Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
03.03.2020
Urheilumuseo

Tyylillä on väliä – suomalaista mäkihyppyhistoriaa

Tällä kertaa tarjoilemme lyhyitä tarinoita mäkihyppääjistä: huimapäisestä ja pelottomasta Tauno Luirosta, 1950-luvun kansainvälisesti menestyneistä suomalaisista ja historian nuorimmasta pohjoismaisten hiihtolajien olympiavoittajasta.

Huimapään ennätyshyppy

Tauno Luiro oli ensimmäinen maailmanmaineeseen noussut suomalainen mäkihyppääjä. Nuori rovaniemeläinen leiskautti maaliskuussa 1951 Oberstdorfin lentomäessä ME-tuloksen 139 metriä, joka oli neljä metriä aikaisempaa ennätystä pidempi. Tätä ennen kukaan suomalainen mäkihyppääjä ei ollut lentänyt edes yli 100 metriä.

Ennätyshypystä kuvatulla filmillä 19-vuotias Luiro heilauttaa vauhtimäkeä laskiessaan toimitsijoille iloisesti käsiään ja ponnistaa sitten voimakkaasti. Ilmassa hän liitelee pelottomasti vahvassa etunojassa, kädet edessä, sukset hieman levällään ja tekee lopuksi hallitun alastulon.

Mäkihyppääjä Tauno Luiro
Tauno Luiro Oberstdorfissa 1951. Kuva: Urheilumuseo

Peloton huimapää Luiro oli ollut jo lapsena. Hänen kerrottiin ottaneen pikkupoikana tuntumaa mäkihyppyyn tulemalla sukset jalassa alas aitan katolta ja hypänneen sotalapsena Ruotsissa ollessaan jopa kirkon katolta.

Tauno Luiron lupaavasti alkanut ura jäi lyhyeksi, parin vuoden kuluttua hän ei enää noussut hyppytorneihin. Sokeritautia ja keuhkotuberkuloosia sairastanut Luiro menehtyi vain 23-vuotiaana lokakuussa 1955. Hänen ennätyshyppynsä säilyi tilastojen kärjessä kymmenen vuotta.

Mäkikotkat huipulla

Suomalaiset mäkihyppääjät nousivat maailman eliittiin 1950-luvulla. He omaksuivat ensimmäisinä uuden aerodynaamisen hyppytyylin ja hallitsivat – norjalaisten kauhuksi – mäkikisoja rohkeasti etunojassa hypäten, kädet ryhdikkäästi vartalon sivussa. Uusi tyyli toi hyppyihin lisää pituutta ja suomalaishyppääjille kaivattua menestystä.

Saksan-Itävallan mäkiviikko hypättiin ensimmäisen kerran tammikuun alussa 1953, mutta tuolloin suomalaiset eivät vielä ehtineet kisaamaan. Seuraava mäkiviikko meni melko lailla norjalaisväreissä, vaikka suomalaisia oli jo mukana ja kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Kauden 1954–1955 mäkiviikko hypättiin sitten suomalaistahdissa. Mukana olivat mainiot mäkimiehemme Aulis Kallakorpi, Hemmo Silvennoinen ja Eino Kirjonen. Mäkiviikko muodostui neljästä kilpailusta vuodenvaihteen molemmin puolin.

Ensimmäisenä hypätyn Oberstdorfin kisan voitti Aulis Kallakorpi, ja Hemmo Silvennoinen ja Eino Kirjonen jakoivat kakkossijan. Seuraava kilpailu hypättiin Garmisch-Partenkirchenin mäestä, ja siellä järjestys oli Kallakorpi, Kirjonen ja Silvennoinen. Innsbruckin mäessä voiton vei Norjan Torbjørn Ruste, Hemmo Silvennoinen oli toinen ja Saksan Max Bolkart kolmas. Viimeisessä Bischofshofenin kisassa palkintopallilla olivat muuten samat miehet, mutta Eino Kirjonen syrjäytti Bolkartin kolmannelta sijalta. Kun pisteet laskettiin yhteen, selviytyi mäkiviikon voittajaksi Hemmo Silvennoinen – ilman yhtään osakilpailuvoittoa! Eino Kirjonen oli toinen ja Aulis Kallakorpi kolmas.

Mäkihyppääjä Hemmo Silvennoinen
Hemmo Silvennoinen Cortina d’Ampezzossa 1956. Kuva: Urheilumuseo

Ihmepoika

Mäkihypyn maailma mullistui syksyllä 1991. Neljä vuosikymmentä vallalla ollut hyppytyyli vanhentui hetkessä. Sukset tiukasti vierekkäin hyppäämällä ei enää pärjännyt, kun suksensa v-asentoon levittäneet hyppääjät liitelivät aivan eri metreille.

Tyylin vaihtaminen onnistui parhaiten nuorilta mäkimiehiltä. Vasta 16-vuotias Toni Nieminen oppi uuden tyylin salat ensimmäisten joukossa. Joulukuun alussa 1991 hän otti Thunder Bayssa ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa ja hallitsi suvereenisti vuodenvaihteen mäkiviikkoa.

Albertvillen olympiakisojen normaalimäen kilpa käytiin 9.2.1992 Courchevelin nopeakeulaisessa hyppyrissä. Harjoituksissa Niemisellä oli ollut vaikeuksia mutta itse kisassa hyppy alkoi löytyä ja tuloksena oli olympiapronssi. Nuori mies tiesi pystyvänsä parempaan. Suurmäen profiilikin sopi hänelle. Joukkuekilpailussa Nieminen liiteli pisimmälle molemmilla kierroksilla. Suomen kultamitalin myötä 16-vuotiaasta lahtelaisesta tuli historian nuorin talvilajien olympiavoittaja. Pohjoismaisten hiihtolajien kultamitalisteista hän on edelleen nuorin.

Kaksi päivää myöhemmin, 16. helmikuuta 1992, Toni Nieminen hyppäsi ylivoimaisesti suurmäen olympiakultaa.

Mäkihyppääjä Toni Nieminen
 Toni Nieminen Albertvillen olympiakisoissa 1992. Kuva: Hannu Lindroos/Urheilumuseo

Tarinat on julkaistu aiemmin Urheilumuseon Sata tarinaa -blogissa. Kirjoittajat ovat Urheilumuseon henkilökuntaa.