Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
23.08.2019
Urheilumuseo

Urheileva maailma palaa – Naisvoimisteluviihdettä rintamajermuille

Urheileva maailma palaa -blogisarjassa tarkastelemme urheilua toisen maailmansodan aikana. Kolmannessa osassa aiheena ovat Suomen armeijan sotilaille järjestetyt naisvoimistelijoiden ”viihdytyskiertueet” sotavuosina 1939–1945. Aiemmat osat ovat luettavissa täällä ja täällä.

Suomen armeijan sotilaille järjestettiin erilaisia viihdytysaktiviteetteja sotavuosien 1939–1945 aikana. Oman panoksensa sotarintaman taistelijoiden arkeen tarjosivat naisvoimistelijat, jotka säihkyivät valoa keskellä synkkyyttä.

Kokeilu kertausharjoituksissa

Idea voimistelijoiden viihdytyskiertueista reserviläisten parissa syntyi syksyllä 1939 ylimääräisten kertausharjoitusten aikana, sillä pidemmäksi aikaa pois kotoa lähteneiden mieltä oli syytä keventää. Puolustusministeriön Sanomatoimisto tiedusteli Työväen Urheiluliiton (TUL) liittotoimikunnalta mahdollisuutta näytösvoimistelujoukkueiden lähettämisestä esiintymään reserviläisten keskuuteen Sanomatoimiston kustannuksella. TUL:n voimistelujaosto arvioi, että tällaisen näytösjoukkueen lähettäminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Taustalla oli toisaalta tarpeellisen viriketoiminnan järjestäminen, mutta myös järjestön toiminnan markkinointi esiintymisten avulla. Työväen Urheiluliitto halusi kasvaa maan johtavaksi urheilujärjestöksi. Esiintyjät kiertueelle päätettiin koota Suomen Sosialidemokraatti –lehdessä julkaistun kutsun avulla. Halukkaita pyydettiin ilmoittautumaan liiton toimistoon.

Vastuu kiertueen käytännön järjestelyistä ja osallistujien valinnasta annettiin naisvoimistelijoiden osalta helsinkiläiselle Greta Rajalalle, joka oli liiton naissihteeri. Naisvoimistelujoukkueeksi valikoitui lopulta Helsingin Työväen Naisvoimistelijat, josta luvattiin 6-8 voimistelijaa kiertueelle.

Puolustusministeriön Sanomatoimistolle ehdotettiin, että kiertueen esiintymiset koostuisivat seuraavasta ohjelmasta:

”Tervehdyspuhe
3 humoristista tanssiesitystä naisilta.
Vannevoimistelua naisilta.
Rytmillistä voimistelua naisilta.
Vapaaliikkeitä miehiltä.
Permantovoimistelua miehiltä.
Voimistelua rekillä miehiltä.
Taitovoimistelua Talikkalan taitovoimistelijat (Lehtinen – Irjanne 2 esitystä)
Yhteislaulua.
Mahdollisesti elokuvaesitys.”

Kiertuetta tukivat useat yhteistyökumppanit. Liikenne Oy antoi linja-auton seuruetta varten, ja ajo- ja polttoaineluvat järjestyivät Puolustusvoimilta. Fazerin Musiikkikaupalta lainattiin pienoispiano, jotta voitaisiin varmistaa esitysten säestys käytännöllisesti kiertueen aikana. Osuusliike Elanto ja Valio antoivat ruokatarpeita matkaan.

Ensimmäinen voimistelullinen viihdytyskiertue pääsi lopulta matkaan 22.11.1939 tavoitteenaan kahden viikon mittainen kierros Karjalankannaksella, jonne reservistä kutsuttuja joukkoja oli siirretty runsaimmin. Kiertueen ohjelma koostui pitkälti edellä mainituista esityksistä, mutta ilmeisesti miesvoimistelijoita ei kiertueelle osallistunut, olivathan useimmat potentiaaliset voimistelijat jo kutsuttu palvelukseen. Tansseiksi valittiin Baijerilainen tanssi, Zardas ja Polkka, ja näiden lisäksi naiset esittivät rytmillistä voimistelua ja vannevoimistelua. Ohjelma pyrittiin suorittamaan samanlaisena kaikissa paikoissa, mutta välillä aikataulu oli liian tiukka kaiken esittämiseen. Myös reserviläiset osallistuivat omalla panoksellaan tilaisuuksiin. He soittivat hanuria, lauloivat humoristisia lauluja ja järjestivät nyrkkeilyotteluita.

Ensimmäinen viihdytyskiertue esiintyi 22.–29.11.1939 kahdeksassa eri paikassa, yhteensä neljätoista kertaa. Arviot yleisömäärästä vaihtelivat 6 400 – 15 000 välillä. Sodan alkaessa 30.11.1939 kiertue keskeytyi, ja se määrättiin kääntymään Kuolemajärveltä takaisin Helsinkiin. Seurue oli sattumalta Viipurissa kaupungin ensimmäisen lentopommituksen aikaan. Joukko palasi ilman tappioita Helsinkiin 1.12.1939.

Viihdytyskiertue Sungussa. ””Tampereen Säkenien”” tytöt esittävät voimistelua 2.3 esk./URR:n pojille. 7.8.1942.

Kiertueen johtajana toimineen TUL:n voimistelujaoston sihteerin Toivo Määtän selostuksesta ilmenee, että matkaa pidettiin onnistuneena ja sotilaiden suhtautuminen oli sydämellistä. Myös voimistelijoiden työnantajat suhtautuivat matkaan myötämielisesti, maksaen kaikille täyden palkan matka-ajalta. Kansa yhtenäistyi kriisin alla. Kertausharjoitusten aikana viihdytyskiertueita järjestivät myös muut tahot, ja kaikkiaan reserviläisten keskuudessa järjestettiin noin 400 eri taidemuotojen esitystä. Viihdytystoiminnan siemenet oli kylvetty laajalle ennen tykistön jylyä.

Muita vastaavia voimistelukiertueita ei talven 1939–40 aikana järjestetty, ja ylipäätään viihdytystoimintaa oli niukasti. Talven kylmyys ja sodan julmuus vaativat yhteiskunnalta veronsa eivätkä viihdytystarpeet nousseet asialistalla korkealle. Tärkeintä oli selviytyä Neuvostoliiton hyökkäyksistä. Sodan tauottua kansa nuoli haavoja, järjesteli evakkojen asutusta ja valmistautui sodan jatkumiseen. Ja sotahan jatkui kesällä 1941.

Viihdettä ja virkistystä jatkosodan aikana

Jatkosodan alkuvaiheissa voimistelun käyttäminen viihdytystoimintana palasi uudelleen mieleen. TUL:n naistoimikunnan johdolla voimistelua alettiin kohdistaa viihdytystoimintana sotasairaaloiden potilaille, rintamamiehille ja myös muuten kotirintamalle. Toiminta kasvoi nopeasti huomattaviin mittoihin. Voimistelijoiden kiertueet olivat osa suurempaa rintamajoukkojen viihdytyskokonaisuutta, jota organisoi Valtion tiedotuslaitoksen viihdytysosasto kapteeni Kalle Lehmuksen johdolla. Rintamalla kiersi runsaasti erilaisten taiteilijoiden, kuten näyttelijöiden ja laulajien, viihdytyskiertueita torjumassa ikävää ja murhetta.

Voimistelukiertueiden valmistelu käynnistyi kesällä 1941, kun TUL:n liittotoimikunta lähetti kiertokirjeen seuroille, että ne alkaisivat järjestää virkistystilaisuuksia kotirintaman työntekijöille ja uudelle siirtoväelle. Liittotoimikunta tervehti myös TUL:n jäsenistöä Työläisnaisten Urheilulehdessä ja muistutti, että urheilua on pidettävä yllä voitavassa laajuudessa, koska sillä on tärkeä osuus erinomaisena virkistysmuotona poikkeusaikana. Toki seurat olivat aktivoituneet paikallisesti jo ennen keskustoimistolta tullutta ohjeistusta.

Samassa kuussa TUL:n Tampereen piiri ja Toivo Määttä esittivät liittotoimikunnalle vuoden 1939 hyvien kokemustensa pohjalta, että rintamalle pitäisi lähettää joukkueita joukko-osastojen virkistystilaisuuksiin. TUL:n taloudenhoitajan tehtäväksi jäi selvittää osallistuisiko valtio joukkueiden lähettämiskustannuksiin. Suunnittelu eteni ripeästi ja liiton toimisto ryhtyi käytännön järjestelyihin asian suhteen. Lopulta matkaan lähtivät syksyllä joukkueet niin Tampereelta kuin Helsingistä. Kiertueet toteutuivat Valtion Tiedoituslaitoksen Viihdytysosaston kanssa, mikä oli perustettu organisoimaan joukkojen arjen keventämistä.

Helsingistä liikkeelle lähti Helsingin Työväen Naisvoimistelijoiden joukkue (Hirvonen, Mutikainen, Pettinen, Heinonen, Iivonen, Pajula, Karma, Varmaala, Lehtoranta, säestäjä Rauvala ja joukkueenjohtaja Rajala), joka vieraili rintamalla 11.9–29.10.1941. Esityksiä oli viisikymmentä, joista puolet sairaaloissa. Ohjelmassa oli tansseja ja voimistelua, osa kansallispuvussa.

TUL:n naisvoimistelijain viihdytyskiertueen esiintymistilaisuudesta Kiviniemessä.
Kiviniemi, Taipale 1941.09.23.

Helsingin Työväen Naisvoimistelijoiden Greta Rajala kirjoitti kiertuetoiminnasta artikkelin Työläisnaisten Urheilulehteen. Rajala totesi, että kipinä syksyn 1941 kiertueelle tuli, kun sotapojat lähettivät toivomuksen, että voisivatko voimistelijat tulla jälleen esiintymään, mikä lienee hieman romantisoitu kuvaus, sillä viihdytystoimintaa suunniteltiin toki jo aiemmin. Mutta sotilaat varmasti toivoivat tällaista. Helsinkiläisillä esityksiin kuului voimisteluohjelman lisäksi kuorolaulua, tervehdyksiä kotirintamalta sekä hanurinsoittoa. Esityksiä joukkue piti jopa viidesti päivässä. Esiintyjien arvostusta kuvaa se, että monissa paikoissa jouduttiin esiintymään ulkosalla, mutta sotilaat tasoittivat metsämaan sileämmäksi esiintymispaikaksi poistamalla jopa kantoja.

Sotilaiden suhtautuminen naisiin oli hemmottelevaa – matkatavarat kannettiin, teltat ja manttelit järjestettiin ja ruokaa yli tarpeen. Rajala kuvasi, että osalla esiintyjistä saattoi jopa kilot nousta matkan aikana, kun olosuhteet olivat niin hyvät. Kommentilla voi olla ainakin jonkunlaista perää, sillä sota-aikana kaupungeissa elettiin niukkaa aikaa verrattuna maaseutuun, joka oli omavaraisempaa, ja toisaalta sotilaat halusivat varmasti miellyttää naisvieraitaan kaikin mahdollisin tavoin. Sotilaat lämmittivät naisille iltaisin saunat ja Rajalan mukaan naisilla oli välillä miessaunottajakin. Iltaisin naiset kiersivät teltasta telttaan laulamassa pojat uneen.

TUL:n naisvoimistelijat kiertueella. Kivennapa 1941.09.11

Myös nimimerkki ’Irma-Maija’ (todennäköisesti Mirjam Pettinen) kirjoitti Työläisnaisten Urheilulehteen kokemuksiaan ensimmäisestä kiertueesta. Hänen mukaansa joukko oli hilpeä ja riemukas ja täynnä innostusta täyttämään tehtävänsä. Matka alkoi junalla yhteislaulujen merkeissä. Muu osa kiertuetta kulki niin bussissa, kuorma-autossa kuin ”ryssien sairasvaunussa” ja entisessä margariiniautossa. Irma-Maija korosti, että ihmisen mukautumiskyky oli rajaton. Kenttäsairaaloissa esiintyminen oli mutkatonta, sillä niissä oli hyvät hallit ja käytävät. Ulkona taas oli usein nurmikentät. Varsinaiset haasteet tulivat suorastaan iholle naisten esiintyessä joukoille erilaisissa ahtaissa talleissa ja navettojen ylisillä. Miehet halusivat tulla mahdollisimman lähelle esitystä seuraamaan, jolloin tilat pienenivät entisestään. Pukeutumistilatkin olivat usein narusta ja lakanasta kyhättyjä väliseiniä. Niinkin sattui, että naru katkesi, kun naiset olivat juuri vaihtamassa vaatteitaan. Ja siitähän riemu repesi. Irma-Maija kiteytti olevansa vilpittömästi onnellinen ja kiitollinen, että hänelle tarjoutui tilaisuus päästä mukaan.

TUL:n Tampereen naisvoimistelijat ovat tulleet Tammiselkään ilahduttamaan (Kapteeni Avelan) jääkäreitä. Pukeutuminen suoritetaan eräässä teltassa, mutta lopullinen koristelu ulkoilmassa, satojen silmäparien tarkasti seuratessa sodassa harvinaista näkyä. Tammiselkä 1941.10.04 (Tamperelainen yhdistelmäjoukkue vieraili rintamalla 3.10.–24.10.1941 (Silvan, Autio, Flinck, Juvonen, Kivekäs, Mattsson, Pakkala, Riihimaa sekä soittajat Heino ja Manninen). Esityksiä oli 20 ja pienempiä osia esitettiin kymmeniä.)

TUL:n Tampereen piirin yhdistelmäjoukkue lähti kiertämään lokakuun alussa 1941. Nimimerkki ’Marii’ (mahdollisesti Inkeri Riihimaa) kirjoitti lyhyesti matkasta Työläisnaisten Urheilulehdessä marraskuussa 1941. Matka oli hyvin samanlainen kuin helsinkiläisillä. Tamperelaiset pääsivät esimerkiksi korsusaunaan, joka oli Mariin mukaan maailman komein. Hän kuvasi sotilaiden ahkeroineen asuinolonsa ensiluokkaiseen kuntoon sodan hävityksen keskellä. Esitysten taustalla kuului tykkien jylinää, ja kerran oli sattunut myös ilmataistelu lähitienoille. Olipa eräässä juhlassa vieraina ollut jopa kaksi valkoista pukkia.

Voimisteluesitykset herättävät mielenkiintoa. Tammiselkä 1941.10.04

Tamperelaisten matkaa johtanut Meeri Silvan kirjoitti oman näkemyksensä matkasta samaiseen lehteen. Silvan kuvasi matkan esiintymisten alkaneen välittömästi junamatkan jälkeen tunnelman ollessa korkealla. Esiintymisiä oli aina erilaisilla näyttämöillä ja niitä kuvattiin filmille. Ainoat sisänäytökset olivat jäähyväisesitykset kanalassa. Ulkona ei tullut kylmä, vaikka Rajajoen toisella puolen satoi lunta. Esityspaikan viereen oli aina varattu lämmin teltta. Normaalien esitysten ohella naiset ilahduttivat poikia ”kämppäjuhlissa” eli pienemmissä esityksissä teltoissa, korsuissa ja muissa asumuksissa laulaen, soittaen ja tanssien. Kiertue keskeytettiin etuajassa, koska ilmat kylmenivät nopeasti. Silvan totesi, että he olisivat halunneet jatkaa esityksiä vielä muutaman viikon ajan.

Kylmä ei ollut kuitenkaan este, sillä vuoden lopulla viihdytyskiertueelle lähti toinenkin tamperelaisjoukkue (13.12.1941–10.1.1942), joka koostui Tampereen Kilpa-Veljien naisista. (Kivelä, Penttinen, Kotiranta, Helander, Heikkilä, Vanhala sekä säestäjinä ja avustajina Piispanen, Ikävalko, Hämäläinen, Vallenius). Koko ohjelmalla toteutettuja esityksiä kuukauden mittaisella kiertueella oli 33.

Työläisnaisten urheilulehteen matkasta kirjoitti jälleen Meeri Silvan, joka haastatteli juttua varten joukkueenjohtajana kiertueella ollutta Laina Kivelää. TKV:n naiset esiintyivät esimerkiksi Äänislinnassa ja Karhumäessä sekä näiden ympäristössä. Karhumäessä esitettiin 21 esitystä ehjänä säilyneessä kesäteatterissa. Naiset ihmettelivät, että monissa kylissä oli jopa useampia teattereita pyörivine esiintymislavoineen. Esityksiä pidettiin myös autovajoissa, vankilassa ja teltoissa. Useimmiten olosuhteet olivat hyvät, mutta esimerkiksi Äänislinnassa oli viisi astetta pakkasta ja esiintyjien jalat palelivat. Sotilaat olivat kiitollisia vierailuista ja kertoivat, että TUL on ollut ainoa urheilujärjestö, joka heitä on siellä muistanut.

Valon merkkejä sodan pimeydessä

Työväen Urheiluliiton naiset järjestivät kotirintamalla 160 juhlaa invalidien ja sodasta kärsimään joutuneiden hyväksi vuonna 1942. Myös viihdytyskiertueet lisääntyivät voimakkaasti edellissyksystä, kun rintamalla kiersi vuonna 1942 kaikkiaan 30 voimistelujoukkuetta, jotka pitivät noin kahdeksansataa esitystä. Naisjoukkueiden onnistumisesta antoi käsityksen sotilasvirkailija Eero Salolan lausunto: ”Haluan käyttää minulle varattua sanavuoroa kiittääkseni TUL:n naisten varsin lukuisten viihdytyskiertueiden jäseniä siitä virkistävästä vaihtelusta, jota he ovat osaltaan tuoneet tärkeään viihdytystoimintaamme. Luulen, että nämä kiertueet ovat, paitsi poikia virkistäneet, myöskin herättäneet harrastusta liikuntakasvatuksellisiin kysymyksiin. Toivon, että tältä taholta saatua apua voisimme edelleenkin käyttää poikiemme viihdyttämiseksi vartiopaikoillaan.”

Savonlinnan voimisteluseura Jyryn Naiset käymässä rintamajoukoissa (parhaimpia kiertueita mitä viime aikoina on käynyt. Naiset uhraavat loma-aikaansa tähän kiertueeseen).
Lipola 1943.07.22

Voimistelujoukkueiden matkat muistuttivat pitkälti toisiaan, kun toiminnalle oli luotu pohja vuosina 1939 ja 1941. Esimerkiksi Turun Toverit kävivät kahden viikon kiertueella Karhumäen suunnalla pitäen 25 täysmittaista esitystä. Monipuolisissa paikoissa tapahtuneiden esitysten ohella matkoilta jäi kiertueen jäsenille mieleen jatkuva naisille hymyileminen, sotilaiden antamat muistoesineet ja hellyttävä huolenpito. Kolmiviikkoisella kiertueella kävi esimerkiksi Helsingin Isku, joka vieraili alkuvuodesta Äänislinnan suunnalla. Näytöksiä järjestettiin erityisesti Louhi-elokuvateatterissa ja niitä oli noin neljäkymmentä. Elokuvateatterin ohella esityksiä oli sairaaloissa, Kuusisen palatsissa ja tehtailla.

Samanlaisia kokemuksia oli myös Jyväskylän Työväen Naisvoimistelijain viihdytyskiertuelaisilla. Kiertue kesti kaksi viikkoa ja esityksiä oli parikymmentä. Kokonaisen näytöksen kesto oli 1,5-2 tuntia ja siihen kuului seitsemän tanssinumeroa, runotervehdys ja huumorinumeroita sekä musiikkia. Majoitus tapahtui korsussa ja esitykset lukuisissa eri paikoissa. Naiset vaikuttuivat sotilaiden kädentaidoista, esimerkiksi veistetyistä pöydistä ja tuoleista. Myös jyväskyläläiset korostivat, että pojat olivat yhtä kohteliaita ja avuliaita, kuin olivat aiemmin lehdestä muilta kiertueilta lukeneet. Myös Kenraali Aaro Pajari oli katsomassa yhtä JTN:n esitystä. Nimimerkki Pirkko pohti, että naisilla oli ollut sodasta vääränlainen kuva, sillä rintama olikin tykkien jyskettä lukuun ottamatta rauhallinen. Kameratuli, joka ”suuntautui esiintyjiä kohti edestä ja takaa, ylhäältä ja alhaalta”, vaikutti hänestä paljon vaarallisemmalta. Samaan yhteyteen Pirkko jäljensi valistusupseerin viestin, jossa kehutaan naisten viihdytyskiertuetta erittäin laajasti. ”Kerta kaikkiaan: olemme henkisesti polvillamme teidän edessänne ja jäämme odottelemaan teidän paluutanne kuin syksy kesäpääskyn paluuta!”

Esiintymiskallio on tarkkaan puhdistettava lasinsiruista ja kivistä ennen kuin tytöt paljasjaloin voivat voimistella. Valamo, Rautaveräjä 1942.08.08.

Voimistelujoukkueiden matkoja systematisoitiin yhä järjestelmällisemmäksi kevään 1942 aikana. Heinäkuun Työläisnaisten Urheilulehden numerossa tiedotettiin, että halukkaiden naisvoimistelujoukkueiden on ilmoitettava liittoon kirjeitse tai puhelimitse 2 viikkoa ennen matkalle lähtöä. Tavoitteena oli noin kahden viikon matkat ja joukkueiden koko sai olla korkeintaan kahdeksan, joista kuusi voimistelijaa. Tarvittaessa säestäjä luvattiin hankkia Puolustusvoimain Ohjelmatoimiston puolesta. Joukkueen jäsenten tuli lähettää henkilötietonsa sekä kaksi passikuvaa liittoon.

Laajentuva toiminta oli enemmän paikallisesta innostuksesta alkanutta, kuin TUL:n toimiston aktiivisuuden ansiota. Vasta kesäkuussa 1942 TUL:n liittotoimikunta päätti, että seurojen viihdytyskiertueet saavat edustaa virallisesti Työväen Urheiluliittoa. Elokuussa 1942 toimistovaliokunta ehdotti viihdytystoiminnan lopettamista, mutta lopulta päädyttiin siihen, että vastaisuudessa viihdytyskiertueretket ulottuisivat vain alueelle, jolla on siviiliasutusta, ja että vierailuja harkittaisiin perusteellisemmin. Jo valmisteltujen kiertueiden annettiin kuitenkin lähteä suunnitelmiensa mukaisesti. Artikkeliin käytetystä aineistosta ei ilmene oliko jollakin kiertueella sattunut jotain erityistä mikä lisäsi keskustoimiston huolta naisten turvallisuudesta.

Erityisen aktiivisia rintamakiertueilla olivat tamperelaiset seurat, jotka olivat jäsenmääriltään liiton suurimpia naisvoimisteluseuroja. Aiemmin mainittujen kahden tamperelaisen seurueen ohella kiertueille lähtivät esimerkiksi kesällä 1942 Pispalan Tarmo sekä Tampereen Säkenet, kiertäen käytännössä saman reitin peräjälkeen ympäri Äänisjärven rantoja. Elokuussa lähtivät matkalle Tampereen Työväen Naisvoimistelijat. Säkenet tiedustelivat sotilailta, että eikö kiertueilta tule jo liikaa samankaltaista ohjelmaa, johon sotilaat vastasivat, että ”tulkaa toistekin ja pian!” Sotilaat halusivat viihdyttää voimistelijoita mahdollisuuksien mukaan. He myös esittelivät tekemisiään, kuten viljelyksiä ja esineitä. Sotilaille naisten vierailut olivat tärkeitä ja haluttuja, sillä kiertueet olivat kirjeiden ja lomien ohella heidän harvoja yhteyksiään kotiin ja tavalliseen arkeen, ja parhaimmillaan jopa suoraan kotiseudulle.

Kiertueilla kävivät vuoden 1942 aikana joukkueita ympäri Suomen Helsingistä Äänekoskelle ja Seinäjoelta Imatralle. Lokakuussa kiertueelle lähti esimerkiksi Visattaret, vaikka reissua kyseenalaistettiin huonojen kelien pelossa. Asenne Visattarilla oli kuitenkin se, että sinne lähdetään viemään huvia ja iloa. He liikkuivat takalinjoilla ja siten esiintymispaikat olivat melko mukavat, joissakin jopa näyttämöt kulisseineen. Autot kyllä juuttuivat kuraan ja esityspaikkoja joutui vaihtamaan. Sotilaille he olivat kuitenkin kuin ”pieni valon merkki syksyn pimeydessä.

Seinäjoen Kisan naisvoimistelijat Karhumäen suunnalla.

Viimeiset kierrokset

Vuonna 1943 Työväen Urheiluliitossa tilastoitiin 56 juhlaesiintymistä invalidien hyväksi, 156 kotirintaman viihdytystilaisuutta sekä 20 rintamakiertuetta, joilla toteutui yhteensä 445 varsinaista esitystä. Vaikka kaikkia seurojen tilastokaavakkeita ei palautunut liittoon, kuvaavat luvut toiminnan laajuutta ja merkitystä. Naisvoimistelu oli elinvoimaista epänormaaleista oloista huolimatta ja toisaalta viihdytyskiertueet toivat rintamalle vaihtelua. Voimistelunäytösten kuvattiin vaikuttaneen yleiseen mielialaan nimenomaan kohottavassa hengessä.

Yhteenvetona lukuisista kiertueilta kirjoitetuista sensuurin läpikäyneistä matkakertomuksista voi kiteyttää niiden sisällön seuraavaksi:

  • Saunat, ensiluokkaisia ja usein käytössä
  • Riittävästi ruokaa ja juomaa
  • Miesten ihana ystävällisyys, palveluinto, huolenpito ja iloinen huumori ikävää vastaan
  • Valokuvaamisen määrä korkea esitysten aikana ja vapaa-ajalla
  • Illanvietot myöhään yöhön
  • Omat teltat (”englantilaiset myötätunnot”), olivat usein lähettien tai päällystön telttoja
  • Tykkien säestys, harvemmin suoraa kosketusta sotaan, aina selvitään vahingoittumatta
  • Monenlaiset esityspaikat, miehet laittoivat valmiiksi viimeisen päälle
  • Ohjelmat tanssia, voimistelua, laulua ja runoja sekä huumoria
  • Erilaiset matkustusvälineet kuten juna, hevonen, auto, kuorma-auto, linja-auto
  • Monet käyttivät lomapäivänsä näihin matkoihin
Kannaksen viihdytyskiertue johtajineen lähdössä kiertuematkalle.
Helsinki 1942.08.17

Vielä kesäkuussa 1944 TUL:n naisjoukkueet saivat esiintyä vapaasti kaikissa kotirintaman juhlissa, sairaaloissa ja muissa tilaisuuksissa. Rintamakiertueille tuli edelleen kysyä lupa liittotoimikunnalta hyvissä ajoin ennen suunniteltua lähtöä. Kesäkuun Työläisnaisten urheilulehteä tehdessä ei ollut vielä tiedossa, että rintamakiertueet keskeytettäisiin pian kokonaan. Kiertuetoiminnasta ei ole mainintaa TUL:n vuosikertomuksessa vuodelta 1944, joten se toiminta oli jo selkeästi pienimuotoisempaa talven jälkeen kuin aiempina vuosina.

Liittotoimikunnan tiukempi suhtautuminen kiertueisiin johtui saadusta palautteesta, joka ei ollut pelkästään positiivista. Joissain rintamalta lähetetyissä kirjeissä todettiin, että vähäpukeiset naiset herättivät miehissä aggressiivisuutta ja kateutta, kun lähinnä upseeristo sai huolehtia naisista lähemmin. Naisten esiintymisasujen piti olla maltillisia, mutta maltillisuudesta oli monta näkemystä. Elannon Iskun Piri Salo kertoi, että vaatetus pysyi säädyllisenä, kun voimistelu jätettiin pois ohjelmanumeroista. Esitettiin vain tanssia ja leikkejä, joissa vaatetus oli peittävämpää. Pahennusta herätti myös se, että helsinkiläisvoimistelijat olivat karanneet upseerien luota miehistön kämppään, jossa viettivät väitteen mukaan parikin yötä. Tutkimusta rintamakiertueilla tapahtuneista romansseista tai muodostuneista suhteista on esimerkiksi lottien osalta varsin vähän, mutta suuntaa antavasti. On todennäköistä, että jonkunlaisia suhteita myös joillain voimistelijanaisilla kerkesi syntyä kiertueiden aikana.

”Tinamäen naisvoimistelijat”. Elokuun alku 1943. Sotilaat tekivät voimistelijoiden viihdytyskiertueista myös huumoria.
Innokkaita katselijoita Elannon Iskun naisten viihdytyskiertueella.
Osterjärvi 1942.06.26

TUL:n toimintakertomuksen puutteista huolimatta kiertueita järjestettiin vielä vuonna 1944. Esimerkiksi SA-valokuvissa esiintyy vielä 27.5.1944 Lotinapellon lohkolla Syvärin varressa Valkeakosken Hakan naisvoimistelijat, joten voimistelujoukkueiden vierailut jatkuivat ainakin rauhallisemmilla rintamanosilla lähes Neuvostoliiton suurhyökkäyksen (21.6.1944) alkuun saakka Aunuksen Karjalassa.

Lotinapellon lohkolla Er.P 15/5:n kanttiinin ””Alppilan”” edustalla Valkeakosken Hakaseuran naisvoimistelijain viihdytyskiertue. Johtajatar, kapteeni rouva Oksanen keskellä.
Lotinapelto 1944.05.27

Työväen Urheiluliitossa syntyi sisäinen kriisi kesällä 1944, kun Helsingin piiristä kävi voimistelujoukkue kiertueella saksalaisten joukkojen luona pohjoisemmassa Suomessa. Liittoneuvosto oli saanut tiedon matkasta kesäkuun kuudentena päivänä, ja päätti silloin pitämässään neuvottelussa kieltää matkan. Joukkueen pääosa oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle jo samana päivänä, joten tieto matkan kiellosta ei ollut voinut ehtinyt heidän korviinsa. Matkan tausta oli yksinkertainen: viihdytystoimistosta oli soitettu liiton naissihteeri Greta Rajalalle, voisiko joku TUL:n seura lähettää ryhmän esittämään kansantansseja saksalaisille Lappiin. Rajala ei ollut kysynyt asiaa liittotoimikunnalta vaan tiedusteli kiinnostusta suoraan Helsingin Työväen Naisvoimistelijoita, jotka ilmoittivat selvittelevänsä asiaa. Rajala joutui kuitenkin pian tämän jälkeen matkustamaan Lappiin ja seura hoiti matkajärjestelyt hänen tietämättään suoraan Viihdytystoimiston kanssa. Kyseessä oli siis enemmän väärinymmärrys, sillä seurassa ilmeisesti luultiin, että matkaan oli lupa liitolta.

Asiasta tuli kiusallinen etenkin liiton naissihteeri Rajalalle sekä kiertuetta johtaneelle Taimi Hirvoselle. Liittotoimikunta katsoi, että se oli jo aiemmin kieltänyt kiertueille lähtemisen, ilman lupaa, erottamisen uhalla ja Hirvonen oli tietoinen tästä. Lisäksi hän jätti piirijuhlaohjelman harjoitukset kesken matkalle lähtiessään, mitä pidettiin myös loukkaavana liittoa kohtaan. Greta Rajala taas oli hyväksynyt matkan ja hän myönsi katuvansa sitä. Rajalalle annettiin toiminnastaan suullinen huomautus. Liittotoimikunta totesi, että Rajala ylitti valtuutensa rikkoessaan liittotoimikunnan päätöksen ja hyväksyessään kiertuematkan. Taimi Hirvoselta päätettiin pyytää kirjallinen selostus, miksi hän seurueineen lähti kiertueelle, vaikka sille ei ollut lupaa. Seurueen muille tytöille annettiin muistutus seuran johtokunnan kautta. Taimi Hirvosen vastine ei antanut lopulta aihetta lisätoimenpiteisiin saksalaistapauksen suhteen. Kyseessä oli lopulta enemmän vahinko, kuin tahallinen rikkomus, mutta asiaa käsiteltiin silti vielä vuoden päästä tapahtuneesta kovaan sävyyn TUL:n liittokokouksessa.

Tapahtuman seurauksena TUL:n johdossa päätettiin, että vastaisuudessa ei yhtään ainoata kiertuetta saa järjestää ilman liittotoimikunnan lupaa, ja asiaan ei tehtäisi mitään poikkeuksia. Esimerkiksi Helsingin Tarmosta kysyttiin voiko se lähteä Sinisen prikaatin kutsusta viihdytyskiertueelle prikaatin pariin. Liittotoimikunta päätti kieltää matkan ja kaikki muutkin viihdytyskiertueet vallitsevan tilanteen takia. Helsingin Tarmo toisti hakemuksensa vielä syksyllä 1944, ja matka kiellettiin jälleen. Katsottiin, että rintamakiertuetoiminta ei ollut tarpeellista vallinneessa tilanteessa, mutta asiaan palattaisiin, kun tilanne vakiintuisi. Ei palattu.

Tampereen ””Kilpa Veljet”” viihdytyskiertue, esittää tanssia ja voimistelua palkintojenjakotilaisuudessa. Patojärvi 1942.07.02

Viihdytyskiertueilla

Voimistelijoiden kiertueita ovat sivunneet tutkimuksissaan esimerkiksi Seppo Hentilä Työväen Urheiluliiton historia I:ssä (1982) ja Leena Laine teoksessaan Työväen Urheiluliikkeen naiset (2000). Hentilä tiivisti, että TUL:n naiset jatkoivat vuonna 1939 aloitettua viihdytystoimintaa, joka järjestettiin Valtion Tiedoituslaitoksen avulla jatkosodan aikana. Kiertueita oli 65 ja esiintymisiä noin 1 800. Laineen mukaan kiertueita oli 1941–43 yhteensä 53 ja esityksiä reilut 1300, mikä viittaa siihen, että tutkija on käyttänyt tilastoaineistona TUL:n toimintakertomuksia, joissa ei tosiaan vuoden 1944 osalta ole puutteellisesti mainintoja viihdytyskiertueista, kun taas Hentilä oli vuoden 1944 luvut kaivanut eri arkistojen kätköistä. Laine totesi, että viihdytyskiertueilla kävivät vain TUL:n seurat, koska Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton (SNLL) naisvoimistelijat olivat pääasiassa lottina.

SA-kuvien perusteella myös Lotat järjestivät voimisteluesityksiä, SNLL kehotti seurojaan järjestämään maanpuolustusjuhlia ja illanviettoja, esimerkiksi Helsingin Naisvoimistelijoiden joukkue kiersi esiintymässä sotasairaaloissa, Äänislinnan Naisvoimistelijat kävivät kiertueella toukokuussa 1943, ja varkautelaiset SNLL:n naisvoimistelijat helmikuussa 1944. Tällainen kevyt otanta osoittaa, että voimisteluviihdytystoiminta ei ollut aivan niin yksipuolista, kuin kirjallisuus antaa ymmärtää, mutta se oli vahvasti TUL:n seuroihin painottunutta.

”Alkumarssin jälkeen astui parrasvaloon neljä kansallispukuista neitosta esittäen kauniisti yhteislausuntana retken johtajan matkaa varten kirjoittaman sisällökkään kalevalaisen tervehdyksen. Yhteislaulujen ja soiton välillä vaihdellessa suoritti harrastelijoiksi hyvin harjoitellut joukko laajan tanhu- ja tanssi- ja voimisteluohjelmansa pumpulinpehmein liikkein ja joustavin yksinkertaisin ja vaivattomin tehokeinoin. Joukkueen kapteeni nti Laina Kemppaisen henkevä kotiseututervehdys, tuulahdus synnyinseuduilta, liikutti jermujen rinnuksia ja kansantanhujen ja tanssien jälkeen taisivat ryntäät jo osittaisesti sulaa…”[38]

”Näkemiin!” pian tapaamme jälleen. Kiertuetta hyvästellään. Helsingin Työväenyhdistyksen voimistelijat. Valamo 1942.08.14

Kalle Rantala

Lähteet

Asiakirjat

Työväen Urheiluliiton arkisto
Pöytäkirjat 1939-1945
Toimintakertomukset 1939-1944

Lehdet ja kirjallisuus

Hentilä, S. 1982. Työväen Urheiluliiton historia I.
Korpela, V. 1991. Niin se on poijaat. Viihdetaiteilijat sodissamme 1939-1945.
Laine, L. 2000. Työväen urheiluliikkeen naiset.
Niiniluoto, M. 1994. On elon retki näin: eli miten viihteestä tuli sodan voittaja.

Kisakenttä 1939–1945:

Kisakenttä, Kisakentän joulu 1939, ”Reserviläisiä tervehtimässä”, Ainikki Kivi
Kisakenttä, Kisakentän joulu 1939, ”Johtokunnille ja johtajille”
Kisakenttä, 10/1942, ”…isänmaan hyävksi sen teemme”, L[iisa] O[rko];
Kisakenttä, 15/1943, ”Turneilla Itä-Karjalassa”, Helena.
Kisakenttä, 8/1944, ”Amatsoonien offensiivi Kannaksella eli Varkaudesta kuuluu komiata!”

Työläisnaisten urheilulehti 1939–1945:

Työläisnaisten urheilulehti (TUNL), heinäkuu 1941, ”Tervehdys TUL:n jäsenille”.
Työläisnaisten Urheilulehti, lokakuu 1941, ”TUL:n naisvoimistelujoukkue ollut viihdytysmatkalla >>siellä jossakin<<”, Greta Rajala;
Työläisnaisten Urheilulehti, lokakuu 1941 ”Tanssin töminää Karjalan korvessa. Pieniä paloja TUL:n viihdytyskiertueen matkalta”, Irma-Maija
Työläisnaisten Urheilulehti, marraskuu 1941.
Työläisnaisten Urheilulehti, marraskuu 1941.
Työläisnaisten Urheilulehti, helmikuu 1942.
Työläisnaisten Urheilulehti, maaliskuu 1942, ”Matkalla Äänislinnaan”, Martta Alanko.
Työläisnaisten Urheilulehti, toukokuu 1942, ”Turun Toverien naisellinen kaukopartio”
Työläisnaisten Urheilulehti, heinäkuu 1942, ”Turun Toverien tytöt reippaalla viihdytyskiertueella”
Työläisnaisten Urheilulehti, heinäkuu 1942, ”Välähdyksiä Jyväskylän Työväen Naisvoimistelijain viihdytyskiertueelta.” Nimim. Pirkko
Työläisnaisten Urheilulehti, heinäkuu 1942, ”Niille naisvoimistelujoukkueille…”
Työläisnaisten Urheilulehti, elokuu 1942, ”Säkenien viihdytysryhmä palannut Itä-Karjalasta”
Työläisnaisten Urheilulehti, syyskuu 1942, ”Pispalan Tarmon tyttäret rintamalla”
Työläisnaisten Urheilulehti, lokakuu 1942, ”7 neitoa Tampereelta.”

Valokuvat: SA-kuva