeräyksen marraskuussa 1994. Nykänen tuki keräystä
vahvasti ja totesi julkisuudessa: ”Mitalini kuuluvat Suomen kansalle.” Keräys
päättyi keväällä 1995 ja sen tuottamalla 220 000 markalla (noin 37 000
euroa) mitalit lunastettiin Nykäseltä osaksi Suomen Urheilumuseon kokoelmia. Ne
asetettiin museokävijöiden nähtäville 11.5.1995 ja ovat tuosta alkaen olleet
yksi museon tunnetuimpia kohteita.
Kaisa Laitinen