Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
27.05.2013
Urheilumuseo

Urheilua elävissä kuvissa

Urheilumediasta puhuttaessa unohtuu usein, että valkokankaalla näkyneet uutiskatsaukset, valistusfilmit ja kokoillan elokuvat ovat muovanneet käsityksiä urheilusta ja ruumiillisuudesta. 2010-luvulla ajattelua muokkaa lisäksi se, että elävää kuvaa voi tuottaa lähes kuka tahansa.

Elävät kuvat loihtivat jo 1900-luvun alussa katsojien silmien eteen kuvia ulkomaisista urheilukilpailuista. Ensimmäiset elokuvat Tukholman olympiakisoista ehtivät Helsinkiin jo kilpailuiden aikana. Loppuvuoden 1912 kaikkialla Suomessa esitettiin koosteita kisoista. Filmejä päätyi kiertävien elokuvanesittäjien mukana jopa maaseudulle.

Luonteeltaan dokumentaarisen elokuvan merkitys oli urheilussakin suuri television aikakauteen asti. Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto teki maailmansotien välillä elokuvilla urheilupropagandaa, kuten tuolloin vielä saattoi ujostelematta sanoa. Myös lajiliitot tilasivat omia elokuviaan, joita kuvasi muun muassa Suomi-Filmi. Pesäpallon esittelyfilmin (1933) käsikirjoittamiseen osallistui myös pelin kehittänyt Lauri Pihkala. Voimisteluliiton 1930-luvun alussa teettämä elokuva herätti kiinnostusta Suomen lisäksi ainakin Norjassa ja Japanissa. Filmissä hyödynnettiin lähikuvia ja hidastustekniikkaa.

Urheilu on taipunut melko heikosti toimiviksi kokoillan elokuviksi niin Suomessa kuin maailmalla. Urheilun sankaritarinoiden ainekset ovat riittäneet harvoin kunnon leffan tarpeiksi. Tunnetuin Suomessa ennen toista maailmansotaa tehty urheiluaiheinen filmatisointi perustuu Urho Karhumäen Berliinissä 1936 kirjallisuuden kultamitalin voittaneeseen ”Avoveteen”-romaaniin. Samanniminen elokuva valmistui syksyllä 1939 seuraavan vuoden Helsingin olympiakisoja ennakoiden. Avoveteen on nähty lukuisia kertoja televisiossa. Komeimman katsojamäärän elokuva saavutti tammikuussa 1981, kun sen näki liki kaksi miljoonaa suomalaista.

Sotavuosina mielialaa pitivät yllä osaltaan reipashenkiset uutiskatsaukset, joissa esiintyi reippaita urheilijoita. Urheilu soveltui hyvin hienovaraisen vaikuttamisen välineeksi. Urheilijat kertoivat kansan elinvoimasta ja viestittivät, että sodan keskelläkin yhteiskunnan pyörät pyörivät.

Sotien jälkeen elokuvat tyydyttivät jälleenrakennusvuosien viihdenälkää. Filmit rakensivat osaltaan viihdetaiteilija ja olympiasankari Tapio Rautavaaran julkisuuskuvaa. Näyttelijänä Rautavaara ei ollut omimmalla kentällään, mutta jäykähköt roolisuoritukset tukivat hänestä muotoutunutta kuvaa rehtinä suomalaisena miehenä.

Elokuvat ovat muokanneet vahvasti ihmisten käsityksiä ruumiillisuudesta. 1930-luvun lopulla käsityksiin vaikuttivat voimallisesti kansallissosialistiseen estetiikkaan pohjautuvat Leni Riefenstahlin Berliinin kisoista kertovat elokuvat Olympia I – Kansojen juhla ja Olympia II – Kauneuden juhla (1938). Ohjaaja sai innostuneen vastaanoton Helsingissä, kun hän vieraili elokuviensa Suomen ensi-illassa. Riefenstahl yhdisti olympiakisat kerronnassaan sekä natsien rotuideologiaan että antiikin tarustoon.

Erik von Frenckell ja Risto Orko olisivat halunneet Riefenstahlin Helsingin 1952 kisojen olympiafilmin ohjaajaksi. Ohjaaja kuitenkin kieltäytyi vedoten siihen, ettei yltäisi Berliinin saavutuksensa tasolle. Riefenstahlin kiistatta vaikuttavat Berliini-työt olivat ohjelmistossa Helsingin olympiaviikkojen aikana, eikä asiaa paheksuttu elokuvien natsiyhteyksistä huolimatta.

Kokoillan elokuvat ovat vaikuttaneet jopa enemmän ihmisten käsityksiin ruumiillisuudesta kuin dokumentaariset tuotokset. Sylvester Stallonen tähdittämät Rocky-elokuvat (I–VI, 1976–2006) luovat karskin ja romantisoidun kuva miehisestä nyrkkeilymaailmasta. James Bond-elokuvat voi nähdä myös elitistisen extreme-urheilun varhaisena ylistyslauluna. Ja millä muilla kuin lihaksilla Arnold Schwarzenegger murtautui filmitähdeksi? Olipa karateleffoista mitä mieltä hyvänsä, niin ne ovat vaikuttaneet käsityksiin itämaisista kamppailulajeista ja jopa ajatuksiin Aasiasta.

Internet on muuttanut urheiluaiheisten elokuvien medialuonnetta. Elävien kuvien perinne on yhdistynyt uuteen sosiaaliseen mediaan. Lumilautailuun ja skeittaukseen kuuluu erottamana osana suoritusten videointi ja kuvallisten kokemusten jakaminen esimerkiksi Youtubessa.

Internet antaa mahdollisuuden myös omaehtoiseen televisiotoimintaan. Urheilutapahtuman lähettäminen pienistäkin lajeista kiinnostuneille kohdeyleisölle onnistuu pienin kustannuksin. Asiaan uppoutuneet voivat myös kommentoida näkemäänsä ja tuottaa omia sisältöjään. Laajoja yleisöjä tavoitteleva televisio ei ole vielä täysin kuollut, mutta ainakin kuvakerronnan harvainvalta on kadonnut.

Jouko Kokkonen