Skip to content

Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994 Maailmanennätys / Jani Sievinen / 200 m sekauinti / 1.58,16 / Rooma 1994

01.58,16
02.06.2020
Urheilumuseo

Voi Hannes minkä teit!

Suomen työläisurheilupiireissä vakuuteltiin Yhdysvalloissa asuvien kestävyysjuoksijoiden Hannes ja Viljam Kolehmaisen pysyvän uskollisena työläisaatteelle. Heitä oli vuosikaudet pidetty työläisurheilijoiden esikuvina. Työväen Urheilulehden mukaan Kolehmaiset olivat esimerkki köyhälistön kyvykkyydestä. Samaten heidän perustamassaan seurassa Kuopion Riennossa heihin suhtauduttiin vuoden 1919 aikana kuin parhaisiin aatetovereihin. Kunnianosoituksena veljekset kutsuttiin seuran kunniajäseniksi.

Urheilupiireissä spekuloitiin, vieläkö Tukholman sankarista olisi juoksijaksi vuoden 1920 Antwerpenin olympiakisoihin. Aluksi vaikutti siltä, ettei Hanneksesta enää olisi suuriin tekoihin. Hän oli viimeiset vuodet kilpaillut harvoin, koska työ ja perhe veivät ajan. Talvella 1918–19 Hannes työskenteli laivaveistämössä. Palo juoksuradoille ei kuitenkaan ollut kokonaan sammunut. Syksyllä 1919 hän yritti paluuta, mutta kaksi viiden mailin kisaa päättyivät molemmat keskeytykseen.

Siniristi- vai tähtilippu?

Epäonnistumiset eivät lopettaneet erilaisia arvailuja Kolehmaisen urheilu-uran jatkosta. Suomessa pelättiin, että kahdeksan vuotta Yhdysvalloissa asunut suomalaissankari voisi edustaa Antwerpenissa kotimaansa sijasta tähtilippua. Kolehmaisen kansalaisuushakemusprosessi oli kuitenkin kesken. Lisäksi Kansainvälisen olympiakomitean sääntöjen mukaan Tukholmassa Suomea edustaneena hän ei voinut päästä minkään toisen maan joukkueeseen.

Hannes Kolehmainen edusti Yhdysvalloissa Irish-American Athletic Clubia. Kuva: Mark Will-Weber.

Näitä Hannes Kolehmaiseen liittyviä olympiaedustamisarvioita seurattiin työläisurheiluliikkeessä rauhallisesti vielä vuoden 1920 alussa. Työväen Urheilulehden pääkirjoituksessa hänet nostettiin elämäntapojensa ja harjoitteluintonsa perusteella esikuvaksi jokaiselle työläisurheilijalle.

Porvarillisella puolella Suomen Urheilulehdessä lainattiin helmikuussa 1920 New Yorkin Uutisia, jonka mukaan Hannes Kolehmainen tulisi edustamaan Suomea Antwerpenissa. Kolehmainen aikoi osallistua useisiin sisäratakilpailuihin. Toukokuussa hän matkustaisi Suomeen valmistautumaan olympiakisoihin. Uutisen jälkeen Työväen Urheilulehdessä vakuuteltiin, että Kolehmainen lähtisi kisoihin ainoastaan, jos Työväen Urheiluliitolle (TUL) annettaisiin samat edustusoikeudet kuin Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) urheilijoille.

Viljam Kolehmainen houkuttelee veljensä kisoihin

Suomen Olympiakomitea tiedusteli maaliskuussa 1920 TUL:lta, keitä liitto lähettää Antwerpenin olympialaisiin ja kutsui TUL:n edustajia karsintakilpailuihin. Kirjelmää luettiin TUL:n kokouksessa huolella. Siinä todettiin yhdeksi valintakriteeriksi, että Suomea pääsee kisoihin edustamaan ”jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen”. Tämän perusteella TUL ei halunnut nimetä urheilijoitaan karsintakilpailuihin, koska sisällissodan jälkeen kansalaisluottamuksensa menettäneet työläisurheilijat eivät saisi edustaa Suomea. TUL jäi Antwerpenin kisojen ulkopuolelle.

Kaikki näytti siltä, että Hannes Kolehmainen jättäisi työläispiireissä porvareiden olympiakisoiksi kutsutut kisailut väliin. Hän ei osallistunut monien muiden amerikansuomalaisten kestävyysjuoksijoiden tavoin 19. huhtikuuta maratonin Yhdysvaltain ensimmäiseen olympiakarsintaan.

Kuitenkin Viljam Kolehmaisen mielipide ratkaisi Hannes Kolehmaisen olympiakisoihin osallistumisen. Hannes oli tottunut myöntymään isoissa ratkaisuissa isoveljensä tahtoon. Hanneksen valmentajana toimiva Viljam uskoi vuorenvarmasti veljensä voittavan Antwerpenin olympiamaratonin. Viljam kokosi Hanneksen tueksi harjoitusringin, johon hän pyysi mukaan Juho Tuomikosken ja uuden nousevan kyvyn, Ville Ritolan. Harjoitusten ohessa muurarin ja kirvesmiehen taidot omaavat kestävyysjuoksijat rakensivat Hannekselle ja hänen perheelleen kauniin talon Staten Islandille.

Hannes Kolehmainen osoitti olympiakuntonsa Yhdysvaltain toisissa maratonkarsinnoissa New Yorkissa 5. kesäkuuta. Mukana oli 50 juoksijaa. Ennen kilpailua Kolehmaisen todettiin olleen hyvä juoksija. Come back -yritys vain pilaisi hänen maineensa. Hannes aloitti varovasti ja voitti. Maalissa hän ei ollut moksiskaan matkan rasituksista, vaan seisoskeli valokuvattavana ja kätteli onnittelijoita, joita riitti.

Suoritus vakuutti suomalaiset urheilujohtajat, eikä Kolehmaisen tarvinnut kolminkertaisena olympiavoittajana tulla Suomen karsintoihin. Matkaseurakseen Antwerpeniin hän sai Juho Tuomikosken ja painija Eino Leinon.

Hannes Kolehmaiselle oli helpotus, että hän sai matkustaa New Yorkista suoraan Antwerpeniin. TUL:n johtajat pitivät Kolehmaisen ratkaisua petturuutena. Voi Hannes minkä teit, huudahti moni suomalainen työläisaatteen kannattaja, kun heille selvisi, että Hannes Kolehmainen osallistuisi porvareiden olympiakisoihin. Kisoihin veljensä usuttanut Viljam Kolehmainen selitti ratkaisua kirjeessään Kolehmaisten suomalaisseuralle Helsingin Jyrylle. Viljam tiesi toimineensa vastoin aatettaan, mutta kilpaurheilu ajoi sen edelle.  Jyryn johtokunta keskusteli pitkään todeten, ettei mitään poikkeuksia voida myöntää.

Suomen lippuun kääriytynyt voittaja

Hannesta paleli. Kisasää 22. elokuuta oli ollut kylmähkö ja sateinen. Maalissa hän kääriytyi Suomen lippuun, mikä oli vielä tuolloin poikkeuksellista. Olympiamaraton oli ollut 30-vuotiaalle suomalaiselle raskas, mutta voittoisa! Voi Hannes minkä teit, riemuittiin Anwerpenissa, New Yorkissa ja Suomessa.

Stadionyleisölle maratonin kulusta kerrottiin asettamalla erivärisiä pyöreitä peltilevyjä teräslangalle roikkumaan. Kullakin maalla oli oma merkkinsä, Suomella iso M-kirjain valkealla siniristipohjalla. Urheilumuseo.
Uupunut voittaja. Hannes Kolehmainen saapuu Antwerpenin olympiamaratonin ykkösenä stadionille. Kuva: Urheilumuseo.

Olympiakulta tuli täydellisellä valmistautumisella. Kolehmainen ja Tuomikoski olivat saapuneet Antwerpeniin yli kaksi viikkoa muuta Suomen joukkuetta aikaisemmin. Rahaa oli amerikansuomalaisten avokätisen keräyksen ansiosta majoittautua omiin oloihin. Kolehmaisella oli käytössään huone kaupungin laidalla sijainneessa talossa.

Suomalaisten kokonaispanos oli erinomainen. Juho Tuomikoski oli viides, Urho Tallgren yhdeksäs ja Tatu Kolehmainen kymmenes. Heistä pettynein oli Tatu Kolehmainen. Hän laahusti pukuhuoneeseen ja heitti juoksutossunsa seinään. Tatu vakuutteli, että tämä kisa oli hänen uransa viimeinen. Oloa ei helpottanut velimies Hannes, joka loikoili penkillä onnellisena ja hymyili veljensä kiukulle.

Antwerpenin olympiamaratonin tuloskaavake on yksi käytännön osoitus kisajärjestelyjen tasosta. Suomalaismenestys oli joka tapauksessa erinomainen. Toiseksi paras suomalainen Juho Tuomikoski roikkui kiinni pronssimitalissa aina 37 kilometriin saakka, mutta väsähti viidenneksi. Kuva: Wikimedia Commons

Toiseksi, ainoastaan vajaa kolmetoista sekuntia Kolehmaiselle hävinneenä, tuli Viron Jüri Lossman, joka näytti lopussa parempivoimaiselta kuin suomalainen. Kilpakumppaneista tuli ystäviä. Jüri Lossman vieraili Mari-vaimonsa kanssa useita kertoja Kolehmaisten luona Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1944 Lossmanit muuttivat Ruotsiin, jossa Jüri Lossman toimi jalokivikauppiaana.

Antwerpenin olympiamaratonin hopeamitalisti Viron Jüri Lossman ja voittaja Hannes Kolehmainen ystävystyivät. Lossmannista tuli Ruotsiin muuton myötä jalokivikauppias. Kolehmainen kokeili kykyjään ensin maanviljelijänä, kunnes päätyi 1920-luvun puolivälissä urheiluvälinekauppiaaksi Helsinkiin. Kuva: Urheilumuseo.

Sankari, petturi ja talonpoika

Antwerpenin maratonin voittaja Hannes Kolehmainen nousi olympiajoukkueen palattua Suomeen suurimmaksi sankariksi. Koko maa ei juhlinut. Suomen urheiluelämän kahtiajakoa Antwerpenin menestys ei muuttanut. Työväestö seurasi pääasiassa sivusta arvioiden ainoastaan toisen puolen, valkoisten, juhlivan. Kipeimmin porvareiden juhlinta koski Kuopion työläisiä, jonka entinen urheilija palasi sinne juhlittavaksi.

Amerikansuomalaiset työläiset reagoivat voimakkaasti Hannes Kolehmaisen osallistumiseen ja menestykseen Antwerpenin olympiakisoissa. Kuva: Suomen Urheilulehti 27.1.1921.

Suojeluskuntapukuinen oikeisto hakkasi käsiään yhteen riemuiten ja kuljetti entisiä työläisurheilijoita Hannes Kolehmaista sekä painissa olympiavoiton vääntänyttä Eino Leinoa pitkin Kuopiota. Poliittisesti keskellä olleet edistyspuoluelaiset ja maalaisliittolaiset liittyivät riemusaattueeseen mukaan mutta hieman maltillisemmin. Sosialidemokraatit tyytyivät puristelemaan nyrkkejä taskussa. Kommunistit oivat valmiit käyttämään kättä pitempää porvariston juhlinnan hillitsemiseksi mutta malttoivat sentään mielensä.

Hannes Kolehmainen ja Eino Leino toivat vanhalle seuralleen Kuopion Riennolle Amerikkaan siirtyneiden rientolaisten keräämän rahalahjan. Riento otti rahat, 1300 markkaa (v. 2020 rahassa 530 €) vastaan, kiitti amerikansuomalaisia työläisiä lahjoituksesta ja erotti Kolehmaisen sekä Leinon seuran kunniajäsenyydestä.

Kolehmainen ei ollut vain juhlakaluna vaan hän osallistui kilpailuihin. Kohua herätti se, että Kolehmainen kilpaili syksyllä 1920 sekä TUL:n että SVUL:n seurojen kisoissa. Hannes itse oli sitä mieltä, että tällä ratkaisulla hän koettaisi saada ”Herrat ja Työväen urheilijat yhtymään yhteen”. Kahtia jakautunutta maata ei kuitenkaan edes maratonin olympiavoittaja saanut yhtenäiseksi vaan ratkaisu tuntui vain repineen auki tuoreita haavoja.

Helsingin IFK:n kisoista olympiavoittaja sai kunniapalkintona kaksipiippuisen haulikon. Toisen haulikon hän sai Viipurin Reippaan kilpailuista. Työläislehdissä kommentoitiin: ”Kuinka kuvaavia nuo palkinnot ovatkaan! Miksei annettu kertakaikkiaan kuularuiskua (konekivääriä) leiriä muuttaneelle miehelle?”

Aseiden lisäksi Hannes Kolehmaiselle lahjoitettiin Turun läheltä Piikkiöstä noin 30 hehtaarin maatila. Rahat saatiin suppealle liikemiesjoukolle kohdistetusta keräyksestä. Maatilalla amerikansuomalainen Hannes Kolehmainen juurrutettiin takaisin Suomeen. Talonpoikana entisestä muurarista tuli 1920-luvun valkoiselle Suomelle kelpo yhteiskunnan jäsen, jota oli esikuvallisesti mahdollista tehokkaasti hyödyntää.

Hannes Kolehmaista käytettiin esikuvallisena sankarina raittiuden edistämiseen kieltolain aikana ja vielä sen jälkeenkin. Kolehmainen juoksee Raittiusvalistuksen vuonna 1928 painattamassa opetustaulussa ja hänen sanomakseen on laitettu raittiushenkinen kommentti.

Ossi Viita