20.8.2020

Viimeinen köydenveto ja muita kertomuksia Antwerpenistä

  • Blogi

Sata vuotta sitten Belgian Antwerpenissa vedettiin köyttä viimeistä kertaa olympialaisten historiassa. Tämä kahdeksanmiehisten joukkueiden voimainnäytös oli kisojen ohjelmassa viisi kertaa vuosina 1900–1920. Säännöt olivat varsin yksinkertaiset, vedettiin viisi minuutti koettaen saada vastapuolen joukkuetta liikkumaan kuusi jalkaa (1,8 metriä). Mikäli kumpikaan ei ajan puitteissa tähän kyennyt, pidemmälle toista vetänyt joukkue voitti.

Poliiseille laji näytti sopivan, sillä vuonna 1908 Iso-Britannia otti kolmoisvoiton joukkueilla, jotka koostuivat Lontoon, Liverpoolin ja Suur-Lontoon poliiseista. Tukholman poliisi voitti kotikisoissaan 1912. Poliisien lisäksi laji ei suura osallistujamäärää kerännyt ja esimerkiksi St. Louisin olympialaisissa 1904 Yhdysvallat otti kotikentällään nelosvoiton.

Yhtenä syynä lajin poistumiseen saattoivat olla sen yllä leijuvat kiistakysymykset. Lontoossa 1908 Yhdysvaltain joukkue väitti Iso-Britannian kolmoisvoiton olevan heidän käyttämiensä jättimäisten jalkineiden ansioita. Ne painoivat niin paljon, etteivät vetäjien jalat irronneet maasta.

Antwerpenin köydenvedossa käytettiin kevään jääkiekkoturnauksesta tuttua Bergvallin pudotuspelijärjestelmää. Siinä normaaliin pudotuspelitapaan selvitettiin vain kilpailun voittaja. Tämän jälkeen kaikki voittajalle hävinneet ottelivat toisesta sijasta ja kaikki toiseksi tulleelle hävinneet kolmannesta sijasta. Iso-Britannia selvisi voittoon kolmen ottelun kautta, kuten myös Alankomaat hopealle. Pronssia ottanut Belgia ja neljänneksi jäänyt Yhdysvallat joutuivat ratkomaan sijoituksensa neljän ottelun kautta.

Suomalaiseen sisuun luotettiin, mikäli joukkue olisi mukaan köydenvetoon saatu. Kuva: Suomen Urheilulehti 2.9.1920

Painonheitto

Lyhyeksi jäi myös painonheiton olympiataival. Köydenvedon tapaan se oli viimeistä kertaa mukana Antwerpenissa. Aiemmin lajissa oli kilpailtu St. Louisissa 1904. Tämä moukarinheiton sukulaislaji on tunnetumpi Skotlannin Ylämaan kisoista, joissa heitellään painojen lisäksi esimerkiksi tukkeja.   

Painonheittopaino muistuttaa ulkonäöltään hieman moukaria. Siinä paino on kiinnitetty lähes suoraan heittäjän kädensijaan. Suurin ero on heittovälineen painossa, joka painonheitossa on noin 25 kiloa. Moukari painaa vain reilut seitsemän kiloa. Tämä näkyy tietenkin myös heittotuloksissa. Antwerpenissa painonheiton kultaa saanut Patrick McDonald viskasi heittovälineen reiluun yhteentoista metriin, kun moukarinheitossa kultaan saavuttaneen Patrick Ryanin heittoväline laskeutui 52,8 metriin. Moukarikultamitalisti Ryan oli myös painonheittäjä sijoittuen Antwerpenissa McDonaldin jälkeen hopealle.

Moukarikultamitalisti Patrick Ryan painoa heittämässä. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Lintuammuntaa

Jousiammunta oli ollut mukana olympialaisissa vuosina 1900–1908. Reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen se palasi takaisin lajivalikoimaan Antwerpenissa, tosin hieman erilaisena kuin aikaisemmin. Tuttua edellisvuosilta olivat vähäiset osallistujamaat. Mukana olivat Ranska, Alankomaat ja Belgia.

Uutuutta oli ampumamuodoissa. Toinen muoto oli perinteinen taulun pisterenkaisiin ammuttava, mutta toisessa ammuttiin tolpan päällä olevia pieniä ja isoja lintuja. Ei kilpailuissa sentään oikeita lintuja ammuttu. Kaikki linnut olivat keinotekoisia, poikkipalkissa niin kuin orrella istumassa.

Lintumaalit eivät ottaneet tuulta alleen, sillä jousiammunta oli seuraavan kerran mukana vasta Münchenissä 1972. Belgialaisille laji sopi. Isäntämaa sai kahdestakymmenestäyhdestä jaettavana olevasta mitalista neljätoista. Tosin montaa osallistujaa muista maista ei ollut heitä haastamassa. Laji olikin Belgialle kisojen paras.

Jenkkifutarien Euroopan matka

Rugby pääsi köydenvedon ja jousiammunnan tapaan olympianäyttämölle ensimmäistä kertaa Pariisissa 1900. Mukana olivat Ranska, Iso-Britannia ja Saksa. Pelimuoto oli rugby union ja otteluita pelattiin vain kaksi. Ranska otti kultaa, Iso-Britannia ja Saksa jakoivat hopean. Seuraavan kerran rugbya pelattiin Lontoossa 1908, yhden ottelun verran.  Kulta meni Australaasialle (Australia ja Uusi-Seelanti) Iso-Britannian jäädessä hopealle.

Kolmatta kertaa rugby oli mukana Antwerpenissa ja jälleen kerran mukana oli vain kaksi maata, Yhdysvallat ja Ranska. Kulta meni hieman yllätyksenä Yhdysvaltoihin 8–0 voiton jälkeen. Yllätys tämä oli siksi, että Yhdysvaltojen pelaajat oli koottu Kalifornian yliopistojen amerikkalaisen jalkapallon pelaajista. Varsinaista kokemusta rugbysta heillä ei siis ollut.

Yhdysvaltain joukkue käytti Euroopan matkan hyödyksi ja pelasi vielä neljä rugbyottelua ympäri Ranskaa. Tuloksena näistä oli kolme voittoa ja yksi tappio. Hyvin tuntui laji siis sujuvan amerikkalaisen jalkapallon pelaajilta.

Yhdysvallat puolusti olympiavoittoa kullan arvoisesti Pariisissa 1924, jolloin mukana olivat myös Ranska ja Romania. Näin otteluita päästiin järjestämään jopa kolme kappaletta. Tämä ei kuitenkaan tuonut lajilla jatkoa, ja seuraavan kerran se oli mukana Rio de Janeirossa 2016. Rugby unionin sijaan lajina oli typistetympi rugby-7.

Raiteilla ja merellä

Belgian junaliikenteellä vaikutettiin yhden kultaisen mitalin kohtaloon Antwerpenissa. Maantiepyöräilyn väliaikalähtökilpailun 175 kilometrin reitille osui nimittäin kuusi rautatien tasoristeystä, joihin kilpailijoiden oli pysähdyttävä, mikäli juna sattui kohdalle. Tappiota tästä ei kuitenkaan tullut, sillä risteyksiin oli sijoitettu kellomiehiä, jotka ottivat ylös pysähdyksen keston. Tämä vähennettiin kilpailijan loppuajasta.

Kilpailun jälkeen Etelä-Afrikan Henry Kaltenbrunnia juhlittiin voittajana Ranskan Fernand Cantelouben jäädessä toiseksi ja Ruotsin Harry Stenqvistin kolmanneksi. Tuomaristo kuitenkin keskeytti juhlinnan, kun huomattiin että Stenqvist oli kilpailun aikana odotellut junien liikkumista edestään neljä minuutin verran. Tämä vähennettiin hänen loppuajastaan ja ruotsalainen nousi kolmannelta sijalta olympiavoittajaksi.

Kultaa ottanut Harry Stenqvist (ensimmäinen vasemmalta) ja muut ruotsalaispyöräilijät. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Mitaleja jaettiin erikoisella tavalla myös merellä, purjehduskilpailuissa, joissa ei venekuntien määrällä juhlittu. Neljästätoista kilpailuluokasta vain kahdessa oli veneitä niin monta että mitaleja voitiin jakaa kolmelle parhaalle. Viidessä luokassa jaettiin vain kultaiset ja hopeiset mitalit. Peräti seitsemässä luokassa oli mukana vain yksi vene, jolloin kultaa tuli, kun vain purjehti lähdöt maaliin.

Eniten näistä ilmaisista kultamitaleista hyötyi Norja saaden niitä viisi kappaletta. Varsinkin 12mR luokassa purjehtineet Östervoldin ja Örvigin veljekset veivät kultaisia mitaleja kotiin. Vuoden 1907 säännöillä purjehditun luokan ainoassa venekunnassa oli neljä Östervoldin veljestä ja vuoden 1919 säännöillä purjehditun luokan ainoassa veneessä kolme Örvigin veljestä.

Erikoisin mitalien ratkaisu tapahtui kuitenkin 12 jalan jollaluokassa, johon osallistui kaksi Alankomaiden venettä. Veneet purjehtivat kaksi ensimmäistä lähtöä ristiin, joten tarvittiin kolmas ja ratkaiseva lähtö. Koska molemmat veneet olivat Alankomaista, järjestäjien kanssa sovittiin, että ratkaisulähtö purjehdittaisiin venekuntien kotimaassa. Näin tehtiinkin muutamaa kuukautta myöhemmin Amsterdamissa, jolloin kyseisestä kilpailusta tuli ainut olympialaisten historiassa, joka on ratkaistu eri maassa kuin missä se on aloitettu.

Mikä ihmeen vikellys?

Vikellys eli taitoratsastus on akrobaattisten temppujen tekemistä hevosen selässä. Monelle tämä tuo varmasti mieleen sirkuksen hevostaiteilijat, mutta kyseessä on myös yksi Antwerpenin olympiaratsastuksen lajeista. Vikellyksessä oli henkilökohtainen kilpailu ja joukkuekilpailu, joita belgialaiset hallitsivat. Kummatkin kultamitalit jäivät isäntämaahan, kuten myös henkilökohtaisen kilpailun pronssi.

Kaikki lajin osallistujat olivat armeijan aliupseereita Belgiasta, Ranskasta ja Ruotsista. Sveitsiläiset olisivat halunneet myös osallistua, mutta maan hallitus eväsi pääsyn suu- ja sorkkatauti -huhujen vuoksi. Vikellys oli olympialaisten ohjelmassa tämän yhden ainoan kerran.

Vikellys vauhdissa. Vain kerran olympialaisissa esiintyneellä lajilla näytti riittävän yleisöä. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Karhu-Kalle

Kalle Kainuvaara oli Antwerpeniin matkatessaan jo kokenut olympiakävijä. Takana oli osallistuminen uimahyppyyn Tukholmassa 1912. Uimahyppyyn Kainuvaara osallistuisi Antwerpenissakin, mutta tämän lisäksi hänet oli ilmoitettu nykyaikaiseen viisiotteluun.

Urheilun lisäksi Kainuvaara oli päättänyt löydä rahoiksi kisoissa. Hän oli ottanut mukaansa elävän karhun, josta oli ajatellut saavansa hyvän hinnan kisakaupungissa. Kaikki eivät olleet kontiosta innoissaan, sillä Suomen joukkueenjohto oli kieltänyt Kainuvaaraa ottamasta eläintä mukaan. Johto sai kuitenkin pettyä, kun urheilijoiden lisäksi karhu seilasi höyrylaivalla kohti Belgiaa.

Suomen majapaikkana kisojen aikana toimineen tyttökoulun sisäpihalle laitettiin karhulle koppi, jossa tämä saisi majoittua Kainuvaaran kauppoihin asti. Majapaikka ei kuitenkaan tuntunut sitä miellyttävän ja eräänä yönä kouluun majoittuvat saivatkin herätä karhun teutarointiin sisäpihalla. Koppi ketjuineen roikkui kontion perässä, kun se alkoi hajottamaan pihalla ollutta suihkua. Onneksi painijoiden avustuksella karhu saatiin rauhoiteltua takaisin kunnostettuun koppiin. Tieto karhusta levisi kuitenkin paikalliselle poliisille, joka jo seuraavana aamuna tuli ilmoittamaan, että siitä tulisi luopua. Näin karhu päätyikin paikalliseen eläintarhaan, Kainuvaaran harmiksi halpaan hintaan.

Epäonnistuneet karhunkaupat olivatkin Kainuvaaran tunnetuin saavutus olympialaisissa. Uimahypyissä ei mainittavaa menestystä kisoissa tullut. Nykyaikaisen viisiottelun hän keskeytti.

Kallen Nalle. Kuva: Urheilumuseo

Monitoimimiekkailija Nedo Nadi

Italialainen Nedo Nadi on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä miekkailijoista, ainakin jos monipuolisuutta katsotaan. Antwerpenissa hän voitti kultaa kaikilla miekkailumuodoilla: kalvalla, floretilla ja säilällä. Henkilökohtaiset kultamitalit tulivat floretista ja säilästä. Kalvan kultaa tuli joukkuekilpailusta. Italian joukkue oli kauttaaltaan vahva ja voitti kaikki joukkuekilpailut. Näin Nadin kultamitalisaldo kisoista kohosi viiteen.

Nadin perheen mitalisaldo ei jäänyt suinkaan tähän, sillä Italian joukkueessa miekkaili myös Nedon pikkuveli Aldo. Aldo oli mukana kaikissa joukkuevoitoissa ja saavutti henkilökohtaisen hopean säilästä. Säilän kulta ratkottiinkin veljesten kesken.

Nedo ja Aldo toimivat molemmat uriensa jälkeen valmentajina. Aldo muutti Yhdysvaltoihin ja opetti miekkailua myös Hollywoodissa näyttelijöille. Tämä poiki hänelle myös roolin elokuvassa Kirjava satama (To Have and Have Not).

Viiden kultamitalin miekkailija Nedo Nadi. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Nyrkkeilyä ja rattikelkkailua

Edward Eagan ei rikkonut ennätyksiä Antwerpenissa, mutta laittoi yhden sellaisen aluilleen. Yhdysvaltojen Denverissä rautatieläisen perheeseen syntyneelle pojalle ei ollut välttämättä tiedossa menestyksekästä tulevaisuutta. Eagan oli kuitenkin lahjakas ja pääsi opiskelemaan lakia Yaleen, Harvardiin ja Oxfordiin. Siinä sivussa kehittyivät myös taidot nyrkkeilijänä olympiapaikan veroisesti.

Eagan edusti Yhdysvaltoja Antwerpenissa nyrkkeilyn raskaassa keskisarjassa voittaen siinä kultaa. Olympiavoittaja jatkoi lakiopintojaan saavuttaen asianajajan pätevyyden. Opintojen ohessa Eagan kiersi maailmaa otellen parhaita amatöörinyrkkeilijöitä vastaan voittaen jokaisen ottelun. Pariisin olympialaisissa 1924 hän hävisi kuitenkin jo heti ensimmäisellä kierroksella.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Eagan palasi olympialaisiin, mutta tällä kertaa talvikisoihin. Paikka oli Lake Placid ja laji neljän hengen rattikelkkailu. Eagan ei ollut edellistä kahdeksaa vuotta käyttänyt uuden lajin harjoitteluun, vaan hänen hyvä ystävänsä Jay O’Brien kysyi häntä mukaan joukkueeseen. Heidän lisäkseen joukkueeseen kuuluivat Clifford Gray sekä joukkueenjohtaja William Fiske.

Eaganilla ei ollut minkäänlaista kokemusta rattikelkkailusta ja laskuvälinettä hän kokeili ensimmäistä kertaa vasta kisapaikalla. Laskut kuitenkin sujuivat, ehkä muiden joukkueenjäsenten kokemuksella, ja tuloksena oli olympiakultaa. Näin Edward Eaganista tuli ensimmäinen ja edelleenkin ainut sekä kesä- että talvikisoissa kultaa voittanut urheilija.

Lakimies, nyrkkeilijä ja rattikelkkailija Eagan oli mukana myös molemmissa maailmansodissa, ensimmäisessä luutnanttina ja toisessa everstinä.

Eagan voittamassa toista olympiakultaansa Lake Placidissa 1932. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Erikoiset ampujat

Antwerpenin ammuntakilpailuihin osallistui monenlaista ampujaa, joista osa jätti pysyvän jäljen olympiahistoriaan ja osa tuli tunnetuksi kilpailujen jälkeisestä elämästä.

Willis Lee oli ennen Antwerpenin olympialaisia osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan Yhdysvaltojen laivastossa. Taitavalla aseenkäyttäjällä olisi varmasti ollut käyttöä myös muissa aselajeissa, sillä Antwerpenissa hän osallistui neljääntoista eri kilpailutapahtumaan voittaen viisi kultaa sekä yhden hopean ja pronssin. Mitalimäärä oli kisojen suurin. Kaikki seitsemän mitalia tulivat kiväärilajien joukkuekilpailuista. Olympiakäynti jäi kertaluontoiseksi, sillä Lee jatkoi sotilasuraansa kilpailujen jälkeen. Hän yleni aina amiraaliksi asti, jona toimi toisen maailmansodan aikana Tyynellämerellä.

James H. Snook saavutti hänkin joukkuekultaa, lajina 30 metrin sotilaspistooli. Varsinaisen uransa hän teki eläinlääketieteessä toimien Ohiossa yliopiston eläinlääketieteellisen johtajana. Ura päättyi kuitenkin sähkötuoliin vuonna 1930, johon hänet tuomittiin lääketieteenopiskelijan Theora Hixin murhasta. Heillä oli ollut suhde, jonka vuoksi Snook väitti oikeudessa pelänneensä Hixin tappavan hänet perheineen.

Oscar Swahn oli Antwerpenissa jo kokenut olympiakävijä. Takana olivat Lontoon ja Tukholman kisat. Mitalejakin oli näistä kisoista kertynyt kolme kultaista ja kaksi pronssista. Kokemusta toi myös miehen ikä, joka oli kisojen aikaan 72 vuotta. Ammunta sujui edelleen ja tuloksena oli hopeaa 100 metrin hirven parilaukauksen joukkuekilpailusta. Näin ollen hänestä tuli vanhin olympiamitalisti ja tätä ennätystä hän on pitänyt hallussaan jo sata vuotta. Swahnilla on hallussaan myös vanhimman olympiakultamitalistin titteli, jonka hän saavutti 64 vuoden ja 258 päivän ikäisenä Tukholmassa 1912.

Ruotsin kultajoukkue, keskimmäisenä Oscar Swahn. Kuvassa myös Swahnin poika Alfred, kolminkertainen olympiavoittaja isänsä tapaan. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Revanssi

Yhdysvaltojen John Kelly oli aikansa menestyneimpiä soutajia. Hän voitti lähes kaikki saatavilla olevat tittelit ennen Antwerpenin olympialaisia. Yksi voitto Kellyltä jäi kuitenkin saavuttamatta. Henley Royal Regattan Lontoon Thames -joella järjestämä Diamond Challenge Sculls oli soutumaailmassa arvostettu kilpailu, jota oli järjestetty 1844–1914. Kilpailu herätettiin henkiin vuonna 1920 ja Kelly oli sen voittajasuosikkeja.

Ammattilaisuus nähtiin urheiluun kuulumattomana vielä 1920-luvulla. Tämä koitui myös Kellyn kohtaloksi, kun hän sai tietää, että hänen osallistumisensa kilpailuun evättiin. Kelly oli kerännyt muurarina rahaa matkaan, joka nähtiin regattan sääntöjen vastaisena. Valitettavasti Kelly sai hylkäämispäätöksensä ollessaan jo matkalla laivalla Englantiin. New York Times uutisoi Kellyn uhonneen hylkäämisen johdosta jättävänsä myös Antwerpenin olympialaiset väliin. Myöhemmin, hylkäyksestä sisuuntuneena, hän kuitenkin julisti murskaavansa kilpailun voittajan olympialaisissa.

Puitteet Antwerpenin soutukilpailuissa eivät olleet aivan Thames -joen veroiset. Kilpailut järjestettiin teollisuuskanavassa, josta soutajille mielenpainuvinta oli varmasti sen rumuus. Yksikkösoudun finaalista tuli karusta miljööstä huolimatta todellinen trilleri Kellyn ja Diamond Challenge Scullsin voittajan Jack Beresfordin välillä. Ei Kelly Beresfordia aivan murskannut, mutta otti olympiakultaa sekunnin erolla. Puolitoista tuntia myöhemmin Kelly voitti vielä kaksikkosoudun kultaa serkkunsa Paul Costellon parina. Pariisiin olympialaisissa 1924 Kelly ja Costello puolustivat voitokkaasti kultaansa, jolloin John Kellystä tuli kolminkertainen soudun olympiavoittaja.

Kellyn poika, John Kelly nuorempi, jatkoi isänsä jalanjälkiä soutajana. Olympialaisiin nuorempi Kelly osallistui neljä kertaa vuosina 1948, 1952, 1956, 1960. Yhtä menestynyttä olympiasoutajaa hänestä ei tullut, vaikka saavuttikin yksikkösoudun pronssia Melbournessa 1956. Diamond Challenge Scullsin hän kuitenkin voitti kahdesti 1947 ja 1949. Näin saatiin John Kellyn nimi myös tämän palkinnon voittajiin.

John Kelly vanhemman lapsista tunnetumpi on kuitenkin näyttelijä Grace Kelly, joka avioitui Monacon hallitsija Rainer III:n kanssa. Monacon nykyinen ruhtinas Albert II on John Kellyn lapsenlapsi ja olympiaurheilija isoisänsä ja enonsa tapaan. Albert on osallistunut rattikelkkailuun vuosien 1988, 1992, 1994, 1998 ja 2002 talviolympialaisissa.

Kelly ja Beresford kamppailemassa Antwerpenin teollisuuskanavassa. Kuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)

Teemu Vuorenpää

Otsikkokuva: Kansainvälinen olympiakomitea (CIO)